Apu

Jalkapalloa apostoli Paavalin hengessä

Jalkapalloa apostoli Paavalin hengessä

Paavalin kirkossa Helsingissä on katseltu MM-jalkapalloa asiantuntijavoimin.
Teksti Jorma Lehtola
Kuvat Jorma Lehtola
Mainos

1500-luvulla Englannin puritaanit vastustivat jalkapalloa, koska se on väkivaltaista ja pelataan sapattina. Nyt olisi puritaaneilla Helsingissä paha pala purtavana.

Paavalin seurakunnassa Helsingissä on seurattu jalkapallon MM-kisoja alttarin eteen levitetyltä kuusimetriseltä skriiniltä, vieläpä nautittu futisehtoollinen ennen illan viimeistä matsia.

Maanantai-illan kommentaattorit – piispa Björn Vikström, emerita päätoimittaja Reetta Meriläinen ja ohjaaja Aku Louhimies – puhuivat etsikkoajasta, syntipukkiudesta, peloista, epäonnistumisesta ja siitä, onko näytteleminen jalkapallossa syntiä.

Tiistain Venäjä-Egypti-ottelua pohjustavat valmentaja Martti Kuusela, kisapappi Leena Huovinen ja teologian professori Mikael Líndfelt.

Yksinäisyyden taklaus

Kirkkoherra Kari Kanalan mielestä jalkapallo ja kirkko eivät ole ollenkaan mahdoton pari. Idean taustalla on ajatus, että jalkapallo yhdistää enemmän kuin erottaa.

– Kirkko voi olla merkittävässä roolissa yksinäisyyden taklaamisessa. Jalkapallon ansiosta kynnys kirkkoon on helppo ja matala, lähtökohtaisesti nolla euroa, jolla saa makkaraa, kahvia ja kiinnostavia kommentteja asiantuntijoilta. Jos tulee kerran, tulee ehkä toisenkin kerran, kun on hätä ja toisenlainen tarve.

Björn Vikström (vas.), Reetta Meriläinen ja Aku Louhimies kirkollisessa kisastudiossa.

Kanala sanoo ilokseen huomanneensa paikalla väkeä, jota aiemmin ei ole kirkossa nähnyt.

– Oli hienoa, kun yksi 60-vuotias mies sanoi, ettei ole käynyt kirkossa sitten rippikoulun. Ajattelin, että kyllä tämä kannatti järjestää. Asiat, jotka herättävät tunteita, ovat tärkeitä, ja on hyvä, jos kirkko voi herättää tunteen.

Paavalin kirkossa on aiemmin katsottu EM-kisojen välieriä sekä Suomi-Kanada-lätkämatsi asiaan kuuluvine urkufanfaareineen.

Kisoista on katsottu yleensä vain alkuerien matseja, sekä kesälomakiireiden että fiilingin takia.

– Alkupään matsit ovat rennompia, niissä on enemmän peliaaltoilua. Välierävaiheessa pelataan varmaa ja nolla-nollaa, Kanala perustelee.

Ylösnousseen puolustajan jäljillä

Kanala oli 26 vuotta sitten perustamassa teologien Mooseksen Potku -seuraa eli MoPoa, joka pelaa jalkapalloa ja futsalia. Mieluisin paikka oli liberona eli puolustuksen lukkona vapaassa roolissa.

– Koska olin kapteeni ja libero, en voinut tehdä virheitä ja piti ohjata peliä. Silloin opin huutamaan kentällä enemmän ja puolustamaan omia pelaajia, jos kolhittiin.

Kirkon työntekijöiden Gloria Patri -turnauksissa kentällä on nähty myös piispaa poikineen: John, Björn ja Erik Vikström, Jari Jolkkonen, Wille Riekkinen, Tapio Luoma.

– Jalkapallo on aika kirkollinen laji. Kun paavi rukoili kisojen puolesta, joku irvileuka sanoi, että noinkohan (katolinen) Argentiina on hänen ykkösvalintansa, Kanala naurahtaa.

