Apu

Ilmainen hävikkiruoka ei enää sosiaalisen häpeän aihe – Raaseporissa se on yhteisön ekoteko ja tasa-arvokysymys


Hävikkiruokapiste jakaa Karjaalla päivittäin Raaseporin ravintoloiden ylijäämäruokaa. Pisteen perustajalle Sole Garghentino-Nygårdille on tärkeää tehdä jotain konkreettista ilmaston eteen. – Kuka tahansa saa hakea ruokaa, hän korostaa.
Kuvat Milka Alanen

Spontaani tunne on pienimuotoinen hämmästys: ollaanko varmasti oikeassa paikassa?

Karjaan keskusta ei ole suurensuuri, ja auton navigaattori oli käytössä, mutta urheiluliike Team Sportian yhteydessä oleva tila näyttää enemmän sisustusliikkeeltä kuin hävikkiruoan jakelupisteeltä.

Sole Garghentino-Nygårdia naurattaa. Käsistään kätevä nainen osaa ja haluaa remontoida itse, mutta valoisa, kaunis ja värikäs tila on paitsi miellyttävä myös osin linjavalinta.

Sole Garghentino-Nygård on pyörittänyt Hävikkiruokapistettä Karjaalla elokuun lopusta. Raaseporin alueen ravintoloiden ylijäämäruokaa on jaettu yli 2 000 annosta.

– Tämä on näkyvä paikka ja helppo löytää. Halusin alusta asti viestiä kaikin tavoin, että Hävikkiruokapisteen toiminta on tarkoitettu ihan kaikille. Yleisin epäröinti kun kohdistuu siihen, että kehtaako ruokaa tulla hakemaan, jos siitä ei ole akuuttia puutetta – että viekö silloin annoksen joltain enemmän tarvitsevalta. Mutta tänne ovat kaikki tervetulleita.

Hävikkiruokapiste on toiminut elokuun lopusta lähtien, ja annoksia on jaettu yli 2000 kappaletta. Pisteen perustajalle ja pyörittäjälle Garghentino-Nygårdille ilmastoasiat ja kestävä kehitys ovat olleet tärkeitä jo pitkään, mutta ajatus Hävikkiruokapisteestä vahvistui, kun hän alkoi odottaa esikoistaan pari vuotta sitten.

– Se, millaisen maailman jätämme lapsille ja heidän lapsilleen, konkretisoitui raskauden myötä. Vaikka oma osuus olisi kuinka pieni, halusin ryhtyä toimimaan muutenkin kuin henkilökohtaisessa arjessani.

Hävikkiruokapisteen tarjonta vaihtelee päivän ja ravintoloiden mukaan. Lounasbuffeteissa pitkään seissyttä ruokaa ei saa hygieniasyistä jakaa, mutta muuten tulee annoksia laidasta laitaan, myös kasvisruokaa ja gluteenitonta.

Kaupungin avustus ei riittänyt edes remonttiin

Äitiyslomalla ollessaan Garghentino-Nygård haki ja sai avustusta Raaseporin kaupungilta Hävikkiruokapisteen käynnistämiseen. Vaikka summa ei riittänyt edes remonttikuluihin, se oli tärkeä sysäys: tämä on muidenkin mielestä hyvä juttu.

– Monet sanovat, että hae lisää rahoitusta äläkä käytä omiasi, mutta halusin päästä liikkeelle ja olla itse vastuussa. Parin viikon päästä avustuspäätöksestä sain tämän tilan vuokrattua ja remontoin sen.

Garghentino-Nygårdilla on päivätyö Team Sportian myyjänä, joten tila järjestyi helposti. Ravintoloiden kiertämisen hän aloitti niistä, joissa itse käy vakituisesti lounaalla.

Viisi niistä innostui heti. Nyt mukana on kaksitoista ravintolaa, kahvilaa ja lounaspaikkaa Raaseporin alueelta – aina Fiskarsin Ruukin fine dining -ravintoloihin asti.

Käytännössä ruokajakelu toimii niin, että ravintolat ilmoittavat Garghentino-Nygårdille klo 15–18 välillä tekstiviestillä, onko ruokaa jäänyt, mitä se on ja mihin aikaan se on haettavissa. Keskimäärin päivittäin jaetaan 40–50 annosta.

– Tarjonta vaihtelee päivän ja ravintoloiden mukaan. Lounasbuffeteissa pitkään seissyttä ruokaa ei saa hygieniasyistä jakaa, mutta muuten tulee annoksia laidasta laitaan, myös kasvisruokaa ja gluteenitonta.

