Eeva

Jaana Pelkonen: "Olen syntynyt huolehtijaksi"



Jaana Pelkonen: "Olen syntynyt huolehtijaksi"

Äitiys on tuonut nelikymppisen kansanedustaja Jaana Pelkosen elämään iloa ja uusia ihmetyksen aiheita. Hän toivoo, että perhe voisi asua arkea saman katon alla.
Teksti Pirjo Houni
Kuvat Jouni Harala

Tiistaina Jaana Pelkonen, 41, lähettää sähköpostia.

”Meillä kotona nyt paha sairaussuma. Lapsi oksennustaudissa ja minä kuumeessa ja vuosisadan flunssassa. En ainakaan tänään enkä huomenna pääse töihin vaan olen lapsen kanssa kotona. Olisiko haastattelua mitenkään mahdollista tehdä torstaina?”

Torstai lähenee. Viestittely jatkuu.

”Tänään vielä niin huonossa kunnossa, että en uskalla luvata tehdä haastista.”

Kun taudit hellittävät ja tapaaminen on saatu sovittua, Jaana Pelkonen on nukkunut edellisenä yönä neljä tuntia. Reilun vuoden ikäisen tyttären tauti ei sittenkään ole ohi. Vatsaa on kipristellyt edelleen.

”Elän nyt lapsen ehdoilla. Jos hän tarvitsee äitiä, niin sitten hän tarvitsee. Maailma ei romahda siihen, vaikken pääsekään ihan kaikkiin kokouksiin ja menoihin”, Jaana Pelkonen sanoo.

Helsingin kaupunginvaltuuston ylimääräinen kokous on jäänyt edellisiltana väliin.

Jaana Pelkonen pyörittää arkea yksin, sillä lentäjänä työskentelevä puoliso Niko Aho on viikot töissä Tampereella. Viikonloput ja lomat perhe viettää yhdessä.

Lapsen syntymä on muuttanut nelikymppisen kansanedustajan arkea ja elämää, riemukkaallakin tavalla. Keväällä kolmihenkinen perhe oli toistamiseen ulkomaanmatkalla Espanjassa.

”Reissut tuntuvat entistä antoisammilta, kun saa seurata, kuinka lapsi innostuu vaikkapa karusellista. Tai miten hänen silmissään alkaa loistaa valo, kun hän näkee perhosen tai kukan.”

Maailma näyttäytyy samalla aiempaa monimuotoisempana.

”Pienet tärkeät yksityiskohdat voisivat muuten jäädä aikuisilta huomaamatta.”

"Olen aikatauluttanut elämääni"

Kun Jaana oli pieni, hänen omaa, 1980-luvun alun lapsuuttaan ympäröi tiivis karjalaistaustainen perheyhteisö. Isovanhemmat asuivat Lahdessa saman kadun varrella, ja lähistöllä oli muitakin sukulaisia.

”Mummi harmitteli aina, että hänellä oli niin kiire eikä kunnolla aikaa olla kanssani, kun olin lapsi. Minulle taas jäi tunne, että hänellä oli minulle aina aikaa.”

Nyt sukulaisten turvaverkot ovat ympäri Suomea. Jaanan isä asuu Lahdessa, miehen sukua Rovaniemellä. Helsingin-kodin alakerrassa tosin on Helena, entinen lastentarhanopettaja, joka hänkin auttaa aina ajoittain.

”Olen ollut aina hyvä aikatauluttamaan elämääni”, Jaana sanoo.

Nyt aikatauluttamista tarvitaan entistäkin enemmän. Lastenhoitoapu sovitaan kalenteriin merkityille kokousilloille kuukausiksi etukäteen.

”Muissa iltamenoissa en käy enkä niihin enää kaipaakaan”, hän lisää.

Jaana Pelkonen asuu vuoden ikäisen tyttärensä kanssa Helsingissä, lentäjänä työskentelevä mies Tampereella. Viikonloput ja lomat perhe viettää yhdessä.

"Äitiys on parasta, mitä minulle on tapahtunut"

Jaana Pelkonen kuvailee itseään leijonaemoksi. Naiseksi, joka on koko ajan huolissaan vähän kaikesta ja kaikista. Jopa 15-vuotiaasta Fidel-kissasta, jos se on satunnaisesti hoidossa muiden luona.

”Olen syntynyt huolehtijaksi. Olen ollut sitä pienestä pitäen.”

Äiti Jaanasta tuli neljäkymmentävuotiaana.

Vauvakuumetta hän ei nuorempana tuntenut, vaikka toivoikin, että jonain päivänä saisi kokea äitiyden. Mutta se päivä olisi sitten joskus myöhemmin, sillä samaan aikaan oli meneillään monia isoja ja kiinnostavia työprojekteja.

