Apu

Isä, poika ja pyhä henki peräkylässä – kotimainen uutuus koskettaa ja naurattaa


Arvostelu: Matti Kinnusen elokuva Pieniä suuria valheita on pieni suuri elokuva. Se on rohkea karikatyyri suomalaisista mutta ei jää pelkäksi komediaksi. Elokuvan ensi-ilta on perjantaina 16. marraskuuta.

Pieniä suuria valheita on yksinkertainen tarina isästä ja pojasta, jotka muuttavat vieraalle pienpaikkakunnalle Pohjois-Suomessa. Isä on menettänyt kasvonsa ongelmiensa takia ja pakenee nyt paikasta toiseen. Poika yrittää sopeutua mukana uuteen yhteisöön, ja jälki on sen mukaista, mitä odottaa sopiikin. Hahmoja näyttelevät tosielämän isä ja poika Mikko ja Niila Nousiainen.

Poika Simo saa nopeasti vihollisen koulun kovimmasta jätkästä Teemusta, jota näyttelee Heikki Hoppania. Samat skismat heijastuvat myös isien elämään, kun Santtu Karvosen näyttelemä Taavitsainen käy elokuvan päähenkilö Harria vastaan. Nurkkakuntaiset kyläläiset tekevät vaikeaa kummankin elämästä, ja tilanteiden kulminoituessa Harri menettää otteen itsestään ja ajautuu moraalifilosofiseen painajaiseen.

Harrilla (Mikko Nousiainen) ja koulun terveydenhoitajalla (Meri Nenonen) on keskusteltavaa. Kuva: Vegetarian Films.

Elokuvaa on kuvattu useissa eri kohteissa Kainuussa, mutta tekijät ovat nimenneet kylän kuvitteelliseksi Harmaakedoksi. Ratkaisu on turvallisuudessaan viisas, sillä kyseessä ei ole mikään matkailumainos ja aidon paikkakunnan nimen käyttäminen olisi ehdottomasti liian selkeä merkki tekijän henkilökohtaisista kaunoista kuntaa kohtaan.

Pieniä suuria valheita ei nimittäin säästele naljailussaan peräkylän sisäsiittoista kansanvaltaa kohtaan. Sen huumori on harvinaisen tarkkanäköistä ja taitavasti rytmitettyä. Se piirtää ahdistavan karikatyyrin suomalaisuudesta, mutta piirteet ovat täysin oikeita. Elokuvalla saattaa koomisten ulottuvuuksiensa ansiosta olla mahdollisuuksia menestyä myös Suomen ulkopuolella, sillä piirteitä ei tarvitse tunnistaa omasta elämästä, jotta niille voi nauraa. Komedia on hyvin mustaa – juuri niin kuin suomalaisen huumorin kuuluukin.

Elokuva ei kuitenkaan jää pelkän komedian tasolle, vaan hahmot ovat riittävän inhimillisiä kantaakseen teoksen kunnialla maaliin. Se kertoo kouriintuntuvasti aikuisten ihmisten välisistä ongelmista, jotka selvitetään lasten kautta. Koululainen purkaa pahaa oloaan väkivaltaisesti luokkatoveriinsa, ja lopulta ”ei meidän Teemu” -mentaliteettia harjoittavien vanhempien kiistat ryöstäytyvät käsistä. Koululaitoksen edustajienkin sosiaaliset ja pedagogiset taidot ovat juuri niin mitättömät kuin minä katsoja ne omilta kouluajoiltaan muistaa.

Harri ja Simo (Niila Nousiainen) yrittävät kumpikin sopeutua kehnolla menestyksellä. Kuva: Vegetarian Films.

Nousiaiset ovat tärkeässä roolissa elokuvan onnistumisen kannalta. Isän ja pojan välinen suhde tuntuu aidolta. Tämä on ironisen kuuloisesti sanottu, sillä sehän on aito, mutta suhde välittyy kankaalta myös katsojalle, eikä se onnistuisi ilman näyttelijöiden työtä. Nousiaisia on itse asiassa pienemmässä roolissa mukana vielä kolmaskin polvi – Mikon isä Heikki Nousiainen – tosin hän ei tarinassa kuulu samaan perheeseen.

Ohjaaja Matti Kinnunen kertoo tarinaa taitavasti kuvien kautta. Hans Barckin kuvaamaan elokuvaan on sommiteltu paljon avaria näkymiä, jotka korostavat ihmisen pienuutta. Armoton luonto Jumalan selän takana ei edes huomaa yksinäistä kulkijaa, joka on sotkenut oman elämänsä peruuttamattomasti. Maailma jatkaa, ihminen ei.

Pieniä suuria valheita on pieni suuri elokuva. Se ei kikkaile turhia eikä kosiskele katsojaa millään tavoin poikkeavalla elokuvailmaisulla. Siitä huolimatta se ei sorru kliseiksi eikä siirrappiseksi, ja näin ollen onnistuu olemaan etäännyttämättä katsojaa. Kuvien lisäksi myös äänisuunnittelija Patrick Boullengerin toteuttama äänimaailma on huolellisesti rakennettu. Kaiken kaikkiaan Kinnunen pitää ohjaajana huolen, ettei elokuvassa vinguteta viuluja tai hölmöillä hidastuksilla, kun teoksen on tarkoitus vedota katsojaan nimenomaan sen aitoudella.

★★★★

Julkaistu: 15.11.2018