Apu

Jään monet muodot



Jään monet muodot

Jää on mahtava luonnonvoima, joka on muokannut Suomen maisemia sellaisiksi kuin ne ovat. Lisäksi jää tarjoaa luonnonystävälle loputtoman mielenkiintoisia, vaihtelevia näkymiä.
Teksti Apu-toimitus

Kun pyörittelee karttapalloa, näkee havainnollisesti, miten toivottoman kaukana päiväntasaajasta Suomi sijaitsee. Miten ihmeessä esi-isämme ovat keksineet asettua tänne roudan runtelemaan maapallon kolkkaan, kun paljon inhimillisempiäkin asuinsijoja olisi ollut tarjolla?

Ehkä pieni synninpäästö voidaan antaa maamme varhaisille asuttajille, sillä kivikaudella Suomen ilmasto oli selvästi lempeämpi kuin nyt. Jalopuita kasvoi nykyistä pohjoisempana, ja Suomen ilmasto muistutti nykyistä Keski-Eurooppaa. Sittemmin ilmasto on Suomessa viilentynyt.

Nyt puhutaan maailmanlaajuisesta ilmaston lämpenemisestä. Sitä ei käy kiistäminen, kansainvälinen tiedeyhteisö on tarkkoine mittauksineen asiasta yksimielinen.

Silti monesti aamulla auton laseja sitkeästä syväjäästä raaputtaessa hiipii mieleen ajatus, että suomalaisen näkökulmasta puhe ilmaston lämpenemisestä on vain huonoa pilaa. 

Sallittakoon tällainen pieni tuskastelu, sillä sain tänä talvena poliisilta rikesakon, koska autoni tuulilasi oli niin pahasti jäätynyt, että autosta ei meinannut nähdä kunnolla ulos. 

Kyseisenä joulukuun päivänä kuura oli muutenkin poikkeuksellisen sitkeää, mikä aiheutti harvinaisen upean haloilmiön Helsingin taivaalle. Ilma oli täynnä kosteutta, joka kymmenen asteen pakkasessa jämähti kaikkeen ulkona olevaan, niin kasveihin, koneisiin kuin ihmisten pipoihin.

Haloilmiö syntyy, kun auringon valo heijastuu ilmassa leijuvista pienen pienistä jääkiteistä. Kun kiteet ovat juuri sopivan muotoisia, valo hajoaa niissä kaikkiin prisman väreihin sateenkaaren tavoin.

Järven rantaan kasautuneessa keväisessä jäässä näkyy loputtoman monimuotoinen, kaunis kiderakenne. Sininen väri heijastuu taivaasta.

Halokiteet ovat vain yksi jään lukemattomista muodoista. Pohjoista sijaintiamme ja kosteankylmää ilmastoamme voidaan kiittää siitä, että Suomessa ainakaan jään harrastajilla ei käy aika pitkäksi. 

Jää on suomalaisten luontokuvaajien suosituimpia aiheita. Jäätä on kaikkialla, se ilmenee erilaisissa muodoissa ja heijastaa kauniisti ympäristön valoa. Jää on myös täynnä kuvauksellisia yksityiskohtia.

Filosofisesti voidaan ajatella, että kun luontokuvaaja ikuistaa jäisen näkymän, se ei koskaan tule toistumaan täsmälleen samanlaisena. Jokainen jääkuva on ainutlaatuinen.

Jään tärkeimpiä ominaisuuksia on, että sen tiheys on pienempi kuin nestemäisen veden. Se kuuluisa ”jäävuoren huippu” on aina samansuuruinen, eli noin yksi kymmenesosa jäästä kelluu veden pinnan yläpuolella.

Lähes kaikilla muilla aineilla kiinteä olomuoto on tiheämpää kuin neste, joten tässä vesi on täysin poikkeuksellinen. Jos näin ei olisi, jää ei kelluisi veden pinnalla, vaan vajoaisi pohjaan. Elämä pohjoisen järvissä sekä merissä kävisi mahdottomaksi, ja luonnon kirjat olisivat muutenkin sekaisin.