Hygieniaketju on Suomessa tunnetusti tiukka, ja Hävikkiruokapisteen toiminnalle on haettu Elintarvikeviraston lupa. Matka ravintoloiden kylmätiloista pisteen jääkaappeihin sujuu pykälien mukaan, kun annosrasiatkin ovat niiden mukaiset.

Hävikkiruoka pakataan ekologisiin annosrasioihin, jotka ovat Suomen tiukan hygienia- ja kylmäketjun mukaisia.

Niitä Garghentino-Nygård nyt lähtee hakemaan paikallisen marketin yhteydessä toimivasta postista, ja jakaa ravintoloille täyttöä varten. Valmiit rasiat siirtyvät kylmäkuljetuksessa Hävikkiruokapisteen jääkaappeihin.

Sole Garghentino-Nygård nauraa markkinoineensa ruokajakelua ”aika aggressiivisesti” Facebookissa, mutta pienellä paikkakunnalla puskaradio ja kasvokkain toimiminen on yhä kattavinta viestintää.

Keskellä pääkatua oleva tila ja tuttu ihminen takaavat sen, että iäkkäämmät tai muuten sosiaalisen median ulkopuolella olevat ihmiset tietävät toiminnasta.

– Päivitän ruokalistan Facebookiin, kun se on varmistunut, ja meillä on oma Whats-App-ryhmä. Monet tulevat myös kysäisemään työpäivän mittaan, tiedänkö jo, mitä tänään olisi jaossa, ja kertovat eteenpäin.

Sole on syntynyt Helsingissä, mutta kasvanut Fiskarsin Ruukissa. Osan elämästään hän ehti asua isän kotimaassa Italiassa.

Ruokalista päivittyy. Hävikkiruokapisteen annokset ilmoitetaan Facebookissa ja WhatsApp-ryhmässä, mutta ihmiset tulevat myös kysymään, mitä tänään olisi haettavissa ja koska.

Ruokaa roskiin 20–25 kiloa vuodessa per henki

Ruokahävikki on turhaa jätettä, jonka synty olisi voitu välttää esimerkiksi ennakoimalla määrällinen tarve paremmin tai valmistamalla ja säilyttämällä ruoka toisin. Hävikkiä syntyy ruokaketjun kaikissa vaiheissa, mutta eniten kotitalouksissa. Suomessa kotitalouksien ostamasta ruoasta arviolta kuusi prosenttia päätyy roskiin.

Luonnonvarakeskus Luken arvion mukaan Suomen kotitalouksien ruokahävikki on vuosittain noin 120–160 miljoonaa kiloa, 20–25 kiloa henkilöä kohden. Koko ruokaketjussa hävikkiä syntyy lähes nelinkertainen määrä. Turhaan tuotettu ruoka kuormittaa sekä taloutta että ympäristöä.

– Haluan toimia sellaisten asioiden eteen, joihin uskon. Se antaa energiaa, ei vie sitä, Sole Garghentino-Nygård sanoo.

Kotitalouksien ruokahävikki johtuu Luken mukaan useimmiten suunnittelemattomuudesta, arjen muutoksista, viitsimättömyydestä ja keittiötaitojen heikkenemisestä. Tähteitä ei hyödynnetä ja parasta ennen -elintarvikkeita käsitellään usein kuin viimeisen käyttöpäivän tuotteita.

Tosin tässäkin on havaittavissa tiettyä asennemuutosta. Esimerkiksi alennuslaputettujen tuotteiden ostoa pidetään enää harvemmin hävettävänä osoituksena rahapulasta.

YK:n kestävän kehityksen (Agenda 2030) ja EU-komission kiertotalouspaketin tavoitteena on puolittaa ruokahävikin määrä jälleenmyyjä- ja kuluttajatasolla vuoteen 2030 mennessä. Puheenjohtajamaana Suomen ja komission tavoitteena on, että jo ensi vuoden jälkeen elettäisiin kierrätysyhteiskunnassa, jossa kaikki jätteet toimivat resurssina.

– Halusin ryhtyä toimimaan muutenkin kuin henkilökohtaisessa arjessani, Sole Garghentino-Nygård sanoo.

Miksi heittää hyvää ruokaa pois?

Raaseporin kaupungin alueella asuu noin 28 000 ihmistä, joista kaksi kolmasosaa on ruotsinkielisiä. Hävikkiruokapisteen päivittäisiä kyytejä sumplitaan menojen mukaan. Pääosin Garghentino-Nygård noutaa annokset, mutta turhaa edestakaisin autoilua pyritään välttämään.

Tammisaaressa lounasravintola Salladscafe Papayaa pitävä Samira on sulkenut tältä päivältä ja saapuu tuomaan yli jäänyttä ruokaa. Tällä kertaa rasioissa on tofupyttipannua ja kasvispiirakkaa.

