Apu

Ikä ei ole esteenä



Ikä ei ole esteenä

99-vuotias kemiläinen Sigurd Kärnä on tyttärensä omaishoitaja. Entinen taksinkuljettaja viihtyy yhä auton ratissa.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Vesa Ranta

Hiljattain 99 vuotta täyttänyt kemiläinen Sigurd Kärnä on mahdollisesti Suomen vanhin omaishoitaja. Kunto on entisellä urheilijalla yhä niin hyvä, että hän pystyy asumaan yksin kerrostaloasunnossaan ja hoivaamaan päivittäin vastapäisessä asunnossa asuvaa 59-vuotiasta monisairasta tytärtään.

Sigurd Kärnä annostelee tyttärelleen lääkkeitä ja pitää hänelle seuraa. Tytär saa isältään juuri sen hoivan, jonka turvin hän pärjää kotona. Kärnä on tehnyt omaishoitosopimuksen kaupungin kanssa ja saa pientä omaishoidon tukea. Tytär käy isänsä luona kylässä päivittäin. 

– Kyllä hän minun luonani on suurimman osan aikaa. Minunkin kannalta on parempi, että on joku puhekumppani. Muuten olisin aivan yksin. Aion jatkaa hänen hoitamistaan niin kauan kuin kykenen, Kärnä sanoo. 

Kärnä jäi asumaan kolme huonetta ja keittiön sisältävään asuntoonsa yksin, kun Kerttu-vaimo kuoli viisitoista vuotta sitten. 

Rintamaveteraanien toiminta on Sigurd Kärnän sydäntä lähellä.

Miehen muisti toimii moitteettomasti, hän näkee hyvin ja kävelee hitaasti, mutta vakaasti. Kodinhoitoapua hän saa pari kertaa viikossa, muuten tulee toimeen omillaan. Haaparannalla asuva poika käy useita kertoja viikossa tarkistamassa, miten isä voi.

Sigurd Kärnä ajelee yhä vuoden 1986 mallia olevalla Toyota Carinallaan. Ajokortin mies näyttää hiukan vastahakoisesti. Eihän ajokorttia näytetä muille kuin poliisille. Mutta sitten tulee huumori mukaan. 

– Näytetään. Kortti on voimassa siihen asti kun kuolen. Enhän minä enempää kuin 100 vuotta elä, lohkaisee viimeisenä Venäjän vallan aikaisena vuotena syntynyt mies. 

Lähempi tarkastelu osoittaa, että Sigurd Kärnä saa ajaa nykyisellä kortillaan 1.12.2016 eli satavuotissyntymäpäiväänsä asti. Trafin mukaan henkilöauton ajamiseen oikeuttava ajokortti oli heinäkuussa 2015 Suomessa kahdella naisella ja miehellä, jotka olivat iältään 100 tai enemmän. 

Sigurd Kärnä ajelee lähes päivittäin Kemissä toimittamassa asioitaan. Väliin hän autoilee myös Ruotsin puolelle, noin 20 kilometrin päähän Haaparannalle poikansa luo. Moottoritiellä voi myös hiukan kokeilla, paljonko Toyotasta lähtee vielä irti.

Timo Kärnän mukaan isä on joskus valittanut, että onkohan autossa jokin vika, kun auto ei kulje kyllin lujaa. Tulpat vaihdettiin, ja auto kulki taas isän mielen mukaan. Sigurd Kärnä on ajanut taksia Kemissä 41 vuotta, vuoteen 1986 saakka. Ajokokemusta hänellä ainakin on, eikä koskaan ole sattunut kolaria. Ylinopeudesta on tosin joskus napsahtanut rikesakko.

Sigurd Kärnä suoritti asepalveluksen Viipurissa.

Marraskuinen keskiviikko on kääntynyt iltapäivään. Sigurd Kärnä istuu olohuoneessaan ja katselee televisiosta vanhaa kotimaista elokuvaa. Aamulla oli Rintamaveteraanien kokous. Paikalla oli kaksitoista rintamamiestä.

– Kokouksessa oli esillä pikkujouluasiaa, mietimme sinne ohjelmaa. Käsittelimme myös Rintamaveteraanien yleisasioita.

