Eeva

Isabella Rossellini Eevassa: "Vanhemmiten minusta on tullut hauskempi"

Isabella Rossellini Eevassa: "Vanhemmiten minusta on tullut hauskempi"

Näyttelijä Isabella Rossellini antoi Eevalle haastattelun, jossa hän puhuu suoraan kieroutuneista kauneusihanteista ja ikäkäsityksestä.
Teksti Minna Hujanen
Kuvat Peter Lindbergh
Mainos

Maailmantähti osaa ottaa tilanteen haltuunsa astellessaan pienen tukholmalaishotellin aulaan. Hän on vahvasti läsnä koko olemuksellaan, katsoo tiiviisti silmiin ja hymyilee.

Isabella Rossellini, 65, on pukeutunut housuihin ja paitaan, joissa kulkee leveitä sinivihreitä pystyraitoja. Asu näyttäisi kenen tahansa muun päällä pyjamalta.

Isabella on tullut Tukholmaan kosmetiikkayritys Lancômen mainoskasvona. Hän on palannut työhön, johon häntä pidettiin 23 vuotta sitten liian vanhana. Nyt hän haluaa kertoa tarinansa.

”En osaa kuvailla, kuinka yllättynyt olin, kun minulle soitettiin Lancômelta ja kysyttiin, haluaisinko tulla takaisin. Sanoin, että voitteko lennättää minut Pariisiin. Halusin tavata heidät ensin kasvokkain. Ajattelin, että ehkä heidän mielikuvissaan näytän yhä samalta kuin 23 vuotta sitten”, Isabella sanoo ja nauraa.

Näkymätön nainen

Isabella on kuuluisien vanhempien, ruotsalaisnäyttelijä Ingrid Bergmanin ja italialaisohjaaja Roberto Rossellinin, tytär. Isabella itse ampaisi maailmanlaajuiseen tähteyteen 1980-luvulla elokuvassa Blue Velvet – ja sinisempi oli yö.

Hän tuli myös tunnetuksi kosmetiikkamainoksista ja oli yksi parhaiten palkatuista malleista aikanaan. Hän pitääkin itseään menestyneempänä mallina kuin näyttelijänä.

Kun Isabella oli 42-vuotias, hänen mallisopimustaan ei enää uusittu.

”Yhtiön silloinen johtaja sanoi minulle, että naiset unelmoivat nuoruudesta. Mainosten tehtävä on näyttää unelma, ei todellisuutta. Siksi he halusivat löytää minua nuoremman mallin. Olin hyvin pettynyt.”

Jo Isabellan äiti oli varoittanut, että naisilta loppuvat työt 45–60-vuotiaana. Silloin nainen ei ole enää tarpeeksi nuori, mutta ei myöskään tarpeeksi vanha. Erityisesti elokuva-alalla sen ikäinen nainen ei enää istu sankarittaren rooliin, mutta ei myöskään vielä isoäidin tai matriarkan rooliin.

Myös Isabellan näyttelijän työt vähenivät. Hän kutsuu aikaa 15 vuoden limboksi, välitilaksi, johon naiset helposti joutuvat.

Pettymyksestään huolimatta Isabella ei jäänyt toimettomaksi. Hän hakeutui yliopistoon opiskelemaan eläinten käyttäytymistä. Hän suoritti maisterin tutkinnon ja osti itselleen maatilan Long Islandilta New Yorkista.

"Äiti oli suurin vaikuttaja elämässäni"

Isabella täyttää tänä vuonna 66 vuotta. Hän on vain vuoden nuorempi kuin hänen äitinsä oli kuollessaan. Ingrid Bergman menehtyi rintasyöpään vuonna 1982.

”Äiti oli suuri vaikuttaja elämässäni. Hän oli fantastinen nainen. Täynnä elämää ja aina valmis seikkailuihin. Toivon, että minussa on jotain hänestä. Ehdottomasti.”