Oli Helsingissä järjestettyjen kansainvälisten Euroviisujen juontaminen ja oli vaaleja. Äitiys ei tuntunut sopivan niihin kuvioihin.

”Tunnollisena suorittajana en voinut ajatella yhdistäväni niihin mitään muuta”, Jaana sanoo.

Vuodet vierivät, ja biologinen kello alkoi tikittää. Aikaa ei ollut loputtomasti.

Nyt jälkeenpäin hän ihmettelee, miksei ryhtynyt perustamaan perhettä jo aiemmin. Äitiys tuntuu olotilana niin luonnolliselta.

”Se on parasta, mitä minulle on tapahtunut. Tyttäremme on toivottu ja odotettu, mutta lapset tulevat, kun ovat tullakseen ja kun on oikea hetki. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Asioiden kuului mennä näin, jotta me olisimme juuri se perhe, joka olemme.”

Lapsen kanssa voi jatkaa tavallista elämää

Iltaisin hiljaisina tunteina, kun päivän kiireet ovat ohi ja lapsi nukkuu, huolehtija-Jaana havahtuu miettimään, ettei mitään pahaa vaan tapahtuisi. Kolmen vuoden takainen oman äidin kuolema menettämisen pelkoineen nousee mieleen.

”Kiitän joka ilta siitä, että saan olla tyttäreni äiti. Tuntemani onnen määrä on jopa pelottava.”

Jaana arvelee, että varttuneemmalla iällä äidiksi tulolla on puolensa.

”Olen ehtinyt tehdä elämässäni jo niin monia asioita, että maltan pysähtyä ja keskittyä lapseen.”

Jaanalle on ollut yllätys, miten lapsen kanssa onkin voinut jatkaa tavallista elämää.

”Olemme kulkeneet paljon yhdessä ja kokeilleet monenlaisia asioita. Olemme reissanneet ja käyneet ulkona syömässä. Lapsesta näyttäisi olevan kiva, että ympärillä on ihmisiä.”

On myös matkusteltu monen kaupungin väliä, Tampereella perheen kakkoskodissa ja sukulaisten luona Lahdessa ja Rovaniemellä.

”Se ei näytä tyttöä vaivaavan. Kun alla on mikä tahansa liikkuva peli, auto, juna tai lentokone, hän nukahtaa.”

Ikävä äitiä ja mummeja

Nainen ei kalpene miehelle missään asiassa. Sen Jaana Pelkonen oppi jo lapsuuden-kodissaan.

”Tyttökin voi haluta formulakuskiksi. Pelasin itse nuorena jalkapalloa ja lumilautailin. Toivon, että pystyisin kannustamaan tytärtäni hänen omissa toiveissaan.”

Kotoaan Jaana sai naisen mallia.

”Karjalaisen sukumme naiset olivat avoimia ja rempseitä. He kuuluivat ja näkyivät, ja heissä oli paljon iloa ja naurua. He tekivät vähän kaikkea. He kävivät töissä ja huolehtivat ruuanlaitosta. Kodin piti olla aina siisti.”

Sitä samaa mallia Jaanakin on pyrkinyt toteuttamaan.

”Vaikka kiire olisi kova, haluan tehdä kotiruuat itse. Se tuntuu oikealta.”

Isoäidit eivät ole enää elossa, eikä äiti. Heitä Jaana on oman tyttären syntymän jälkeen kaivannut erityisen paljon. Suvun naisten neuvoille olisi käyttöä.

”Minulla olisi niin paljon kysyttävää heiltä. Haluaisin tietää enemmän omasta lapsuudestanikin ja vauva-ajoista. Mummit olivat aina elämässäni läheisiä, ja äiti antaisi henkistä tukeaan.”

Jaanalla on paljon serkkuja, ja etenkin tyttöserkkujen kanssa pidetään tiiviisti yhteyttä.

”Meillä on edelleen iso heimo.”

Ujo tyttö ajautui julkisiin tehtäviin, vaikkei pitänyt esillä olosta.

Ikimuistoiset Euroviisut

Jaana Pelkonen oli lapsena ujo. Niin ujo, että olisi viihtynyt mieluiten vain kotosalla.

”Olen ajautunut julkisiin tehtäviin, vaikken ole koskaan halunnut tehdä itsestäni numeroa tai pitänyt esillä olosta”, hän sanoo.

Vuosien myötä itsevarmuus on kasvanut. Keväällä 2007 ujona itseään pitävä nainen juonsi Mikko Leppilammen kanssa sadalle miljoonalle televisiokatsojalle Euroviisut. Lordi oli voittanut edelliskevään kilpailun Ateenassa.

Hiljattain suomalaiset valittiin Eurovisionin nettisivulla järjestetyssä äänestyksessä 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen parhaiksi viisujuontajiksi.

”Se lämmitti mieltä. Viisuvuodet olivat opettavaisia ja antoisia ja kansainvälisten viisujen juontaminen elämäni hienoimpia kokemuksia.”

