"Tuntui, että tuhannet silmäparit arvioivat minua. Ihmisvilinässä ei ollut hengähdyspaikkaa. Tunnin kuluttua paitani oli hiestä märkä ja lemusin ammoniakilta. Aivan kuin olisin juossut maratonin.
Kun sitten pääsin ulos loppukesän vilpoiseen ilmaan, rinnastani kumpusi syvä tyytyväisyyden huokaus. Vihdoinkin saatoin hengittää. Tajusin kiistattoman tosiasian, jota en ollut myöntänyt edes itselleni: olen introvertti. Ai jaa, onko se uusi laktoosi-intoleranssi? tuttavani tokaisi.”
Aluksi Linus Jonkmaniakin nauratti, mutta nauru juuttui hänen kurkkuunsa, kun hän oivalsi, että näillä ilmiöillä oli kuin olikin yhtäläisyyksiä. Harva tunnisti laktoosi-intoleranssin oireet ennen kuin vaivaan alettiin kiinnittää huomiota, niin vakuuttuneita oltiin maidon terveellisyydestä. Vasta kun osoittautui, että laktoosi-intoleranssista kärsi miljoona ruotsalaista, sana nousi kaikkien huulille.
– Viime aikoina esillä on ollut sana introvertti. Sillä viitataan henkilöön, joka on sulkeutunut, sisäänpäin kääntynyt ja elää omissa maailmoissaan. Emme kuitenkaan tunnista itsestämme sisäänpäin kääntyneisyyden merkkejä, koska olemme niin varmoja ulospäin suuntautuneisuudestamme. Meidän on annettu ymmärtää, että ulospäin suuntautuneisuus on tervettä ja tavoiteltavaa, kun taas sisäänpäin kääntyneisyys on haitallista, introversiosta kirjan kirjoittanut Jonkman kertoo.
”Jos googlaa sanan ekstrovertti, eteen lävähtää työpaikkailmoituksia. Jos googlaa sanan introvertti, saa lukea Anders Behring Breivikistä.”
Joidenkin psykologien mielestä introversio on autismin lievä muoto. Amerikkalaiset psykologit taas ovat keskustelleet siitä, pitäisikö introversio siirtää mielenhäiriöiden listalle. Maailman terveysjärjestö WHO puolestaan pitää intoversiota mielenterveysongelmana. Jonkmanista tämä on loukkaavaa, mutta toisaalta huvittavaa: sama järjestö piti homoseksuaalisuutta sairautena vuoteen 1990 saakka.
– Nuoruusvuosinani pidin tosin itsekin itseäni vääränlaisena. Tunsin oloni kotoisaksi vain tehdessäni askareita, joihin ei liittynyt sosiaalista ulottuvuutta. Koulussa minua kiusattiin, koska olin hiljainen ja syrjään vetäytyvä. Se teki minut surulliseksi. Saadakseni kavereita aloin teeskennellä olevani muuta kuin olin.
Linus-pojasta sukeutui luokan pelle. Se söi valtavasti energiaa ja hänen olonsa oli kaikkea muuta kuin tasapainoinen.
– Jatkoin kuitenkin huuliveikon esittämistä pitkälle aikuisuuteen. Sitten kiinnostuin psykologiasta ja sain vihiä persoonallisuuspiirteistä – ja nyt olen hauska aidosti.
Aluksi miehen työkaverit eivät meinanneet millään uskoa todeksi, että tämä oli oikeasti introvertti. ”Älä nyt, ethän sinä mitenkään voi olla, sinähän olet kamalan energinen ja puhut työksesi”, he sanoivat.
– Työkseen puhuminen ei kuitenkaan ole introvertille tavatonta, sillä minulla, kuten muillakin introverteilla, on yleisön edessä tietty rooli. En koskaan puhu itsestäni, vaan puhun ainoastaan asiaa. En myöskään saa ekstrovertin lailla yleisöstä virtaa, vaan se uuvuttaa minut.