Isabella kertoo, kuinka outoa on ajatella, että hän on pian vanhempi kuin äitinsä. Se saa hänet ymmärtämään, kuinka nuori tämä todella oli kuollessaan.

”Minulla on vielä paljon energiaa tämän ikäisenä, ja on niin paljon asioita, joiden vuoksi haluan elää.”

Isabella on aina sanonut olleensa ennen kaikkea isän tyttö, mutta hän kertoo ajattelevansa myös äitiään päivittäin. Ikävä iskee välillä kovaakin. Esimerkiksi vuoden vaihteessa, kun tytär Elettra sai poikavauvan.

”Pikkuinen on hyvin ruotsalaisen näköinen, hänellä on pitkät vaaleat silmäripset. Äitini olisi rakastanut isoisoäitinä olemista. Se ajatus sai minut kaipaamaan häntä entistä enemmän.”

Isoäiti, joka pyörtyi synnytyssaliin

Tytär Elettra on nyt 34-vuotias, ja hänen lapsensa on Isabellan ensimmäinen lapsenlapsi.

”On hieno tunne tulla isoäidiksi. Tietenkin vauvan syntyminen on ihanaa, mutta hienointa on se, kuinka läheiseksi tunnen itseni tyttäreni kanssa. Tunnen läheisyyttä kaikkien naisten kanssa, joiden täytyy käydä läpi tämä uskomaton koettelemus äidiksi tulemisessa.”

Isabella kertoo, kuinka hän lähti synnytyssairaalaan tyttärensä tueksi. Synnytys kesti 24 tuntia, ja Isabella pyörtyi jo toisen tunnin aikana.

”En tiedä, mitä tapahtui. Olen pyörtynyt ennenkin, mutta se on aina liittynyt johonkin fyysiseen tapahtumaan, selkäkipuun tai verenpaineeseen.”

Isabella on kärsinyt selän vinoumasta eli skolioosista nuoresta saakka. Hänet on leikattu useamman kerran sen vuoksi.

”Nyt pyörryin ensimmäistä kertaa elämässäni emotionaalisen kokemuksen vuoksi. Tiesin, että synnytys oli vasta alussa, ja näin kuinka tuskissaan tyttäreni jo oli. Sitä en tiennyt, että ihminen voi olla niin empaattinen, että pyörtyy toisen puolesta.”

Lääkäri kehotti tulevaa isoäitiä lähtemään kotiin. Isabella päästettiin takaisin sairaalaan vasta, kun synnytys oli ohi.

"Mallin työ on kuin taidetta"

Elettran lisäksi Isabellalla on adoptoitu poika Roberto, 24. Molemmat lapset ovat työskennelleet mallina. Isabella on kannustanut heitä tarttumaan tilaisuuksiin nähdä maailmaa.

Monet pitävät mallimaailmaa pinnallisena ja Isabella myöntää, että niin hän ajatteli itsekin nuorena.

”Myös minulla oli päässäni tietynlainen stereotypia. Kun minua pyydettiin mallin hommiin, ajattelin, että kuinka typerää.”

Isabella oli silloin elämänvaiheessa, jossa hän etsi omaa polkuaan. Hän oli myös utelias, sillä yksi ensimmäisistä valokuvaajista, joiden kanssa hän pääsi työskentelemään, oli kuuluisa Richard Avedon.

”Minä sanoin kyllä juuri hänen takiaan. Halusin tavata hänet ja nähdä kuinka hän työskentelee.”

Kokenut valokuvaaja näki, kuinka Isabella suhtautui alentuvasti mallin työhön.

”Hän kertoi minulle, että on olemassa mallina olemisen taide. Se ei ole suurta taidetta, mutta sitä voi verrata vaikka kirjontaan. Se ajatus herätti minut. Mallin työ on kuin pientä taidetta. On hyviä ja huonoja malleja. On ihmisiä, joilla se jokin on, ja ihmisiä, joilla sitä jotain ei ole.”