– Asun Karjaalla, joten siinä ei olisi mitään järkeä, että Sole ajelisi annosten takia edestakaisin, hän sanoo.

Salladscafe Papayan omistaja Samira toi pisteelle ylijäämäruokaa kotimatkallaan Tammisaaresta.

Salladscafe Papaya on ollut mukana Hävikkiruokapisteen jakelussa alusta asti. Samiralle liittyminen oli helppoa, kun tuttu ihminen ja asiakas sitä hänelle ehdotti.

– Ja onhan idea hyvä. Miksi heittää hyvää ruokaa roskiin, kun sen voi antaa helposti eteenpäin?

Hän toivoo, että loputkin alueen ravintoloista lähtisivät toimintaan mukaan.

– Hyvin pienellä vaivalla voi tukea hyvää asiaa ja vähentää samalla ruokahävikkiä omalta ja yrityksensä osalta.

Jakelu on tarkoitettu kaikille

Logistiikasta saadaan toinen konkreettinen esimerkki, kun Solen mies Krister tuo matkalla treeneihinsä pussillisen pannukakkua – ja pariskunnan vajaan puolentoista vuoden ikäisen Lila-tyttären. Vieraat ja varsinkin Avun kuvaajan välineet kiinnostavat kovasti.

Itku pääsee vain kerran, sitten tyttö alkaa tutkia lelukoriaan ja esitellä sen sisältöä. Pisteellä olo on selvästi tuttua.

– Ovi pitää kyllä olla kiinni, ettei Lila saa päähänsä rynniä ulos. Se on tämä vaihe, kun jalat vievät joka paikkaan, mutta pää ei vielä pysy mukana, äiti virnistää.

Perhe pisteellä. Garghentino-Nygårdin mies Krister piipahti tuomaan pannukakkuja ja pariskunnan Lila-tyttären.

Pannukakkusatsin myötä päivän jakolista on valmis. Aiemmin mainittujen ruokien lisäksi tarjolla on tavallista pyttipannua, timjamipossua, punajuuri-vuohenjuustorisottoa, hernekeittoa, omenapiirakkaa, leipää, voisarvia ja korvapuusteja.

Garghentino-Nygård on harkinnut, että kirjoittaisi päivän listan ravintoloiden tapaan pisteen seinälle, mutta aikataulu antaa siihen harvemmin mahdollisuuksia. Tärkeintä on, että tieto tavoittaa ihmiset tavalla tai toisella.

Yleisin epäröinti hävikkiruokaa kohtaan liittyy siihen, että kehtaako ruokaa tulla hakemaan, jos ei ole akuuttia puutetta.

– Jankkaan varmaan kyllästymiseen asti sitä, että jakelu on tarkoitettu kaikille. Tietysti niille, joilla on taloudellisesti tiukkaa, mutta yhtä lailla arjessa kiireisille vanhemmille, treeneistä väsyneenä tuleville teinille, eläkeläisille – ihan kaikille. Jonossa ei kysellä, ja kaikki ovat samanarvoisia.  Jos samalla voin lisätä yhteisöllisyyttä, se on hieno juttu.

Jonoon ensin tulleet palvellaan ensin, mutta Garghentino-Nygård pitää huolen siitä, ettei kukaan joudu poistumaan tyhjin käsin – tilanteen mukaan mennään. Jotta kynnys pysyy matalana, hän ei ole halunnut ottaa käyttöön muutamien asiakkaiden ehdotusta, jossa ruoasta voisi antaa vapaaehtoisen maksun purkkiin.

– Sitten kyse ei olisi enää tasa-arvoisesta jakelusta, kun pitäisi miettiä, laittaako rahaa ja kuinka paljon. Monet joutuvat laskemaan joka euron. Vapaaehtoiset maksut ovat ihan hieno idea, mutta eivät toimi tässä.

– Ei sen luulisi olevan keneltäkään pois, että jaetaan hyvää ruokaa, joka muuten menisi roskiin, Sole Garghentino-Nygård sanoo.

”Mitä häpeämistä täs ny olis?”

Kello tulee kuusi, ja jakeluun alkuun on reilu vartti, mutta jonoa on kertynyt kadulle marraskuun nopeasti pimenneeseen iltaan. Ihmisiä on laidasta laitaan: varttuneempia, teinejä, työikäisiä ja vanhempia lapsineen.

