Moskovan Luzniki-stadion vetää lähes 85 000 katsojaa, joten tyhjiä paikkoja näkyy kisakatsomossa väkisinkin. Naisten seiväsfinaali siivitti yleisön silti tiistaina hurmokseen, vaikka Venäjän supertähti Jelena Isinbajeva on hiipunut hyppytekniikkansa, motivaationsa ja itseluottamuksensa kanssa kamppaillessaan kilpailijaksi muiden joukossa.

Tai niinhän sitä luultiin.

31-vuotias kaksinkertainen olympiavoittaja otti uransa kolmannen maailmanmestaruuden huikealla esityksellä ja kauden parhaallaan 489. Samalla taisi siirtyä lopettamispäätös, jonka Isinbajeva oli jo tehnyt.

- Haluan voittaa kultaa Riossa 2016, mutta sitä ennen haluan lapsia, villisti juhlinut Isinbajeva hihkui.

On todennäköistä, että kaiken mahdollisen voittanut Isinbajeva olisi jo päättänyt uransa, ellei MM-kisoja 2013 olisi järjestetty Venäjällä - ja ellei 15-vuotiaana telinevoimistelusta seiväshyppyyn vaihtanut nainen olisi palannut alkuperäisen valmentajansa Jevgeni Trofimovin huomaan.

Jopa aina rauhallisen viiksimiehen silmäkulmassa näytti kimaltelevan jotain, kun Isinbajeva ryntäsi voiton varmistuttua valmentajansa kaulaan.

Hyppääjä itse kyynelehti jo 482 hurjasti psyykanneen kotiyleisön edessä ylitettyään, mutta kun thrilleriksi yltynyt kisa ratkesi USA:n Jennifer Suhrin ja Kuuban Jarisley Silvan pudottamisiin 4.89:stä, Isinbajeva hilautti riman ME-korkeuteen 507.

Se oli sentään liikaa, mutta kylmäksi kisa tuskin jätti ketään.

- En katsonut muiden hyppyjä, mutta en oikeastaan nähnytkään mitään. Tällaisen yleisön edessä ei voi olla menemättä tunnetilaan, jossa muita ei ole olemassa, Isinbajeva hehkui.

Lähikuvat äärikeskittyneestä, itselleen puhuvasta ja palavakatseisesta Isinbajevasta hakemassa sopivaa otekorkeutta seipäästä vauhdinottoradan päässä ovat edelleen loistavaa PR:ää lajille - mutta vielä tärkeämpää on, että muut ovat menneet huikeasti eteenpäin.

Isinbajeva on ollut pioneeri, joka on lahjakkuudellaan, työllään ja karismallaan antanut naisten seiväshypylle kasvot ja korvaamatonta vetoapua ennakkoluulojen ja pilkan keskellä lajissa kamppailleille tytöille ja naisille. Niillä, jotka tulevat seuraavaksi, on useimmiten helpompaa.

Vuonna 1956 rakennettu Luznikin jättiläiskompleksi (tuolloin nimeltään Leninin keskusstadion) on isännöinyt takavuosina muun muassa Moskovan olympialaisia 1980 ja erinäisiä rauhan- ja nuorisofestivaaleja.

Vaikka Luzniki on nykyisin rockin supertähtien konserttikohde, jalkapalloseurojen Torpedon ja Spartakin koti ja Mestarien liigan finaalinkin järjestettäväkseen saanut kehuttu pelipaikka, sen yleisolemusta ja mittakaavaa ei vieläkään voi luonnehtia kuin stalinistisen massiiviseksi.

Kesäolympialaisiin 1980 liittyy myös sitkein Luznikin legendoista. Neuvostoliittolaisten tullessa keihäänheittovuoroon stadionin portit avattiin, jotta Moskova-joelta puhaltava tuuli saatiin kotimaan heittäjien taakse.

Torstain karsintoja odotellessa? No, tuskin sentään.

Apu seuraa MM-kisoja paikan päällä verkossa sunnuntai-iltaan asti. Laaja reportaasi muun muassa miesten keihäsfinaalin jälkipyykistä ja Jamaikan juoksuihmeen taustoista ensi viikon lehdessä.