Apu

Apu Luonnon pääkirjoitus: Ikimetsä muistuttaa, ettei luonto ihmisen hoitoa tarvitse – se pärjää yksinkin

Apu Luonnon pääkirjoitus: Ikimetsä muistuttaa, ettei luonto ihmisen hoitoa tarvitse – se pärjää yksinkin
Aarniometsään kannattaa hankkiutua itsekin, jos mahdol­lisuus tulee. Ei tarvitse yöpyä tai rämpiä mahdottoman syvälle. Kunhan katselee, kuuntelee ja haistelee, kirjoittaa Apu Luonnon vastaava tuottaja Sammeli Heikkinen.
Julkaistu: 22.10.2021

Muistan, kun lapsena pääsin ikimetsään. Tai ehkä paremminkin jouduin. Olin tottunut metsässäkulkija, retkeilimme perheen kanssa varsinkin Kuhmossa. Elimyssalon luonnonsuojelualueen vanha metsä tuntui silti hurjalta paikalta, vaikka kuhmolaista metsää sekin oli.

Valtavan paksuja naavan peittämiä kuusia, jotka pimensivät päivän. Kilpikaarnamäntyjä. Ja pitkin metsän pohjaa kaatunutta, maatunutta puuta.

Olin oppinut pitämään valoisista ja väljistä mäntykankaista, kuten niin moni muukin suomalainen.

Metsäkäsityksemme on pitkälti ihmisen muokkaama, siinä missä suomalainen metsäkin. Vanha, ihmisen koskematon tai ainakin pitkään rauhassa ollut metsä on harvinaisuus, varsinkin eteläisessä puoliskossa maata.

Ikimetsässä tuntee sen, ettei itse ole kovinkaan suuri tai vanha. Metsä on kasvanut miten on sattunut kasvamaan. Kulkeminen vanhassa metsässä ei välttämättä ole helppoa, voi olla hämärää, kosteaa, ehkä pelottavaakin. Sivulta 28 lähtien viemme teidät tällaiseen alkumetsään.

Aarniometsään kannattaa hankkiutua itsekin, jos mahdol­lisuus tulee. Ei tarvitse yöpyä tai rämpiä mahdottoman syvälle. Kunhan katselee, kuuntelee ja haistelee. Siinä muistaa, ettei luonto ihmisen hoitoa tarvitse. Se pärjää yksinkin.

Apu Luonto 44 / 2021 ilmestyy maanantaina 25.10.

Kommentoi »