Isac Elliot: En malta istua koulussa paikallani
Kulttuuri
Isac Elliot: En malta istua koulussa paikallani
Isac Elliot on supertähtiainesta.

 Isac Elliotista , 12, toivotaan Suomen omaa Justin Bieberiä. Alku on ollut lupaava. Isacin single New Way Home nousi Norjassa kolmen kanavan soittolistoille. Kappale oli 11. yhdysvaltalaisen Billboard-musiikkilehden Next Big Sound -listalla, joka kertoo artistien suosiosta sosiaalisessa mediassa.

Isacin ura alkoi Cantones Minores -poikakuorosta, jossa hän oli mukana kolme vuotta.

- Lopetin kuorossa 9-vuotiaana, kun halusin keskittyä enemmän pop-musiikkiin. Vuosi sitten pyysin isää tekemään minulle kappaleen. josta kävimme sitten tekemässä demon isän kaverin studiolla. useat levy-yhtiöt sitten tykkäsivätkin siitä, ja nyt saimme puolen vuoden työn jälkeen levyn valmiiksi, Isac kertoo.

Englanniksi laulaminen on tuntunut Isacista luonnolliselta, sillä hänen musiikilliset esikuvansa laulavat myös englanniksi. Mikä on englanninnumerosi koulussa?

- Kahdeksan. Luulen, että se johtuu enemmän käytöksestäni. En malta istua tunneilla kovin kauan paikallani. Studiossa onneksi vähän paremmin.

Kommentoi »