Image

Isä, mitä oli rock?



Isä, mitä oli rock?

Image on aina ollut lehti jatketusta nuoruudesta. Vaikka oma elämä olisi täyttynyt monenlaisista aikuisuuden merkeistä ja vastuista, pohjalla on aina ollut ajatus siitä, että jonkinlainen halu pysyä nuorena on lehdelle ja ihmiselle haikailua parempi moottori.
Teksti Niklas Thesslund
Kuvat Juha Törmälä

Näin olen ainakin itse lehdestämme ajatellut, lukijana ja tekijänä.

Yksi näkyvä tapa pitää yllä tätä asennetta on tehdä laajoja ja perinpohjaisia artikkeleita poptähdistä. Vaikka esimerkiksi urheilijoiden ura ajoittuu käytännössä samoihin vuosiin kuin poppareiden, heitä on vaikeampi pitää kuvana rohkeudesta ja luovuudesta. Urheilija rikkoo vain omia rajojaan, taiteilija parhaimmillaan yhteisiä, ja siitä, tai ainakin näiden rajojen koettelusta, nuoruudessa on monin osin kyse.

Silti aina joskus käy niin, että pop- tai rocktähtikin tulee ikään, jota on jo pakko pitää aikuisuutena. Koska se on aina yhtä suuri yllätys, se on aina myös jutunaihe.

Pian seitsemän vuotta sitten teimme jutun Samuli Putrosta, jonka toinen soololevy oli viimeistään jonkinlainen akustisesti annettu vakuus siitä, että nuoruuden rockvuodet olivat lopullisesti takana. Putro oli tuolloin 40-vuotias muusikko, joka oli pannut Zen Café -yhtyeensä tauolle kolme vuotta aiemmin. Tuo tauko jatkuu yhä.

”Nykyään näen, että rockilla on ihan oma käytännöllinen funktionsa: konsertit ovat sosiaalisia tilanteita, jotka keräävät yhteen parhaassa pariutumisiässä olevia ihmisiä”, Putro sanoi artikkelissa ja jatkoi: ”Rock on siis elämänmuutosten musiikkia, se kannustaa muutokseen ja siitä nauttii eniten silloin kun elämä on liikkuvaista.”

Ymmärrän hyvin Putron rockteorian. Voin vaivatta kuunnella lähes mitä vain levyhyllyni vanhoja levyjä paitsi juuri Zen Caféta, joka oli täydellistä elämänvaihemusiikkia opiskeluvuosiin. Levyt ovat täynnä muistoja ja merkityksiä, mutta perheellisenä omistusasujana en enää tavoita yhteyttä niihin. Totta kai laulan vanhojen hittien mukana, jos niitä sattuu autoradiosta tulemaan, mutta nekin tilanteet ovat harvassa. Takapenkillä preferoidaan radion sijaan kotimaisia räppilevyjä.

Kysymys onkin usein siitä, kumpi lopulta vanhenee, artisti vai musiikkityyli.

Tätä mietimme, kun suunnittelimme tämän numeron henkilökuvaa Maija Vilkkumaasta toimittaja Arttu Seppäsen kanssa. Vilkkumaa on Putron kanssa samaa sukupolvea, eikä mikään sukupolviin liittyvä ole koskaan merkityksetöntä. Muihin ei voi kuulua kuin omaansa eikä muiden sukupolvikokemuksista voi koskaan päästä osalliseksi.

Vilkkumaa ja Putro ovat rocksukupolvea, mitä on helppo pitää yhtenä syynä sille, että molemmat päättivät muuttaa uransa suuntaa vuosikymmenen taitteen molemmin puolin. Kun Maija Vilkkumaa jäi 37-vuotiaana neljän vuoden tauolle vuonna 2011, sähkökitararock oli jo kuollut 1990-luvulla aloittaneiden yhtyeiden alta.

Muutos voi sysiä tauolle, mutta myös pakottaa. Jos ei keksi itseään uudelleen, yleisöt pienenevät ja pelkkien vanhojen kappaleiden veivaaminen laimentaa taiteen viihteeksi. Siksi Vilkkumaakin vaihtoi rockin elektroniseen poppiin. Se ei ole käynyt hetkessä, mutta kuinka olisi voinutkaan.

”Sitä pitää itseään niin hyvänä, että osaa nämä ja nämä hommat, ja sitten jännittää tehdä jotain sen mukavuusalueen ulkopuolelta. Jos ei olekaan niin hyvä, niin siinä on nöyryytyksen vaara”, sanoo Vilkkumaa artikkelissa.

Maija Vilkkumaa on myös tämän numeron kannessa, istutettuna osaksi kolmiulotteista kuvaa. Yhdistelmä on ensimmäinen tällä tavoin toteutettu kantemme, mutta totutun näköisiä eivät ole sisäsivutkaan. AD:mme keskittyy parhaillaan lehtiuudistukseen, joten halusimme antaa tämän numeron ulkoasusuunnittelun vierailevalle AD:lle – aivan kuten olemme kutsuneet vierailevia päätoimittajia osallistumaan sisältösuunnitteluun.

27-vuotias Tino Nyman otti lehden haltuunsa. Hän muistuttaa taitoillaan, että jokaisella sukupolvella on oma estetiikkansa. Ulkopuolinen voi nähdä sen vaikutteet ja ehkä opetella tyylin, mutta se vaatii vaivannäköä. Sitä taas oma sukupolvi ei vaadi koskaan ja juuri se on sukupolviajattelun suurin vaara ja viehätys.

Julkaistu: 21.12.2017