Datsun Go+ jäi parkiin paikallisen Nissan/Datsun-organisaation parkkihalliin. Nolotti palauttaa auto, jonka olin omaa huolimattomuuttani hajoittanut, mutta minkäs teet…
Viimeiset 170 kilometriä sujuivat ongelmitta. Alussa ja lopussa oli ruuhkaa, ja varsinkin Jakartan liikenne tökki pahasti. Olin varannut kuitenkin kaikkeen tähän riittävästi aikaa, sillä viimeisen päivän stressi on kauheinta, mitä tiedän. Nyt minulla oli aikaa vetää auto parkkiin ja pitää taukoja samalla tapaa kuin paikalliset tekevät. Tien varressa on jatkuvasti kojuja, joista saa niin juotavaa kuin purtavaakin. Ihmiset ovat olleet upean ystävällisiä joka paikassa.
Matka oli rankka mutta upea. Yksin ajamisessa ei näissä kehitysmaiden olosuhteissa ole hirveästi järkeä, sillä matka syö turhaan miestä liikaa. Kilometrejä ei vain pysty ahnehtimaan enempää, vaikka Indonesia olikin Intian ympäriajoon verrattuna aika helppo kokemus. Teiden kunto mahdollistaisi kohtuulliset keskinopeudet, mutta liikennettä on yksinkertaisesti liikaa. Seuraavalle etapille pitää järjestää taas kartturi mukaan.
Matkan antikliimaksi on aina (yleensä) paluumatka. Totta kai sitä on kiva palata kotiin, mutta sitä ennen edessä on vajaa vuorokausi matkustamista muiden siivellä. Joku saisi keksiä sen teleportin jo. Vai ovatko lentoyhtiö ostaneet sen patentit samoin kuin öljyteollisuus omistaa aika monta edistyksellistä sähköautoihin liittyvää patenttia…
Paluu arkeen tapahtui jo, kun vedin 10 päivän jälkeen ensimmäistä kertaa sukat jalkaan. Ja onneksi kulttuurishokki täältä Eurooppaan palatessa ei yhtä raju kuin Intian kohdalla. Indonesiaa ja indonesialaisia on satunnaisen turistin helppo ymmärtää. Ihmiset toimivat loogisesti – toisin kuin Intiassa, missä kaikki tehdään jotenkin eri tavalla kuin missään muualla maailmassa.
Kun pääsen takaisin Euroopan puolelle, teen vielä yhteenvedon Indonesian kierroksesta ja kerron, mitä on luvassa seuraavaksi.
ps. Taisi olla Jakartan lentokentän yhteyskapasiteetti vähän alimitoitettu, kun kukaan ei päässyt oikein millään laitteella mihinkään verkkoon. Pääsin päivittämään päiväkirjan vasta välilaskun aikana Dubaissa.
