Tämä visio se vasta yksinkertaistettua kulissiajattelua onkin. Todellisuudessa Monaco on ainutlaatuinen sisun näyte, todiste selviytymistaistelusta ja taloudellisesta lahjakkuudesta – kenties oveluudestakin, merkitykseltään tuhansia kertoja minikokoaan suurempi.

Kaiken takana on ruhtinas Rainier, joka teki pienestä suuren. Hänen hallitsijakautensa kattaa koko 1900-luvun jälkipuoliskon, sinä aikana nukkavierusta lilliputtivaltiosta tuli merkittävä finanssikeskus, pankkimaailman peluri, pienteollisuuden kehto, ainutkertainen turistimagneetti, tunnettujen rahamiesten, urheilijoiden ja artistien veroparatiisi, jossa jokaisen yksityisyys ja turvallisuus on taattu.

Kun Rainier astui valtaan, 95 prosenttia Monacon tuloista tuli kasinosta, uudella vuosituhannella sen osuus on vain kolme prosenttia. Rainierin kaudella maan vuositulo 180-kertaistui. Hän toi sinne kosmetiikkateollisuutta, jalokivialaa, muoviteollisuutta. Hän houkutteli niemelle pienyrityksiä ja lisää asukkaita, mutta piti samalla noin 7 000 Monacon kansalaista tyytyväisinä järjestämällä heille ainutlaatuisia etuisuuksia.

Ruhtinaskunnassa ei makseta tulo- eikä perintöveroa. Puolet maan budjetista täyttyy liikevaihtoverosta, toinen puoli pankkien ja yritysten maksamasta vähäisestä verosta. Turismi tuo valtavat tulot ja työllistää.

Rainierin aikana Monacon pinta-ala kasvoi kymmenyksellä: mereltä vallattiin lisää maata. Rautatieasema, ostoskeskukset ja parkkihallit vietiin maan alle. Ruhtinas innostui antamaan rakennuslupia isoille lasi- ja betonibunkkereille, ruhtinatar Grace yritti jarruttaa.

David ja pari Goljattia

Ruhtinaalla on melkoinen yksinvalta: hän päättää yksin kaikesta, rakennusluvista aina poliisien univormujen väritykseen asti. Hänellä on kaksi neuvonantajaa, parlamentti ja niin sanottu pääministeri, joka on lainaa Ranskan diplomaattikunnasta – ruhtinas konsultoi heitä ja päättää sitten mitä itse haluaa.

Kasvukaudella Rainier ehkä innostui liikaa. Mutta monacolaiset rakastivat häntä kahden tapauksen takia: hän päihitti ensin öykkärimiljardööri Aristoteles Onassiksen ja sitten Ranskan presidentti Charles de Gaullen.

Sodan jälkeen Monacon keskeisin pankki, jossa myös Rainierin varannot olivat, meni konkurssiin ja päätyi Onassiksen haltuun, kuten kasinokin. Kreikkalainen ujuttautui Rainierin ystäväksi, kunnes ruhtinas huolestui maansa puolesta. Hän toimitti laivanvarustajan maisemista ovelalla tempulla: hän määräsi pankin osakemäärän moninkertaistettavaksi, sieppasi vallan ja Onassiksen Christina-huvijahti seilasi Monte Carlon lahdelta pois, kansa hurrasi.

Presidentti de Gaulle suhtautui Ranskan poskessa paiseen tavoin kyhnäävään minivaltioon hyvin nuivasti. Häntä suututti sinne veropakolaisiksi siirtyvät upporikkaat ranskalaiset sekä se, että Rainier onnistui taituroimaan maansa YK:n jäseneksi. Ranskan sotajoukot sulkivat maayhteydet Monacoon ja presidentti uhkasi katkaista vesihuollon.

Rainier taipui siihen, että Monacossakin jotkut maksavat veroa – ranskalaiset Pariisiin – mutta päästi vähän myöhemmin Naton laivaston Monte Carlon lahdelle siinä vaiheessa, kun de Gaulle karkotti Naton ja Yhdysvaltain tukikohdat maaperältään. Touchè!

Itä-Saksa Rolls Roycella

Ruhtinas Albertilla oli siis suuret saappaat täytettävänään. Monacon asukkaiden mielestä hän on onnistunut siinä hyvin. Albertia, 58, pidetään älykkäänä, kohteliaana, urheilullisena, ujona ja vähän arvaamattomana. Hän on aidosti ilmastonmuutoksesta ja ympäristöasioista huolestunut: Albert Foundation myöntää merkittäviä summia ympäristön suojeluun eri puolella maailmaa. Tänä syksynä Albertin säätiö lahjoitti 100 000 euroa Lapin yliopistolle arktista tutkimustyötä varten.

Albert on isäänsä modernimpi muun muassa siinä, että alkoi myöntää residenssilupia myös Rainierin kammoamille venäläisille. Laman aikaan osa huippukalliista asunnoista seisoi tyhjillään, rahaa ja halukkuutta tulla Monacoon näytti olevan vain Venäjän uusrikkailla. Rahanpesun estämiseksi Albert käynnisti ovelan väestölaskentajärjestelmän: turvallisuuden nimissä selvitetään kuka oikeasti asuu Monacossa ja millaisella kokoonpanolla, ja kelle osoite on vain Poste restante rahan pyörittämiselle.