Rintamaveteraanit ovat kolme sotaa läpikäyneen miehen sydäntä lähellä. Mies osallistui talvisotaan, jatkosotaan ja Lapin sotaan. Kärnä on Kemin Rintamaveteraanit ry:n perustaja- ja kunniajäsen. Kun ikää on 99 vuotta, johon mahtuu vuodet sodissa 1939–1944, ei ole ollenkaan itsestään selvää, että on yhä hengissä. Suoje-lusenkeli oli miehen mukaan sodissa mukana. Kärnä ei edes haavoittunut lukuun ottamatta pieniä naarmuja. Talvisodassa hän oli aluksi panssarintorjuntatykistössä, sittemmin autonkuljettajana. Hän muistaa hyvin yhden tiukan tilanteen talvisodan ajalta Sallasta.

Oli perääntymisvaihe. Tarkoitus oli viedä vastaiskuporukka kiertotietä, mutta kapteeni käski kuorma-autonkuljettajia ajamaan pitkin järven rantaa kiemurtelevaa huonokuntoista tietä, jota ei ollut ajettu kolmeen päivään. Tiellä lojui kaatuneita puita ja matkanteko oli hankalaa.

– Vanja oli jo saarissa ja ampui meitä tykillä. Pääsimme paikkaan, mistä suomalaiset lähtivät vastaiskuun. Kunnon kääntöpaikkaa ei ollut autoille, ja tulitus jatkui koko ajan. Niinhän me saimme autot suunnitelmamme mukaan liikkeelle yksitellen ja kääntymään vuoron perään. Ryssä ei onneksi osannut ampua. Aina kun auto lähti liikkeelle, räjähteli vain autojen perässä. 

– Komentopaikalla kerroin sittemmin, millainen tilanne oli ollut. Meille todettiin, että hyvä, että autot saatiin ehjinä takaisin – meistä miehistä ei puhuttu mitään! Kyllä me jonkinlaiset prenikat siitä sitten kuitenkin myöhemmin saimme.

Yhden kuljettajan auto oli hyytynyt tielle. Hän hyppäsi tielle auton viereen ja sai veivattua auton uudelleen käyntiin. Miehellä oli kädessään polttopullo, jolla olisi pistänyt auton palamaan, mikäli se ei olisi käynnistynyt.

– Sieltä se kaveri sitten tuli hänkin ehjin nahoin autoineen meidän joukkoomme, muistelee Kärnä.

Näillä kolmiuraisilla suksilla Sigurd sai palkintoja Ounas­vaaran mäkihyppykilpailuista.

Kärnä saa kaksi kertaa viikossa veteraanikuntoutusta ja sauvakävelee. Lajin hän löysi ollessaan reuman takia veteraanikuntoutuksessa Rokualla 2002. Silloin liikkuminen oli hankalaa polvikipujen takia. Hänelle suositeltiin sauvakävelyä. Kotiin palattuaan mies osti itselleen kävelysauvat ja otti ne heti käyttöön.

– Polvet rupesivat paranemaan. Kun menin seuraavan kerran Rokualle, jaksoin kiertää siellä lammen rantaa seuraavan polun, jonne aikaisemmin minulla ei ollut mitään asiaa.

Kärnällä on vahva urheilijatausta. Jo nuorena poikana Rovaniemellä asuessaan hän juoksi, hyppäsi pituutta, hiihti kilpaa ja harrasti mäkihyppyä ja yhdistettyä. Hän on Ounasvaaran hiihtoseuran perustajajäsen.

– Perustimme alkuun Koskenrannan pomppijat -nimisen seuran, mutta kun nimeä mollattiin, muutimme sen Koskenrannan pojiksi. Toimin seuran puheenjohtajana. 

Sittemmin nimi on muuttunut Ounasvaaran hiihtoseuraksi.

Viime syksynä eräs Sigurd Kärnän lapsena voittama ja sittemmin kadoksiin joutunut palkintolautanen löysi ihmeellisellä tavalla tiensä takaisin omistajalleen.

Kemin keskustassa Kaivokadulla olevalta tontilta oli rakennustyömaan yhteydessä löydetty maasta pieni hopeinen lautanen. Löytäjä laittoi tiedon Facebookiin. Lautasessa olleen logon avulla päästiin jäljille ja Rovaniemen hiihtoseuran arkistoista selvisi, että kyseessä oli Sigurd Kärnän 11-vuotiaana vuonna 1927 mäkihyppykilpailusta saama toinen palkinto. Kukaan ei osaa sanoa, miten Rovaniemellä kadonnut palkintolautanen joutui Kemiin lähelle Kärnän nykyistä asuntoa.