Jään ja veden tiheysero on myös ratkaisevasti vaikuttanut koko suomalaisen luonnon muotoutumiseen. Ensin vettä valuu kallioiden halkeamiin. Sitten vesi jäätyessään laajenee ja murtaa kiviä sekä kallioita. 

Tällainen pakkasrapautuminen on luonut Suomeen ainutlaatuisia maisemia, kuten ruhjoutuneita kalliojyrkänteitä, pirunpeltoja ja tuntureiden rinteitä peittäviä rakkakivikkoja. 

Jää muotoutuu sulamalla, ja sitten taas jäätymällä. Lämpötilan noustessa jään molekyylit alkavat saada niin paljon liike-energiaa, että ne pystyvät irtautumaan jään tiukasta kiderakenteesta ja liikkumaan. 

Jää on perusolemukseltaan aina puhdasta ja kirkasta. Jää ei ole minkään väristä, mutta se heijastaa ympäristön värejä tehokkaasti. 

Vaikka merivesi on suolaista, meren jää on suolatonta. 

Puhtaus on tyypillistä kiteisesti rakentuneille aineille muutenkin. Kidemäinen rakentuminen ei olisi edes mahdollista, jos jäässä olisi runsaasti epäpuhtauksia. Jäätiköissä ovatkin maailman suurimmat makean veden varastot. 

Maapallolla on ollut aikojen saatossa useita jääkausia. Niistä viimeisin päättyi noin 10 000 vuotta sitten, jolloin Suomi muistutti nykyistä Grönlantia. Maamme päällä oli jopa kolmen kilometrin paksuinen mannerjäätikkö. Onneksi se on siitä hiukan kutistunut.

Jäälautat ajelehtivat Itämerellä laivareitin varrella. Merijää on tärkeä tekijä maapallon ilmaston säätelemisessä.

Vesi muuttuu jääksi nollassa asteessa, teoriassa. Käytännössä vedessä on usein sen verran epäpuhtauksia, että jäätymispiste on alhaisempi. Esimerkiksi merivesi muuttuu jääksi vasta noin kahden asteen pakkasessa, koska vedessä on liuennutta suolaa.

Veteen ruokasuolaa sekoittamalla liuoksen jäätymispistettä voidaan alentaa huomattavasti, jopa pariinkymmeneen pakkasasteeseen.

Ilmassa leijuva kosteus, joka toi minulle sakot ja teki maanteistä vaarallisen liukkaat, johtuu ilmiöstä nimeltä alijäähtyminen. Alijäähtyminen johtuu siitä, että sadepisaroista puuttuu sopiva jäätymisydin, jonka ympärille kiteytyminen pääsisi alkamaan. Niinpä kylmälläkin ilmalla voi sataa vettä, joka sitten jämähtää jääksi kaikkialle kuin täi tervaan.

Usein kuulee sanottavan virheellisesti, että kuura tiivistyy puiden oksille ja kasveille. Tiivistymisessä kaasumainen aine muuttuu nestemäiseksi. 

Kuuran syntymisessä on kysymys ilmiöstä nimeltään härmistyminen – siinä ilmassa oleva kaasu, vesihöyry, muuttuu suoraan kiinteään olomuotoon, kuuraksi.

Härmistymiselle vastakkainen ilmiö on sublimoituminen. Sen ansiosta pakkaseen jätetyt pyykit kuivuvat, joskin hitaasti, kun niissä oleva jäätynyt vesi muuttuu suoraan kaasumaiseen olomuotoon.

Kauniina pakkaspäivänä maisema on täynnänsä kuurankukkia. Oikein kovalla pakkasella ikkunoihin voi muodostua upeita kukkamaisia kuvioita, jääkukkia. Ne syntyvät, kun sisällä on tarpeeksi lämmintä ja kosteaa ilmaa, joka tiivistyy ikkunan pintaan ja jäätyy siihen.

Luonto on meille suomalaisille sikäli armelias, että vaikka kylmyys joskus ahdistaisikin, ainakin jää osaa juuri silloin ottaa kaikkein kauneimman muotonsa – ikään kuin meitä piristääkseen. ●

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen

Julkaistu: 24.1.2017