Lentävä lause määrittää Monacon Itä-Saksaksi Rolls Roycella. Se on poliisivaltio, poliisi on paikalla ja näkyy. Turvallisuus on huippuluokkaa, Monacossa nainen voi taivaltaa juhlien jälkeen kotiin miljoonavitjat kaulallaan joutumatta vaaraan. Julkkikset ja näiden lapset ovat turvassa rikollisilta, uteliailta ja paparazzeilta.

Järjestys ja valvonta näkyy joka kadun nurkalla: poliisi valvoo. Kaahailua, kaasutusta, kiirettä ei ole – kapeilla kujilla liikenne soljuu, jos mahtuu soljumaan, kukaan ei pörrää ja päristele. Eikä napsi kuvia.

Maassa on kuvauskielto, josta kerrotaan liikennemerkein: kruksattu kamera. Turistit voivat poseerata kännykameroilleen, mutta pitkien putkien kantajaa ja zoomailijaa koputtaa kohta poliisi olalle: lupanne? Kuvauksiin vaaditaan tarkat luvat: aika, paikka, kohde, arvioitu kuvauksen kesto, mihin käyttöön kuvat tulevat? Siksipä esimerkiksi Nico Rosbergista maailmalla liikkuvat perhekuvat on järjestään otettu Italian tai Ranskan puolella.

Järjestyshäiriön sattuessa poliisilaumat ovat paikalla kuin polkaistuna, ja Monacon rajat saadaan kiinni parissa minuutissa.

Ilmasto on kaikin puolin suotuisa, vakituinen väki kansainvälistä. Useimmat lapset oppivat kuin itsestään neljää, viittä kieltä.

Paita päälle!

Ahtaus on karmeaa, liikenne mahdoton. Jalan olisit jo perillä. Hintataso turistirysien lähellä on korkea, sivummalla normaali, ja rajan takana Ranskassa ja Italiassa aivan toinen. Asuminen on kallista. Moni kokee maksavansa siitä ja turvallisuudesta sen saman, joka muualla menisi veroihin. Ja turisteihinkin tottuu, oppii väistelemään pahimmat sumat ja risteilyalusten purkautumisen ajat.

Tilan puute tekee sen, että varsinkin lapsiperheet hankkivat taloja ja kartanoita Ranskan puolelta. Monacossa ei saa juosta nurmikoilla ja kiipeillä puihin – niihin harvoihin. Poliisin pilli soi. Niin se soi silloinkin, jos helteen kuumottamat turistit ryhtyvät riisuutumaan biitsivarusteisiin esimerkiksi ruhtinaan palatsin aukiolla vahdin vaihtoa odottaessaan. Aukion nurkalla on liikennemerkki, joka kieltää miesten paidattomuuden. Eivätkä naiset saa kulkea bikiniyläosissa. Entinen sandaalikielto on sentään poistettu.

Säännöstö on muuten suunnilleen sama kuin Wimbledonin tennisturnauksessa.

Monacon tasoa ja ainutlaatuisuutta ylläpidetään sinne oleskelulupaa anovien keskuudessa tiukoin kontrollein. Proseduuri on kuin parin tunnin poliisikuulustelu: selvitetään tausta, perhe, rikosrekisterit, sairaudet, motiivit, aiemmat muutot ja niiden tiuhuus, maksukyky, elintaso, vakuutukset ja lääkärintarkastuksessakin pitää käydä. Tosin Ranska toimii lähes samalla tavalla.

Mitä Monaco olisi ilman ruhtinashuonetta?

Edellä kerrotusta osa on opittu kymmenien omien Monacon-käyntieni aikana – Carolinen häissä, ruhtinatar Gracen hautajaisissa, formulakisoissa, matkailujuttuja tehdessä, retkillä Cannesin filmifestivaaleilta tai Monacon suomalaisia haastatellessa.

Melkein viimeisen sanan saakoon Monacossa jo 20 vuotta asunut viisas, toimelias ja elämäänsä jalat maassa -asenteella viettänyt Erja Häkkinen. Tivasin häneltä viisi vuotta sitten Albertin ja Charlènen häiden aattona mitä Monaco mahtaisi olla ilman ruhtinashuonetta.

Erja Häkkinen sanoi, että jos rehellisesti vastaa, ensimmäiseksi tulee mieleen: ei juuri mitään. Hän sanoo ruhtinasperheen tekevän kovasti jokapäiväistä työtä, pyörittävän minuuttiohjelmaa, edustavan ja vievän maata eteenpäin.

Hänen mietteistään jäi se vaikutelma, että Albert on paikkansa ottanut ja ansainnut, Caroline ahertaa ja osallistuu Monacoon paikalliseen arkeen innolla ja sydämellä.

Tulevaisuus näyttäisi olevan taattu. Ruhtinashuone täyttyy kahdessa sukupolvessa, jäseniä on jo parikymmentä.

Ruhtinatar Grace ei ehtinyt nähdä yhtäkään lapsenlapsistaan.

Kaksi kuukautta ennen kuolemaansa Grace vastasi näin televisiohaastattelussa kysymykseen siitä, millaisena hän haluaisi itsensä muistettavan.

“Ajattelen tällaisen kysymyksen kohdalla lähinnä lapsiani ja heidän lapsiaan, millaisena he minut muistavat. Toivon, että he voisivat ajatella näin: hän yritti hoitaa työnsä hyvin, hän oli ymmärtäväinen ja ystävällinen ihminen. Kunnon ihminen, joka välitti.”