Vanha taksimies viihtyy yhä auton ratissa. Ajo­matkat suuntautuvat väliin myös Ruotsin puolelle Haaparannalle, jossa hänen poikansa asuu.

99 ikävuoteen mahtuu sotavuosien lisäksi muitakin tiukkoja tilanteita, joista Kärnä on selvinnyt täpärästi hengissä. Sotien jälkeen taksit joutuivat tämän tästä aseellisten ryöstöyritysten kohteeksi. Tapani Murasen tutkimuksen mukaan vuosina 1948–1951 Suomessa surmattiin 16 taksikuljettajaa. Uhkaava tilanne Kärnällä oli vuonna 1947. Hänen ajamansa taksin kyytiin tuli pari miestä, jotka yrittivät surmata hänet vasaralla. Parin päähän kohdistuneen iskun jälkeen mies sai kaivettua taskustaan saman pistoolin, joka hänellä oli ollut mukana myös sodissa. Varoituslaukaukset eivät auttaneet, joten Kärnä ampui hyökkääjiä kohti. Molemmat miehet pakenivat. Toinen heistä haavoittui lievästi käteen.

Tekijät tuomittiin neljäksi vuodeksi kuritushuoneeseen, ja he menettivät kansalaisluottamuksensa viideksi vuodeksi. 

Ammattiautoilijoiden liitto opasti silloin jäseniään pitämään taskuasetta mukana työtehtävissä. Kärnän muistikuvan mukaan poliisikin olisi kehottanut takseja hankkimaan aseenkantoluvan ja ostamaan taskuaseen. Ase joka tapauksessa pelasti hänen henkensä.

99 ikävuodestaan huo­limatta Sigurd Kärnä asuu yhä kotonaan ja on tyt­tärensä omaishoitaja.

Omaishoitajan ikä ei ole omaishoidon kriteeri

Säännöt. Omaishoitaja on henkilö, joka on tehnyt omaishoito­sopimuksen hoidettavansa kunnan kanssa.

Kemin kaupungissa on 155 omaishoitajaa, joista kuusi on yli 85-vuotiaita. Suurin osa iäkkäistä omaishoitajista hoitaa puolisoaan. Tilanne, jossa iäkäs vanhempi hoitaa lastaan, on hyvin harvinainen. Kemin kaupungin sosiaaliohjaaja Marianne Greusin mukaan ikä 

ei estä omaishoitoa, sillä ikään­tyminen on hyvin yksilöllistä.

– Omaishoitaja voi olla myös iäkkäämpi henkilö, mikäli hän täyttää omaishoidon kriteerit ja hänen roolinsa on niin suuri, että ilman hänen osuuttaan hoidettava päätyisi palvelulaitokseen, sanoo Greus.

Omaishoitajuuteen motivoi Greusin mukaan hoitajan ja hoidettavan pitkä yhteinen historia, yhteinen elämä ja halu yhteisen elämän säilymiseen. Se antaa myös voimia molemmille osapuolille.

Osa hakee omaishoidon tukea, jotta pääsee palvelujen piiriin ja saa muun muassa lakisääteiset vapaapäivät. Aika ajoin ja aina tarvittaessa tarkistetaan, onko palvelujen tarve muuttunut.

– Teemme myös tiivistä yhteistyötä kotihoidon ja vammaispalvelun kanssa.

Tilastokeskuksen mukaan 31.12.2014 Suomessa oli 6 080 yli 95-vuotiasta naista ja 1 379 yli 95-vuotiasta miestä. 

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry:n tiedottaja Juha Viitasen mukaan Suomessa on noin 350 000 päätoimista omaishoitajaa, joista omaishoidon tukea saa noin 43 000. Tilastotietoa omaa lastaan hoitavista iäkkäistä vanhemmista ei ole, mutta Viitasen mukaan Sigurd Kärnä voi hyvinkin olla Suomen iäkkäin lastaan hoitava omaishoitaja. ●

Teksti Riitta Ahonen, kuvat Vesa Ranta

Julkaistu: 14.12.2015