
A-klinikkasäätiö on julkistanut uuden verkkoavusteisen päihdekuntoutusohjelma VERAn, jossa hyödynnetään sähköistä työskentely-ympäristöä.
Tällä hetkellä hoitopaketin käyttöönotto edellyttää käyntiä A-klinikalla, jonka jälkeen kuntoutuja tapaa sairaanhoitajan muutaman kerran noin neljä kuukautta kestävän työskentelyn aikana. Ohjelmaa käytetään sekä itsenäisenä hoitopakettina että muuta hoitoa täydentämässä.
Kuntoutusohjelmaa on ollut testaamassa 40 A-klinikkasäätiön hoitopaikkojen kautta rekrytoitua henkilöä.
Kokeiluvaiheen arviointi on kesken, mutta mukana olleet ovat kiittäneet palvelua joustavuudesta: verkkotyöskentelyn ajan ja paikan voi valita itse, ja tehtäviin voi palata uudelleen.
– Kognitiivis-behavioraaliseen menetelmään perustuva nettiohjelma edellyttää sähköisten palvelujen käytön ja kirjallisen ilmaisun perustaitoja. Tärkein edellytys on halu muuttua ja ottaa vastuu päihteiden ongelmakäytöstä, A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki sanoo.
Hoidollinen näkökulma ohjaa itsenäistä verkkotyöskentelyä. Ohjelma on koettu vuorovaikutteiseksi, sillä sitä on elävöitetty muun muassa videoilla ja äänitiedostoilla. Se rakentuu viiden tehtäviä sisältävän modulin varaan. Lisämodulista saa tukea retkahtamistilanteissa.
– Paketti on valmis käyttöön. Syksyllä neuvottelemme kuntien kanssa sen käyttöönotosta.
Kokeiluvaiheessa oli mukana 14 kuntaa ja 12 A-klinikkasäätiön toimipistettä.
Lisätietoa: aklinikka.medinetti.fi