Avussa alkaa 85-vuotisjuhlavuoden kunniaksi uusi sarja, jossa Avun toimittajat kertovat ikimuistoisista työtehtävistään. Sarjan aloittaa Liisa Talvitie, joka muistelee, kuinka hän haastatteli laulajalegenda Kari Tapiota sekä tämän poikia Joona, Jiri ja Jani Jalkasta. Juttu jäi Kari Tapion viimeiseksi haastatteluksi, sillä hän menehtyi vain kuukausi sen jälkeen.
Pojat Joona, Jiri ja Jani sanoivat haastattelun yhteydessä pohtineensa harvoin suhdettaan isäänsä niin perusteellisesti kuin tässä tapaamisessa.
– Kerrankin, Jalkasen perheen esikoinen Jiri totesi.
Löydät Liisa Talvitien muistelmat jutun alla olevista juttulinkeistä.
Tämä juttu on julkaistu alun perin Avussa 45/2010.
Kari Tapio keskittyy piippuunsa. Hänen keskimmäinen poikansa, basisti Jani Jalkanen on kuin itse rauhallisuus, kun kuopus Joona Jalkanen juoksentelee mikkovilkastuksena takahuoneen ja lavan väliä. Ollaan Lahdessa Sibelius-talolla. Kari Tapion Vieras paratiisissa -kiertueen konsertti on viittä minuuttia vaille valmis alkamaan. Yli kymmenpäinen orkesteri on asemissa, maestro itsekin kohta hermosauhujen jälkeen.
– Oletko saanut tänne väkeä? Kari Tapio kysyy Joonalta, manageripojaltaan.
– Tupa on myyty lähes loppuun, Joona sanoo.
Tänä iltana Jalkasen perheen miesväestä puuttuu vain esikoinen Jiri, isänsäkin orkesterissa aika ajoin esiintyvä kitaristi. Hänet tapaamme kuitenkin myöhemmin, kun koko nelikon aikataulut saadaan sovitetuksi yhteen.
Konsertissa kuullaan kaikki Kari Tapion ikivihreät ja myös uusia lauluja. Melkein viisi vuosikymmentä maata kiertänyt laulaja tuntee yleisönsä ja sen maun. Ja yleisöhän rakastaa häntä. Ensin istutaan pyhäputsingissa hartaana kuin kirkon penkissä, mutta loppukiitoksissa koko sali nousee seisaaltaan aplodeeraamaan.
Taiteilija on kovassa iskussa, eikä hän muuta voisikaan. Kuukauden kestävä 40 konsertin kiertue vaatii kuntoa ja kestävyyttä marraskuun lopussa 65 vuotta täyttävältä taiteilijalta.
– Pidän tipatonta yllä kiertueen aikana ja sauvakävelen vapaahetkinä, Kari Tapio kertoo piippunsa takaa.
Kun J. Karjalaisen Kari Tapiolle sanoittama ja säveltämä Sydänpuoli säätä vasten -laulu alkaa, tuntuu kuin mies laulaisi itsestään, isän ja pojan välisestä siteestä ja jo edesmenneen isän harvakseltaan antamista elämänohjeista. Niihin kuului se, että kun rakennetaan taloa, niin puusta on laitettava sydänpuoli säätä vasten. Niin talosta tulee kestävämpi.
– Kun kuulin laulun ensimmäistä kertaa, tuli tippa silmään. Mistä se J. Karjalainen tiesi, että laulu kertoi suoraan isästä ja minusta? Se on minun My Wayni: ”Sydänpuoli säätä vasten, muista poika aina lauta, silloin se kestää pitempään, sydänpuoli säätä vasten, siinä se on koko niksi, isä sanoi ja naulas laudan kiinni.”
Jalkasen miesnelikko tuntuu hyvin suomalaiselta perheeltä, isä ja aikuisiksi kasvaneet pojat. Turhia tunteiluja vältetään ja tavallisista asioista kinataan, mutta vaikeuksista on punnerrettu läpi. Silloin isä ja pojat ovat olleet henkisesti yhtä pieniä, mikä on tehnyt kohtaamisista suuria.
Pari päivää Lahden-keikan jälkeen tapaamme Helsingissä. Seuraan liittyy esikoinen Jiri, joka muistuttaa ulkonäöltään ehkä eniten perheen äitiä Pia Viheriävaaraa. Jos Jalkaset ovat tavallisia suomalaismiehiä, niin epätavalliseksi perheen elämän on tehnyt isän ammatti ja julkisuus.
