Kun olin noin kymmenen, isä osti minulle ensimmäiset futiskenkäni David Doddsilta käytettyinä viidellä shillingillä (pari euroa). Kengät olivat yhtä valkoista raitaa vaille mustat, muistan ne yhä – 50 vuoden takaa. Asuimme vähän matkaa Newcastlen keskustasta 1952 rakennetussa valtion vuokratalossa. Puutetta ei ollut, mutta usein sain pidettäväkseni vanhemmalle veljelleni pieniksi käyneet vaatteet. Avulias äitimme hoiti kodin. Me synnyimme täsmällisesti: tyttö, poika, tyttö, poika, tyttö, poika. Minä olin neljäs. Äiti neuvoi elämään sovussa toistemme kanssa. Koska isä työskenteli suklaatehtaassa, meillä oli aina karkkia. Siskoni kanssa pussitimme ylijäämiä, jotka myimme koulussa – isommissa pusseissa ja kauppaa halvemmalla. Isä kasvatti rehelliseksi. Isäni täyttää tammikuussa 90. Kun soitan hänelle, hän on aina pirteällä päällä. Hän asuu yksin ja pysyy skarppina, kun ratkoo päivittäin kolme ristikkoa. Vaimoni on superhyvä ja osaa rauhoittaa minua, kun kuumenen nopeasti havaitessani epäoikeudenmukaisuutta. Hän myös osaa pysyä kaukana keittiöstä, kun minä olen siellä. En sano, että olen hyvä ruoanlaittaja, mutta kuuma keittiössäni on. Molemmat poikamme pelaavat jalkapalloa Ilves-junioreissa. He muistuttavat, etten ole heidän valmentajansa. Kun potkimme keskenämme, pidämme vain hauskaa.
Dramaattisin hetki elämässäni oli ensimmäisen pojan syntymä 2005. Osastolla meni koko yö. Kun hän syntyi, pidin häntä hetken sylissäni ja mietin, mikä on minun funktioni täällä. Sitten hyppäsin autoon ja ajoin pitämään HJK:lle treenit. Poikien syntymät ovat iloisimmat hetket elämässäni. Tulin ensi kertaa Suomeen, Ouluun 1979 pariksi kuukaudeksi lainaan Newcastlesta OPS:aan. Juostuamme 90 minuuttia kenttää heinäkuisessa 25 asteen helteessä minut houkuteltiin saunaan. Tultuani hakatuksi koivuvihdalla mietin, että mistä minua rangaistaan: mehän voitimme pelin. Muutin Suomeen lopullisesti 1984. Nyt Suomessa on enemmän kansainvälistä meininkiä, ja varsinkin nuoret osaavat englantia. 33 vuoden jälkeen en vieläkään syö makkaraa, juo suomalaisittain paahdettua kahvia tai käy saunassa. Pelaajan tärkein ominaisuus on nöyryys. Pitää olla valmis uhrautumaan toisten puolesta. Valmentajan on kaikilla tasoilla tärkeintä muistaa, että pelaaja tulee pelaamaan, koska haluaa olla mukana. Olen onnellinen, koska ystäväni Olli Huttunen pyysi Valkeakosken Hakan valmentajaksi. Voittaminen on äärimmäisen tärkeää. Huonollakin pelillä saatu voitto luo ihan toisen tunnetilan kuin tappio hyvällä pelillä. Elämän tarkoitus on olla hyvä ihminen, huolehtia perheestä ja auttaa apua tarvitsevia, kun se on mahdollista. Mottoni on: Älä tee sitä, minkä luulet olevan oikein, vaan tee se, mikä on oikein.
Teksti Hannu Koskela kuva Sari Gustafsson / Lehtikuva
