Imagen pääkirjoitus: Onnellinen elämä on minimimäärä pelkoja, eikä sellainen ole nyt mahdollista
Puheenaiheet
Imagen pääkirjoitus: Onnellinen elämä on minimimäärä pelkoja, eikä sellainen ole nyt mahdollista
Puhdasta iloa, sellaista, johon maailman­tilanne ei kurottaisi, ei tällä hetkellä ole. Tunnerekisterin ylin huippu on leikattu pois, lanattu matalaksi, kirjoittaa päätoimittaja Niklas Thesslund.
Julkaistu 23.3.2022
Image

Kirjailija Antti Rönkä kirjoittaa Imagessa 3/2022 ahdistuneisuudestaan ja yrityksistään saada siihen apua. Kimmokkeen artikkelille antoi Röngän päällimmäinen kokemus aiheesta: pomputtelu puhelinnumerosta, vastaanotolta tai reseptiltä toiselle. Tämä ei ole koko kuva mielenterveyden hoidosta, mutta valitettavan yleinen. Yleinen on myös Röngän kokemus siitä, mikä helpotti hänen oloaan: se, että joku antoi hänelle aikaa, keskittyi ja kuunteli.

Osin samalla tavalla kirjoitti esikoiskirjansa mahdollisesti aiheuttamasta julkisuudesta ahdistunut Janne Huuskonen viime numeromme esseessä: akuutein ahdistus helpotti jo puhelussa lääkärin kanssa.

Röngän teksti on kirjoitettu ennen tämän kevättalven tapahtumia. Tapahtumia, joiden käsittelyssä edes siitä, että meillä on tuore kahden vuoden kokemus elämästä poikkeusoloissa, ei ole apua.

Jälkikäteen on helppo sanoa koronapandemian olleen siinä mielessä helpommin käsiteltävä, että omilla toimilla oli parhaimmillaan suurikin merkitys siihen, sairastuiko vai ei. Oli mahdollista tehdä valintoja: jäädä kotiin, suojautua ja ottaa rokotukset. Se ei taannut terveenä pysymistä, mutta kontaktien minimoimista oli helppo pitää ohjenuorana, josta kiinni pitämällä saattoi päästä läpi myrskystä.

Nykyisen pelon ja ahdistuksen keskellä tällaista turvakaidetta ei ole. On oikeastaan vain pandemiarajoituksiin nähden päinvastainen ohje, elämän jatkaminen mahdollisimman normaalisti. Keskittyminen itselle tärkeisiin ihmissuhteisiin, arkisiin askareisiin ja niihin asioihin, jotka ovat ennenkin tehneet itselle hyvää. Mutta sekään ei oikein auta, sillä asiat eivät ole niin kuin ennen. Puhdasta iloa, sellaista, johon maailman­tilanne ei kurottaisi, ei tällä hetkellä ole. Tunnerekisterin ylin huippu on leikattu pois, lanattu matalaksi. Tästä on kyse myös siinä onnellisuuden määritelmässä, jossa onnellinen elämä on minimimäärä pelkoja. Minimimäärä on ylitetty, huoli kuuluu nykyiseen normaaliin.

Siksi moni, jota pandemia ei tuntunut juuri hetkauttaneen, on käyttänyt nyt hyvin toisenlaisia äänenpainoja. Tarmokkaat ja määrätietoiset ihmiset, jotka ovat tottuneet ohjailemaan elämänsä suuntaa töissä ja vapaalla, ovat keskellä yhteistä ja ketään säästämätöntä epävarmuutta.

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Etelä-Suomen koululaisilla oli hiihtoloma. Luin ensimmäiset uutiset iskuista matkalla laskettelureissulta takaisin Helsinkiin. Edelliset päivät olivat olleet silkkaa riemua, jonka tuottaminen nyt lienee aina ollut laskettelun tärkein tehtävä. Hiihtohississä lupasin viedä pojan pian uudestaan laskemaan, onhan pääkaupunkiseudullakin rinteitä, jotka riittävät kymmenvuotiaalle aivan hyvin. Pyydetään joku kaverisikin mukaan, sanoin.

Tämä lupaus piti lunastaa maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kevättalven kaunein viikonloppu, kymmenkunta astetta auringossa ja lumi kaikesta lämmöstä pehmeää. Olosuhteet, jotka olisivat tavallisesti palauttaneet keski-ikäisenkin kymmenvuotiaaksi, mutta nyt: ei mitään. Olin kauniin päivän ulkopuolella, leikin laskettelemista ja laskin tunteja päivä­lipun päättymiseen. Kun jaoin rinteestä kuvan Facebookiin, mietin kahta asiaa. Onko näin kevyt päivitys tahditon tässä tilanteessa ja onko se falski, enhän ollut niin riemuissani kuin annoin ymmärtää. Maailma oli asennossa, joka ulotti vaikutuksena lähes jokaiseen tekoon.

Silti pitäisi jaksaa, vaikka tuntuu kuin maratonin maaliviiva olisi loppusuoralla siirretty horisontin taakse. Oikeastaan pitäisi jaksaa juuri siitä syystä, mistä Antti Rönkäkin artikkelissaan kirjoittaa. Sen tähden, että lopulta meillä ei ole kuin toisemme ja siitä on apua vain, jos maltamme kuunnella. Yhtä tärkeää kuin lasten kanssa kotona, pelon ja huolien kuunteleminen on sosiaalisessa mediassa.

Twitter @niklasthesslund

Sähköposti niklas.thesslund@a-lehdet.fi

Kommentoi »