Apu

Jää laulaa Päijänteellä

1


Jää laulaa Päijänteellä

Jää kimmeltää, ja saaret nousevat järvestä polveilevina siluetteina Päijänteen kansallispuistossa. Potkukelkka on mainio retkeilyväline saarilla ja luodoilla.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Timo Nieminen

Kevättalvi näyttää parhaimmat puolensa työntäessäni raskaasti lastatun potkukelkan harmaansinisenä hohtavalle jäälle. Auringonpaisteiset päivät ovat sulattaneet lumet, mutta kylmien öiden ansiosta jää on paksuimmillaan. Kelkka liikkuu kevyesti, kun sen saa vauhtiin. Liukueste rouskahtaa jäähän joka potkulla, jalakset laulavat. Tuuli kohisee korvissa. Eteläisen Päijänteen saaristo avautuu muutaman kilometrin päässä, aavan selän takana. Pakkasta on muutama aste, mutta aurinko lämmittää jo kasvoja.

Potkukelkalla taival taittuu ja varusteet kulkevat mukana kevyesti. 30 kilometrin retki päivän kuluessa taittuu helposti.

Vaikka jää on melkein puolimetristä, siinä on railoja. Suurimmat ovat niin leveitä, ettei niiden yli pääse. Kiertomatkaa saattaa tulla kilometrinkin verran ennen kuin kelkan saa käännettyä takaisin kohti saaria. Jäänaskalit ovat välttämätön varuste. Niiden avulla vedestä pääsee ylös, jos jää on pettänyt. Yli 20 metriä pitkä heittoköysi kannattaa pitää mukana helposti saatavilla. Tasaisia, lumettomia ja vahvoja jääolosuhteita on harvoin, joten en ole yksin. Joukko  kävelijöitä, pilkkijöitä ja  retkiluistelijoita nauttii kevättalvesta. Muutama purjekelkkailija viilettää suurella selällä.

Kansallispuisto on jylhimmillään Haukkasalossa. Jyrkänne kohoaa Päijänteen pinnasta 30 metriä lähes pystysuoraan.

Kansallispuiston  sydän, kahdeksan kilometrin mittainen Kelvenne kasvaa lähetessään. Sen luoteispäässä kaartuu saaren komein hiekkaranta, lähes kilometrin mittainen Isohieta. Kelkan jalakset kohahtavat hienoon hiekkaan saapuessani perille. Kevätaurinko on sulattanut rantahiekaltakin suurimman osan lumista. Jäät ovat tasoitelleet rantaviivan hiekan, muualla hiekka on täynnä kesän jalanjälkiä. Kelventeen rannat ovat veneiljöiden suosiossa. Kelvenne on komea harjusaari, jonka rannoilla on retkeilijöille kahdeksan nuotiopaikkaa ja kolme telttailupaikkaa saaren päästä päähän kulkevan polun varrella. Polveilevilta männikkörinteiltä avautuvat näköalat jäiselle järvelle. Kelvenne on korkeimmillaan 37 metriä Päijänteen pinnasta.

Käpytikan naputus käpypajallaan kuuluu monien saarten metsistä.

Harjujakso jatkuu Kelventeestä pohjoiseen hiekkasaarien ketjuna. Papinsaari ja Huhtsaari ovat arkoja kulutukselle, niihin on maihinnousukielto lumettomana aikana. Niiden jälkeen tulevat kaunisrantaiset Hietasaari ja Tupasaari, joista molemmista löytyy nuotiopaikka, ja Hietasaaresta lisäksi telttailupaikka. Kelventeen itäpuolella Päijänteen katkaisee toinen harjujakso, jo pitkään tunnettu matkailunähtävyys Pulkkilanharju. Se koostuu useasta harjusaaresta, jotka on yhdistetty silloilla Asikkalan ja Sysmän väliseksi maantieksi. Pulkkilanharjun saariketjua pitkin kulki jo 1600-luvulla postitie.

Jätän leiriytymisvälineet rannalle ja suuntaan jäälle. Kierrän Lietsaaren, joka on pehmeäpiirteinen harjusaari pitkine hiekkaniemineen. Lietsaaren länsipuolella kohoaa täysin toisen näköisiä saaria, suurimpana parikilometrinen Haukkasalo. Haukkasalo on jylhä kalliosaari, jonka länsipäässä on puiston komein jyrkänne. Se kohoaa pystysuorana järvestä kolmenkymmenen metrin korkeuteen. Laelta avautuu näkymä järvelle kohti Keski- ja Vähä-Haukkasaloa sekä Paljaskalliota. Lähes koko kallion pintaa peittävät moniväriset rupijäkälät, jotka joutuvat talvehtimaan jyrkänteellä ilman lumipeitteen suojaa. Iloisen keltaiset karttajäkälät loistavat kauas, harmaat kallio- ja kaarrekarpeet ja vaaleat tinajäkälät kuvioivat kalliota hillitymmillä sävyillään.