"Ihmisen ovat aina sanoneet, että muistutan ulkoisesti äitiäni. Äitini eläessä me katsoimme peiliin ja olimme eri mieltä", Isabella sanoo.

"Äitini olisi ollut urastani ylpeä"

Isabella löytää yhtäläisyyksiä mallin työn ja näyttelijän työn väliltä.

”Valokuvaajat haluavat kuvata tunteita. He eivät kuvaa vain kaunista nenää. Se ei ole tarpeeksi kiinnostavaa heille, jotta he voisivat olla sitoutuneita työhönsä. Mallilla on oltava tunne kameran edessä.”

Isabellaa ovat aina kiehtoneet älykkäät ja lahjakkaat ihmiset. Ihmiset, joiden ajatusmaailma on omalaatuinen. Hän on ollut naimisissa ohjaaja Martin Scorsesen kanssa ja seurustellut pitkään ohjaaja David Lynchin kanssa. Nyt Isabella haluaa pysyä vaitonaisena rakkauselämästään.

Isabella Rossellini arvostaa itsenäistä ajattelua. Sen hän on oppinut äidiltään ja on halunnut siirtää myös omalle tyttärelleen. Isabella kertoo, kuinka Ingrid Bergman otti toiset aina huomioon, mutta teki silti mitä itse halusi.

”Äitini olisi ollut ylpeä urastani ja taloudellisesta itsenäisyydestäni. Olisin halunnut kertoa hänelle kaiken, tai niin minä kerronkin, mutta en tiedä kuunteleeko hän minua siellä jossain”, Isabella sanoo ja nauraa. Samalla hän kertoo olevansa ateisti.

"Naisen itsekritiikki on paholaisen ääni"

Ajat muuttuvat, mutta Isabella näkee yhä kulttuurissamme merkkejä siitä, että naisia arvotetaan ulkonäön kautta.

”En pidä siitä, että ensin luodaan komplekseja ja sitten sillä tehdään rahaa.”

Useilla naisilla on sisällään voimakas itsekritiittinen ääni, joka ei koskaan ole tyytyväinen omaan ulkonäköön. Isabella myöntää, että hänelläkin on sellainen.

”Se on paholaisen ääni. En katso itseäni peilistä ja ajattele, että olen täydellinen. Katson peiliin niin kuin monet muutkin naiset ja ajattelen, että voi ei, silmäpussit, harmaata ja ryppyjä. Mutta yritän olla kuuntelematta sitä ääntä.”

Isabella on seurannut yllättyneenä oman tyttärensä kasvua naiseksi. Hän oli kuvitellut, että uusi sukupolvi olisi jo hylännyt vanhanaikaiset ulkonäköpaineet.

”Kun tyttäreni oli 18-vuotias, hänelle oli ehdottoman tärkeää olla laiha. Kaikki muu tuli vasta sen jälkeen. Se oli minusta uskomatonta.”

Unelma maatilasta toteutui

Nyt Isabella on kiireinen mallintöidensä kanssa. Tulevaisuuden unelmat liittyvät kuitenkin enemmän maatilaan Long Islandilla. Hän on nähnyt, kuinka monet ovat joutuneet lopettamaan biodynaamisia maatiloja taloudellisesti kannattamattomina. Itse hän viljelee tilaansa malli- ja näyttelijäntöistä saamillaan palkkioilla.

Hän haluaa kuitenkin yrittää löytää keinon, jolla tila voisi toimia tuottoisasti.

”Me olemme aloittaneet kylässäni lauantaiaamuisin maanviljelijöiden omat markkinat. Ihmiset jonottavat ostaakseen meidän vihanneksiamme. He ovat tyytyväisiä, kun tuntevat maanviljelijän ja voivat myös tulla halutessaan tutustumaan maatilaan. Se on minun lahjani yhteisölleni.”