Kanalalle pienin yhteinen tekijä kirkon ja jalkapallon välillä on selvä: ylösnoussut puolustaja. Sen lisäksi kummassakin on joukkue, jossa pyritään löytämään enemmän vahvuuksia kuin heikkouksia.

– Minusta kirkon tehtävänä on lohduttaa ja tukea. Jalkapallojoukkuekaan ei ole vain tähdistä kiinni, vaan koko joukkueen dynamiikasta ja hengestä. Elämä on joukkuepeliä. Kirkko voisi antaa jalkapalloon ja kovaan maailmaan sen armon puolen, uudelleen aloittamisen mahdollisuuden.

Kristillistä palloilua

Jalkapallon ja kirkon liitto ei ole erityisen uusi asia. Moni Britannian suurista seuroistakin, kuten Everton, Manchester City tai Skotlannin Celtic, on alkujaan kirkon perustama.

Muskulaarinen kristinoppi ajatteli, että jalkapallo kehittää tervettä mieltä ja ruumista, ja luonnekin kohenee. Kansallisten sarjojen lisäksi Englannissa oli liigoja erityisesti kristillisille seuroille.

Tunisian Ferjani Sassi valmistautuu rankkariin Paavalin kirkossa.

Pohjois-Irlannissa jalkapalloilu sunnuntaisin oli sapattisääntöjen takia kielletty aina vuoteen 2008 asti. Toisaalta katolisten paavi Johannes Paavali II oli nuoruudessaan maalivahti.

Uskontotieteilijä Teemu Taira on nähnyt uskonnossa ja jalkapallossa paljonkin yhteisiä piirteitä.

Maailmassa, jossa ihminen pyrkii erottelemaan pyhän ja maallisen, kirkko ja stadion ovat pyhiä paikkoja, joissa rituaalit toteutetaan. Kummassakin lauletaan omanlaisiaan liturgisia tekstejä ja tunnustetaan liturgisia värejä. Kummassakin peruskaava on tuttu, mutta kokonaisuus – ainakin silloin tällöin – yllättävä.

Karl Marx sanoi, että uskonto on oopiumia kansalle, mutta jalkapallosta hän ei sanonut mitään, vaikka yhtä lailla sekin vie ajatukset pois kapitalismin aiheuttamasta kärsimyksestä.

Diego meidän

Erikoisin liitto uskonnon ja jalkapallon välillä elää Argentiinassa, jossa maradoniaaninen kirkko, Iglesia Maradoniana, palvoo kansallissankariaan Diego Maradonaa. Katolisuutta, uskontoa ja nationalismia syleilevä kirkko on fanipohjaista parodiaa, jonka kirkon toistasataa tuhatta jäsentä ottavat argentiinalaisen vakavasti.

20-vuotiaan kirkon symboli on D10S, jossa yhdistyvät ”Dios” (Jumala) ja Maradonan pelipaidan numero. Kirkolla on oma uskontunnustus ja kymmenen käskyään, mutta rituaalit tapahtuvat stadioneilla ja baareissa. Maradonankin jumaluus perustuu siihen, että hän oli tavallinen mies, joka kykeni kentällä ihmeisiin.

Maradona on nähty Venäjän kisakatsomossakin tupruttelemassa sikariaan ja lausumassa jumalaisia anekdoottejaan. ”Minä vedin viisi rangaistuspotkua putkeen ohi, ja olin silti Diego Armando Maradona”, hän puolusti rankkarin mokannutta Lionel Messiä.

MM-kisojen välieriä ja finaaliotteluita Paavalin kirkossa ei nähdä, mutta jos kotiskriinin koko ei riitä, ratkaisupelejä voi seurata lähes kaikissa Finnkinon teattereissa.

Kari Kanala uskoo Ranskan voittavan. Nähtäväksi jää, onko tulos kuiskattu kirkkoherran korvaan.

Julkaistu: 19.6.2018