Jaana Pelkosen uralla yksi askel on johtanut luontevasti toiseen.

Peruskoulun opetukseen kuului parin viikon mittainen työharjoittelu, ja Jaana hakeutui paikallisradioon.

”Innostuin siellä toimittajan työstä. Minua kiehtoi maailma, jossa sai olla koko ajan selvillä siitä, mitä eri puolilla tapahtui.”

"Minua kannustettiin tavoittelemaan unelmiani"

Työläisperheessä kahta lasta kannustettiin akateemisiin opintoihin. Vanhemmilla ei ollut omassa nuoruudessaan mahdollisuutta kouluttautua pitkälle, vaan he joutuivat jo nuorena ansiotöihin.

”Minua sen sijaan kannustettiin tavoittelemaan unelmiani ja hankkimaan kunnon tutkinto ja ammatti. Äiti olisi itse halunnut opiskella lääkäriksi. Lääketiede kiinnosti minuakin. Siinä ammatissa olisi voinut lähteä maailmalle auttamaan lapsia.”

Jaana päätyi kuitenkin Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan viestintää.

Opintojen ohessa hän teki 19-vuotiaasta asti media-alan töitä radioon ja televisioon.

”Yrittäjyys oli luontevaa ja kannusti tekemään jokaisen keikan ja projektin mahdollisimman huolellisesti. Hyvin tehdyt työt johtivat seuraaviin.”

Jaana ei vielä tiedä, lähteekö hän ehdolle ensi vuoden eduskuntavaaleissa. "En pidä pinnasta, joka näkyy poliitikkojen kinasteluna ulospäin."

"En viihdy poliittisessa sirkuksessa"

Jaana Pelkonen on ollut Helsingin kaupunginvaltuustossa vuodesta 2009 ja kansanedustajana vuodesta 2011.

”Päätös lähteä mukaan politiikkaan kypsyi vuosien varrella kyselyjen lisääntyessä. Yhteiskunnalliset asiat ovat kiinnostaneet minua aina. Haluan kantaa oman korteni kekoon paremman huomisen eteen. Sivusta seuraamisen sijaan olen tekijätyyppi.”

Politiikassakin polku on rakentunut pikkuhiljaa askel askeleelta. Ensin maisteriopinnot päätökseen, sitten avustajaksi eduskuntaan ja sen jälkeen mukaan vaaleihin.

Ensi vuonna ovat eduskuntavaalit. Jaana ei tiedä vielä, lähteäkö ehdokkaaksi.

”Mietin haaveitani ja sitä, missä työssä itseni tulevaisuudessa näkisin.”

Helmikuussa vuoden täyttänyt tytär on päiväkodissa, ja Jaana on kevään mittaan hakenut tasapainoa lisääntyvien työtehtävien ja lapsiperheen arjen välille.

”Nautin kansanedustajan työstäni puolustusvaliokunnassa ja Euroopan neuvoston valtuuskunnassa, mutten pidä pinnasta, joka näkyy poliitikkojen kinasteluna ulospäin. En viihdy julkisuuteen näkyvässä poliittisessa sirkuksessa.”

Jaana Pelkonen näkee siinä viihdemaailman elementtejä.

”Olen tehnyt jo juontajana yhden julkisen uran. Esillä oleminen ei kiehdo minua.”

Äitiysvapaalla Jaana Pelkonen sai eduskuntatyöhön etäisyyttä.

”Televisiossa näytettävät kyselytunnit kinasteluineen antavat väärän kuvan kansanedustajien työstä.”

"Haluaisin yhdistää seikkailun ja perhe-elämän"

Nuorempana Jaanaa kiinnosti diplomaatin työ.

”Kevät näyttää, miten lapsiperheen arjen ja työelämän yhteensovittaminen todella onnistuu. Elämään pienen lapsen kanssa on mahduttava muutakin kuin työtä.”

Päätöksiä ei enää tehdä yhden ihmisen mukaan eikä kahdenkaan.

”Suunnittelemme tulevaisuutta perheenä. Toivon, että kahdessa kaupungissa asuminen olisi vain tilapäistä ja voisimme olla tulevaisuudessa yhdessä ja viettää pienen lapsen kanssa aikaa kolmisin.”

Lapsen myötä työorientoitunut suorittaja on oppinut ottamaan rennommin.

”Maailmani on avartunut ja elämääni on tullut iloa ja uusia ihmetyksen aiheita, mutta vieläkin olisi varaa ottaa asiat rennommin”, hän sanoo nauraen.

Niitä unelmiakin on.

”Unelmani olisi onnellinen perhe-elämä yhdistettynä seikkailuun. Seikkailu voisi tarkoittaa vaikkapa oleskelua ja työskentelyä ulkomailla.”

Julkaistu: 13.6.2018