
Pieni Oliver roikkui isän nahkatakissa ja vaati tätä lopettamaan – isän alkoholismi ja petetyt lupaukset ajoivat Oliver Roosin elämän alakierteeseen
Oliver Roosin elämää ovat varjostaneet kipeät muistot alkoholisoituneesta isästä sekä omat taloushuolet. – Kaikesta selviää, kun hyväksyy asiat, joihin ei voi vaikuttaa. Paremmat ajat ovat aina edessäpäin, Oliver uskoo.
Kun remonttialan yrittäjä Oliver Roos, 39, on saanut päivän työt pakettiin, ulkoiluttanut koiran ja huolehtinut poikansa yöunille, menneisyyden varjot eivät enää hyökkää kimppuun. Tosin vieläkin Oliver saattaa yhtäkkiä miettiä isäänsä, joka petti melkein kaikki lupauksensa ja menehtyi elämäntapojensa väsyttämänä vuonna 2019. Muistot ovat kipeitä, mutta eivät enää murskaavia.
Oliver muutti avopuolisonsa kanssa Helsingistä Tuusulaan vuonna 2018, vuotta ennen isän kuolemaa.
– Uusi ympäristö ja omakotitaloelämä on tehnyt minulle hyvää. Avopuolisoni on paras ystäväni, ja teini-ikäinen tyttäreni ja nelivuotias poikani ovat elämäni tärkeimmät asiat, jotka tuovat iloa jokaiseen päivään.

”En epäile, etteikö isä olisi välittänyt. Olen jälkeenpäin pohtinut, että hänellä oli oma sisäinen kamppailunsa päällä koko ajan. ”
Oliver ei ole aivan varma, mutta silloin oli luultavasti syksy. Isä tuli kotiin ja puhui ilkeästi. Hän kiskoi äitiä hiuksista. Muutaman vuoden ikäinen Oliver kiipesi sohvalle ja roikkui isän nahkatakissa vaatien tätä lopettamaan. Isän takilla oli vesipisaroita.
– Isä ei lopettanut, mutta hän ei alkanut lyödä äitiä. Tai voi olla, että alkoi, mutta mieleni suojeli minua niin, etten muista, Oliver pohtii.