”Kun astuu ulos introvertista kaapista, tärkeintä ei ole muiden ihmisten suhtautuminen sinuun. Tärkeintä on, miten itse suhtaudut itseesi.”
Tunnustauduttuaan introvertiksi Jonkman tunsi suurta helpotusta. Enää hänen ei tarvinnut paeta vessaan saadakseen olla hetken aikaa rauhassa esimerkiksi työpaikan sosiaalisissa tilanteissa, vaan hän jätti riennot väliin sanomalla suoraan, että takana oli kiireinen viikko, jonka jälkeen hän tarvitsi yksinoloa. Ennen hän keksi tekosyitä. Hänellä oli mukamas flunssa tai hänen isoisänsä oli kuollut.
– Näin jälkikäteen oikein hävettää, sillä laskujeni mukaan isoisäni on kuollut jo neljä kertaa. Mitähän työkaverit ovat tästä tuumanneet? Ei ihme, jos he ovat pitäneet minua vähän outona.
Seitsemän tietokirjaa kirjoittanut Jonkman tekee leipätyötään henkilöstökouluttajana. Töitä tahkotaan pääsääntöisesti muodikkaassa avokonttorissa, jotka ovat introverteille kauhistus siksi, että heidän on erittäin vaikea keskittyä työntekoon hälyssä ja melussa.
– Meidät erottaa muusta porukasta siitä, että työskentelemme kuulokkeet korvilla ja selkä seinää vasten. Meille on tyypillistä myös se, että lähestymme muita ihmisiä tekstiviestillä tai sähköpostilla, vaikka he istuisivat vieressämme. Näin sen takia, että emme halua häiritä toista puhumalla.
”Minä en inhoa muita ihmisiä. Yleisesti ottaen ihmiset ovat mielenkiintoisia, mukavia, hauskoja ja lahjakkaita. Minulla ei vain ole kovin suurta tarvetta olla tekemisissä heidän kanssaan.”
Lempiharrastuksekseen Jonkman nimeää hengailun oman itsensä kanssa: aito introvertti viettää paljon laatuaikaa yksikseen. Hänellä on kyllä ystäviä, mutta hän tapaa heitä hyvin harvoin.
– Ystävyyssuhteeni ovat silti syviä. Jatkamme juttua siitä, mihin vuosi sitten jäimme.
Aina ei ole edes tarpeen jutustella. Kun tervehdykset on vaihdettu, voidaan siirtyä vaikka videopelin pariin. Pelatessa saattaa vierähtää koko yö. Keskustelua ei juuri käydä, mutta tapaaminen tuntuu silti antoisalta ja innoittavalta.
– Minulle mukavassa seurustelussa tärkeintä on tekeminen, ei puhuminen.
Maailmalle Jonkman lähtee vain pakon edessä. Ilmankos maaliskuinen vierailu Suomessa oli ensimmäinen laatuaan. Matkan tarkoituksena oli mainostaa miehenkirjaa Introvertit – työpaikan hiljainen vallankumous. Kirja valittiin 2014 Ruotsin henkilöstöalan parhaaksi teokseksi.
– Kiva olla täällä. Helsinki näyttää kauniilta, hän kehui kohteliaasti.
Kirjassaan Jonkman on suorasukaisempi. Hän kertoo, että hänestä tuntuu kuin koko maailma olisi mukana ekstroverttien salaliitossa, jonka mukaan matkustelu on käsittämättömän mahtavaa. Hän itse ei ole koskaan tuntenut tarvetta matkustaa. Se johtunee siitä, että introvertit ovat herkkiä muutoksille ja pitävät järjestyksestä. Matkalla yllättäviä tekijöitä on paljon.
”Arvostan kyllä matkakohdetta sitten, kun olen päässyt perille. Ongelma on itse matkustaminen. Olen yksinkertaisesti kotikissa.”
teksti Maarit Vuoristo
kuvat Kari Kaipainen
Lähde ja lainaukset: Linus Jonkman, Introvertit - työpaikan hiljainen vallankumous, Atena Kustannus Oy, 2015
