Tänä vuonna en millään meinannut päästä joulutunnelmaan. Helsingin alkutalvi on ollut tulvillaan vesisadetta ja loskaa. Töihin on menty ja sieltä palattu pilkkopimeässä. Kesäauringon lataamat energiavarastot on kulutettu loppuun. Kirkasvalolamput loimottavat, mutta kaikkia väsyttää.

Jouluisen lämpöisiä ajatuksia ailahteli sentään mielessäni, kun hankin lahjoja läheisilleni. Paketoidessani leluja ja pientä röyhelömekkoa mietin suvun pienimpiä ja harmittelin sitä, että he asuvat niin kaukana. Pienokaiset ovat parhaita joulutunnelman luojia. Kun omia lapsenlapsia ei vielä ole, joulu on lähinnä rauhallista yhteiseloa aikuisten kesken. No, koira on onneksi lapsellinen ja villiintyy lahjoista.

Itsenäisyyspäivän alla suunnittelin taas kerran meneväni vapaaehtoistöihin Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyön järjestämille linnan juhlille Hakaniemen torille. Aikomukseksi jäi. Vein käytettyjä vaatteita keräykseen, mutta joulutunnelmaani se ei riittänyt nostattamaan.

Kiivas hyörinä täytti päivät. Töissä toistui sama ilmiö kuin joka vuosi ennen joulua ja juhannusta: kaikki pitäisi saada valmiiksi. Puhelimen kalenteri kilautteli muistutuksiaan: paketit ja kortit postiin, osta sitä ja tee tätä. Siivoa ja silitä. Ei vieläkään joulutunnelmaa.

Sitten onneksi muistin yhden pitkäaikaisen aikeeni, jonka toteuttamista olen lykännyt vuodesta toiseen. Lähetin sähköpostia kotimme lähellä sijaitsevaan vanhusten palvelukeskukseen ja tarjouduin vapaaehtoiseksi. Rakastan kirjoja, joten lupauduin lukemaan ikäihmisille ääneen. Aikaa minulta menee jatkossa yksi ilta kuukaudessa, mutta mitä tuleekaan tilalle! Saan uusia ystäviä, kuulen kiehtovia elämäntarinoita ja voin samalla lukea itseänikin kiinnostavia kirjoja. Jään kirkkaasti voiton puolelle, sillä tämän lupauksen avulla saavutin vihdoin myös sen kadottamani joulutunnelman.

Toivon kaikille Avun lukijoille levollista joulunaikaa, yhdessäoloa ja lähimmäisenrakkautta. Alkakoon vuosi 2012 valoisissa tunnelmissa!