Isabella herää aamuisin hyvin varhain. Hän aloittaa päivänsä opiskelemalla tai kirjoittamalla, koska hänen aivonsa toimivat parhaiten heti aamusta. Sitten hän lähtee syöttämään kanoja. Hänellä on apulainen tilan töissä, mutta vastuu eläimistä on hänellä itsellään.

”On ollut kiinnostavaa huomata, että kanoilla on persoonallisuudet. On ujo kana ja rohkea kana. On seikkailullinen ja se, joka joutuu aina ongelmiin. Se yllätti minut ja huvittaa minua.”

Vaikka hän kannattaa luonnonmukaista maanviljelyä, hän ei halua olla fanaattinen.

”Monet ihmiset, joiden kanssa työskentelen, ovat ehdottomia sen suhteen. Moni on vegaani. Minä en ole edes kasvissyöjä, mutta omia eläimiäni en voi syödä.”

Naurua naisten saunailloissa

Ikääntymiseen Isabella suhtautuu iloisesti. Hän ei taistele luontoa vastaan eikä yritä näyttää nuoremmalta kuin on. Hän vaalii kauneudentajuaan ja nauttii tyylikkyydestä kaikissa asioissa ympärillään. Isabella pukeutuu kauniisti, hoitaa viherkasvejaan ja pitää kotinsa järjestyksessä.

”Ruotsalaisuuteni näkyy siinä, että siivoan paljon. Kun minulla viisi vuotta sitten oli jälleen yksi selkäleikkaus, pelkäsin kuolevani. Siivosin edellisenä iltana talon ja laitoin kaiken järjestykseen. Ihmettelin itsekin, miksi tein sen. Siksi että olen ruotsalainen”, hän kertoo ja naurahtaa.

Me kaikki vanhenemme, mutta Isabellan mukaan kyse on siitä, miten elämme eri ikävuosina.

”Mainokset ruokkivat usein vanhenemisen pelkoa. Ihmisestä näkee, jos hän on peloissaan ja yrittää totella muiden toiveita. Minulle tyyli tarkoittaa sitä, että käyttää omaa instrumenttipalettiaan ja tekee sitä, mikä tekee itselle hyvää.”

Isabella viettää maatilallaan kerran viikossa saunaillan naisystäviensä kanssa. Silloin laitetaan kasvonaamiot ja nauretaan paljon.

”Minulla ei ole onnellisuuden reseptiä, mutta positiivisuus on osa persoonallisuuttani.”

Isabella uskoo, että nauraminen auttaa elämässä.

”Mainoskuvissa hymyillään harvoin. Minä haluan kuitenkin kertoa, että meikkaaminen voi olla aikuisille leikkiä.”

"Kosmetiikka on kuin huippukokin illallinen"

Isabellan mielestä miehillä on tapa nähdä kauneustuotteet vain viettelemisen välineenä. Mutta maailma muuttuu ja kosmetiikkayritysten johtopaikoilla on nykyisin myös naisia.

”Kun aloitin mallin työt 1980-luvulla, ilmapiiri käski olemaan kaunis ja hiljaa. Nyt 23 vuoden tauon jälkeen tuotteiden mainoskasvot ovat vahvoja naisia: Kate Winslet, Julia Roberts, Penélope Cruz ja Lupita. Asenne on päinvastainen: nyt naiset sanovat mielipiteensä ääneen.”

Isabellan mielestä vuosikymmenten aikana todellinen muutos on tapahtunut siinä, mistä naiset unelmoivat. Enää ei haluta olla vain kauniita kasvoja, vaan nyt naiset samastuvat vahvoihin päätöksentekijöihin.

”Kosmetiikka ei muuta maailmaa, mutta se on hauskaa. Sitä voi verrata huippukokin valmistamaan illalliseen, nautinnon tunne on samanlainen.”

Iän myötä Isabella kokee, että hänestä on tullut hauskempi ja vapaampi.

”Itsekritiikin ääni vaimenee. Vanhempana alkaa tehdä niitä asioita, joita oikeasti haluaa.”

Julkaistu: 2.5.2018