Kelvenne on kahdeksan kilometrin pituinen, polveileva harjusaari. Kelventeen Isohieta on kansallispuiston monista hiekkarannoista pisin.

Rantaudun Vähä-Haukkasaloon ja keitän nuotiolla kahvit. Hakkaamastani avannosta näkyy yli puoli metriä kovaa jäätä. Vähä-Haukkasalon rannat ovat paikoin kallioisia, paikoin suurista kivistä muodostuneita lohkareikkoja. Saaresta reilun kahden kilometrin päässä nousee Iso Lammassaari, jonka rauhoitettu, 36 metriä korkea merkkikuusi näkyy kauas järvelle. Auringon lämmittäessä jää laajenee. Rannassa kuuluu rahinaa ja rutinaa jään eläessä. Se katkoo rannan kasveja ja työntää rantahiekkaa kauemmas. Jään sulaessa hiekkaan jää rannan suuntaisia valleja, jotka aallot tasoittavat jäiden sulettua. Kauempana laajenevan jään reunat ovat törmänneet railossa toisiaan vasten ja nousseet pystyyn. Yli puoli metriä paksut, tonnien painoiset jäälohkareet muodostavat pitkän, kahteen metriin kohoavan jääseinämän. Jos jäät taipuvat törmätessään alaspäin, niin syntyy leveä railo. Sen jäätyessä ohueen jäähän muodostuu vaaranpaikka, varsinkin jos päälle sataa lumikerros, joka estää jään paksuuden arvioinnin. Aurinko lähestyy horisonttia, ja iltarusko alkaa värittää maisemaa. Hetkeksi kaikki muuttuu auringossa vaaleanpunaiseksi, varjot ovat syvän sinisiä. Auringon upottua horisonttiin tähdet tuikkivat samettisen sinisellä taivaalla. Jää alkaa jäähtyä ja kutistua. Ulapalle repeytyy lisää railoja vonkuen ja paukkuen. Jää pitää taukoamatonta ääntä. Välillä se on hiljaista rahinaa ja ritinää, välillä jääkenttä jymisee kuin suuren rummun kalvo. Kuu nousee ja valaisee ällistyttävän hyvin. Työnnän kelkan vauhtiin ja suuntaan Isohiedalle. Kuun valossa näkee hyvin suunnistaa, eikä aikaakaan kun jalakset suhahtavat Isohiedalle. Pystytän laavun, istun hetken tulilla ja pujahdan makuupussiin. Järven ääniin on soma nukahtaa.

Tulentekopaikkoja Päijänteen kansallispuistosta löytyy 17 ja yöpymispaikkoja kuusi. Aamun valossa on sekä lämmintä että kylmää.

Jääolosuhteiden salliessa potkukelkka on kelpo retkipeli. Siihen mahtuu paljon varusteita eikä niitä tarvitse kantaa. Matka taittuu nopeasti ja kevyesti. Jos jäällä on lunta, jalaksiin kannattaa pujottaa muoviset levikkeet, jotka luistavat mainiosti. Muutaman päivän eväät, varavaatteet, laavu, makuupussi ja muut yöpymisvälineet, retkikeitin ja valokuvausvarustus kulkevat kelkan kyydissä kevyesti. Jalan alle tarvitaan kunnon liukueste tehokkaita potkuja varten. Kevättalvella jäillä liikkujalla pitää olla järki mukana. Yön kylmetessä syntyy uusia railoja, joita joutuu kiertelemään joskus kaukaakin. Salmissa, niemien kärjissä ja jokien ja ojien suissa jää on ohuempaa kuin muualla.  Vedenalaisten kivien ja karien yläpuolella jää on usein heikkoa, kun virtaukset tuovat lämpimämpää pohjavettä pintaan, ja se sulattaa jäätä altapäin. Yhä korkeammalle nouseva aurinko sulattaa ja haurastuttaa jäätä. Huhtikuussa se alkaa puikkoontua ja muuttuu petolliseksi lyhyessä ajassa. ●

Lisätietoa: Asikkalan Päijännetalo (www.paijannetalo.fi) kesäisin. Hämeen luontokeskus auki vuoden ympäri.

Teksti ja kuvat Timo Nieminen

Julkaistu: 28.3.2017