Tämä on sinun osaltasi nyt ohi. Emme oikeastaan koskaan halunneetkaan sinua, mutta se agentti

Andreas jotenkin höynäytti meitä.”

Siinä sitä oltiin. Kaliforniassa kuntosalin käytävällä. Ja käteen tungettiin ilmoitusluonteisesti lentolippua kotiin. En osannut olla vihainen tai pettynyt, olin hämmentynyt. Minut oli toki kutsuttu seuran toimistoon aiemminkin peliurallani, ja tulevaisuudesta oli käyty vakavia keskusteluja. Mutta aina se oli perustunut pelisuorituksiin. Ja nyt, kuntosalin käytävällä. Ilmoitusluonteisesti.

Sekavassa tilassa oli vaikea ymmärtää, miten juuri tehty neljän vuoden sopimus muuttui ennen ensimmäistäkään suoritusta kotimatkaksi.

Soitin agentti Andreakselle. Hän ei vastannut. Hän ei vastannut moneen päivään. Istuin yksin San Josen hotellissa ja mietin, mitä tässä oikein on tapahtunut.

En tänä päivänäkään tiedä. Kaksi viikkoa aiemmin olin myynyt autoni ja asuntoni Tukholmassa tehtyäni sopimuksen USA:n MLS-liigaan. Nyt olin työtön, koditon ja autoton ennen kuin olin potkaissut yhtään palloa. Kukaan ei vastannut puhelimeen.

Seuraavat seitsemän kuukautta siirtoikkunan aukeamiseen asti minulla ei ollut lupaa pelata missään. Harjoittelin yksin.

Metsässä juostessani tai pallon kanssa tyhjällä kentällä treenatessani mietin, miten Saksassa pelatessani mukavan oloinen Andreas oli tarjoutunut auttamaan minua veroilmoituksen tekemisessä lakisääteisten palautusten saamiseksi. Palautusten sijaan sain pitkän selityksen asiasta.

Kun Andreas muutaman vuoden päästä tarjosi uutta mielenkiintoista aluevaltausta, en epäröinyt. Andreas teki sopimukseni seuran kanssa ja sai palkkionsa. Minä en koskaan potkaissut yhtään palloa. Enkä kuullut Andreaksesta. Yritin yksin selvittää, mikä sopimuksistani oli voimassa ja mitkä juridiset pelioikeuteni olivat.

Jalkapalloilijan uralla jokainen vuosi yli kolmenkympin on jatkoaikaa.

Nyt 33-vuotiaana olin vuoden seuraton ja yksin, koska luotin väärään ihmiseen. Se oli oma moka, sillä pitkään tässä maailmassa olleena minun olisi pitänyt tietää paremmin. Yritin olla kyynistymättä, mutta palasin mieluummin kotiin Suomeen 13 vuoden ammattilaiskiertueen jälkeen kuin tartuin enää muihin yhtä epäluotettaviin tarjouksiin.

Vuosi sitten lopetin peliurani kolmeen perättäiseen suomenmestaruuteen kotiseurassani HJK:ssa. Se ei ole paras jalkapallosaavutukseni, mutta minulle se on kovin saavutus.

Olin juuri seuran toimistolla tekemässä uutta strategiaa seuraavalle tilikaudelle, kun puhelin soi. Puhelimen näytöllä luki tuntematon numero. ”Terve Aki, se on Andreas täällä, mitä kuuluu? Kuulin, että olet palannut Suomeen. Minulla on teille yksi aivan täydellinen pelaaja.”