– Niin kauan kuin muistan, isä on ollut tien päällä, Joona sanoo.
Kuopuksena hänellä oli aivan erityinen asema isän kiertue-elämässä. Äiti pakkasi Joonan keikoille mukaan, kun tämä oli 3–4-vuotias.
– Se oli sitä äidin viisautta. Isältä ei karannut homma käsistä, kun keikan jälkeen hänen piti palata luokseni hotellihuoneeseen. Vaikka en minä siellä aina pysynyt. Välillä nukuin takahuoneessa kamojen päällä. Mieluiten halusin yöpyä autossa huoltamon parkkipaikalla, koska se takasi aamulla karkkipussin, Joona muistelee.
Kari Tapio kertoo, miten vilkas pikkupoika oli välillä varastaa koko show’n.
– Yhtäkkiä poika saattoi seistä lavan reunassa ja soittaa ilmakitaraa ja huudella, että isä, ei enää kuin yksi biisi! Hän halusi huoneeseen syömään yövoileipiä ja kuuntelemaan Nakke Nakuttajaa, jota aina luin hänelle ääneen.
Pojat ja Joona oli perheessä yleinen luonnehdinta. Vuonna 1978 syntyneellä Joonalla on ikäeroa Jiriin kahdeksan ja Janiin kuusi vuotta. Lapsena ja vielä murrosiässä ikäero tuntui, vaan ei enää. Isoveljet hieman hymähtelevät Joonan vauhdille, mutta vauhdikas managerin pitääkin olla.
– Vaikka vauhdikkaimmin syntyi keskimmäinen Jani. Poika oli yliaikainen, mutta tuli kuin tykinsuusta. Jiri on ainoa, jonka synnytyksessä ehdin olla mukana. Se olikin dramaattinen tapahtuma, koska vauva oli perätilassa, Kari Tapio kertoo.
Pojista Jani on ainoa, joka on itsekin isä. Hänellä on kolme lasta, 10-vuotias tyttö sekä 7- ja 3-vuotiaat pojat. Heille isovanhemmat ovat pappa ja mamma.
– Ehdin tavata Janin lapsia aivan liian harvoin. Mutta kun tavataan, niin olen sellainen leppoisa pappa, isoisä Jalkanen myöntää.
Jiri pääsi poikasena kalaan isän kanssa ja jo murrosiässä soittamaan tämän keikoille. Kuinka moni musiikkia harrastava saa kokea sellaista? Poika näki paikan päällä, mistä isä saa elantonsa ja millaista kiertue-elämä on.
Jirille kokemus merkitsi sitä, että muusikon uraa ei voinut välttää. Tiukkasävyisen keskustelun aikana isä kertoi ammatin pahimmat vaarat ja antoisimmat puolet. Kun poika sanoi painokkaasti olevansa muusikko, isältä heltisi lupa lopettaa Sibelius-lukio. Jiri oli jo 14-vuotiaana päässyt Stone-bändiin ja teki pari vuotta myöhemmin musiikkia pariinkin otteeseen New Yorkissa.
Jani jatkaa:
– Olemme kaikki nähneet muusikon uran jyrkät ylä- ja alamäet ja kokeneet jo nuorina, miten rasittavaa kiertue-elämä on. Rikasta ja raskasta. Raskaimpia ovat pitkät ajomatkat ja konsertin jälkeisen ylikierrostilan nollaaminen keinolla millä hyvänsä. Jotkut nollaavat itsensä lukemalla, toiset siivoamalla, mutta useimmat viinalla.
– Kielteistä meille oli myös julkisuus, jossa on kerrottu jokainen isän tekeminen ja tekemättä jättäminen. Varsinkin kouluaikoina se kiusasi.
Jiri taas muistaa, miten hänellekin lallatettiin, että mikä Kari Matti Lapasen poika luulet olevasi...
– Nurjiinkin puoliin tottui, hän sanoo.
Joona sanoo, että isän elämää on hallinnut aina hirveä kiire. Kiire keikkapaikalle, hirveä kiire odottamaan keikan alkamista, kiire seuraavalle paikkakunnalle. Pojat sanovat, että perheessä ollaan välillä huolissaan isän jaksamisesta, varsinkin kun tämä haluaa edelleenkin ajaa aina itse.