Kolmen naisen ryhmä vitsailee ottavansa pian glögiä mukaan ja tarjoavansa sitä odotellessa, kun ilmat kylmenevät. Naiset ovat vakiokävijöinä ehtineet tutustua toisiinsa, vaikka eivät tiedäkään toistensa nimiä tai taustoja.

Hävikkiruoka ei poikkea muista elintarvikkeista siinä, että hygieniaketjun on oltava kunnossa.

Pohjanmaan Evijärveltä lähemmäs tytärtään pari vuotta sitten muuttanut eläkeläisrouva suostuu reippaasti haastateltavaksi.

– Mitä häpeämistä täs ny olis? On hienoa, että Sole jaksaa työnsä ja muiden kiireidensä ohella pyörittää tällaista toimintaa, ja ihan yksin. Ei aina jaksa kokata, ja täältä saa hyvää ruokaa, joka muuten menisi haaskoon, hän sanoo.

Tällä kertaa mukaan lähtee timjamipossua ja voisarvia. Myös risotto, hernekeitto, pannukakku ja leivät tekevät nopeasti kauppansa, mutta kaikki saavat jotain, eikä mitään jää jakamatta.

Tänään tarjolla on muun muassa timjamipossua, punajuuri-vuohenjuustorisottoa ja kasvispiirakkaa.

Leimakirves heilahtaa herkästi

Hävikkiruoan jakoon liittyvä sosiaalinen häpeä ja esimerkiksi ruoan laatuun ja hygieniaan liittyvät ennakkoluulot ovat vähentyneet viime vuosina.

Sen sijaan toiminta ilmastokriisin hillitsemiseksi tai lähes mikä tahansa auttamishanke leimataan tietyissä piireissä välittömästi turhaksi puuhasteluksi tai mystiseksi oman egon korostamiseksi – vaikka toiminta ei hyödyttäisi tekijää lainkaan, ainakaan taloudellisesti.

Vajaan kolmen kuukauden aikana Hävikkiruokapisteelle on kertynyt vakioasiakaskunta, jotka tuntevat paitsi pisteen pitäjän myös toisensa. Jonossa ei välttämättä puhuta sukunimistä tai taustoista, mutta jutellaan kyllä muuten mistä mieleen juolahtaa.

Sole Garghentino-Nygård ei henkilökohtaisesti ole juuri törmännyt asiaan, mutta on huomannut ilmapiirin ja puheiden koventumisen sekä vastakkainasettelun. Ilmastokriisi, ruoka ja niiden liittäminen yhteen herättävät suuria tunteita.

– Kuulostakoon vain naiivilta, mutta haluan auttaa ihmisiä ja pienentää samalla ruokahävikkiä. Ei sen luulisi olevan keneltäkään pois, että jaetaan hyvää ruokaa, joka muuten menisi roskiin, hän hymähtää.

Toisin kuin useimmilla lyttääjillä, Garghentino-Nygårdilla on kokemusta rankemmastakin avustustyöstä. Hän on työskennellyt sekä päihdehuollossa että lastensuojelussa.

– En lähtenyt niistä paikoista siksi, että se olisi ollut liian rankkaa, vaan koska rooli on niin tiukka: molemmissa ollaan viranomaisena asiakkaalle. Ymmärrän syyt siihen, mutta nyt saan toimia vapaammin omana itsenäni ihmisten kanssa.

– En kuvittele pelastavani maailmaa, mutta maailma muuttuu myös yksi ihminen ja tako kerrallaan, Sole Garghentino-Nygård sanoo.

Garghentino-Nygårdilla on kunnianhimoisia suunnitelmia toiminnan laajentamiseksi. Isompien tilojen lisäksi toiveissa on maksuton iltatoiminta, kuten illalliskutsujen järjestäminen vanhuksille ja ruoanlaittokurssi päihderiippuvaisille. Molemmat ideat ovat tulleet aiempien työpaikkojen asiakkailta.

– En silti kuvittele saati halua, että tällainen toiminta korvaisi yhteiskunnan lakisääteisiä velvollisuuksia. Kolmas sektori ja vapaaehtoistyö täydentävät sosiaalipalveluja, mutta ei niiden varaan voi kaikkea laskea.

On pakko yhtyä pohjalaisrouvan kysymykseen: mistä muutenkin kiireistä elämänvaihetta elävä nainen saa kaiken tarmonsa?

– Varmaan äidin peruina, hänelläkin on projektia projektin perään. Mutta haluan oikeasti toimia niiden asioiden hyväksi, joihin uskon. Se antaa energiaa, ei vie sitä, ja nukun yöni paremmin. En kuvittele pelastavani maailmaa, mutta maailma muuttuu myös yksi ihminen ja teko kerrallaan. ●

Julkaistu: 27.11.2019