– Nyt muusikoiden työajat ovat inhimillisiä, mutta takavuosina keikka saattoi kestää aamuyöhön, puoli neljäänkin saakka, Jani sanoo.
Se, mikä on ollut perheelle raskasta, on väistämättä tehnyt Kari Tapiosta suomalaisen perusmiehen ikonin. Hän on itse kertonut avoimesti juomisestaan, sairastumisestaan ja joutumisestaan ohitusleikkaukseen. Miehen kamppailu omia pirujaan vastaan on ollut koko kansan nähtävissä.
Kari Tapio on tosi äijä, mutta kuitenkin jossakin kohtaa ihan kaunosielu. Siksi konserttikiertueen ensimmäinen ylimääräinen on arvaamattakin Olen suomalainen. Salin hämärässä miehet pyyhkivät vaivihkaa silmiään: ”On täällä elämä raskasta työtä ja siinä harvemmin on onni myötä, sen tietää vain yksin suomalainen...”
Kari Tapio kuuntelee aikamiehiksi kasvaneita poikiaan ja toteaa kasvattaneensa näistä kunnon kansalaisia ja työllistäneensä kaikki kolme. Hän iloitsee, että tuli aikoinaan ostaneeksi pojilleen soittovehkeet ja sai nämä harrastamaan musiikkia.
– Sitä paitsi Jiri maksoi soittimet omalla työllään. Se, että pojilla on minun ansiostani hommia näinä nuorisotyöttömyyden aikoina, on oikein hyvä saavutus. Kuria en ole joutunut hirveästi pitämään, mutta poikien ollessa pieniä koivunniemen herraa tuli joskus käytettyä.
– Kun Joona jäi 12-vuotiaana kiinni tupakasta, komensin hänet hakemaan metsästä vitsan. Joona sanoi, että joo, mutta ota sillä aikaa selvää lastensuojeluviraston puhelinnumero. Sanavalmiina hän sanoi kerran huonoista kouluarvosanoistaan, että Snellmankin oli huono koulussa, mutta hyvä elämässä.
Jalkasista ei voi kertoa korostamatta perheen äidin Pian osuutta. Niin aviomies kuin pojatkin toteavat yhteen ääneen, että tällä on hyvä musiikkimaku, tyylitaju ja hirmuinen vaisto, mitä tulee koko sakkiin.
– Äidin noitanenä on aina vaistonnut, missä mennään ja mitä tapahtuu, Jani sanoo.
Joona muistaa, miten äiti tuli hakemaan häntä kesken hyvin alkaneiden juhlien. Tämä siis tapahtui aikana ennen kännyköitä, mutta äiti löysi kuin löysikin poikansa ja komensi kotiin. Ja poikahan totteli, vaikka kuinka nolotti.
– Pia vaistoaa minustakin aina kaiken. Häneltä on turha yrittää salata mitään, Kari Tapio sanoo.
Jalkasen veljesten lapsuudenaikaiset läheiset välit tulevat selväksi viimeistään silloin, kun pojat alkavat kertoa koti-illoista. Kun isä heidän lapsuudessaan oli kotona, niin sitten kaikki olivat. Vieläkin muistellaan isän kerran tekemää hirvipaistia.
– Keikoilla haaveilin näistä koti-illoista, koska kolme pellavapäätä odotti isää, Kari Tapio sanoo.
Saunailtoina jaettiin Fazerin sininen tasan niin, että isä sai isoimman palan. Legendaarisia olivat isän yöpukupäivät. Sellaisen hän viettää nytkin, ja uuden, pehmeän flanellipyjaman avajaiset ovat rentouttava tapahtuma Joensuun- ja Kajaanin-keikkojen välissä. Se on kuulemma parasta, mitä keikkatyöläinen voi kokea.
Sitä ennen Kari Tapion on kuitenkin selvitettävä Joonan kanssa tulevan kevään tapahtumat.
– Sinulla on alkuvuodesta muutama kuukausi lomaa ja liikkeelle lähdetään 18. maaliskuuta. Äiti syyttää minua sitten taas kiireestäsi, Joona paljastaa.
”On elämä kuin juna vaan, se aina jatkaa kulkuaan, jos tunnelissa on se pitkään kaipaa aurinkoon, paikkansa pelkojen myös kuljen niin otan aina siitä selvyyden, mä itse oonko syy jos vauhti hiljentyy...”
Lainaukset Kari Tapion lauluista Sydänpuoli säätä vasten, Olen suomalainen ja Juna kulkee.
