Lyhyt on matka palkitusta yritystoiminnasta haukuttuun. Sen sai tuta ilomantsilainen Pohjolan Purkutyö, joka viime vuonna sai Pohjois-Karjalan Yrittäjien maakunnallisen yrityspalkinnon. Nyt se on Iiksen kylätoimikunnan hampaissa. 130 talon kylä on koonnut 163 nimeä adressiin, joka kiivaasti vastustaa yrityksen suunnitelmaa rakennusjätteen käsittelyalueesta kylän reunaan. Yritys sai toukokuussa Joensuun rakennus- ja ympäristölautakunnalta rakennusluvan – kolmella eriävällä mielipiteellä höystettynä, lautakunnan puheenjohtaja mukaan lukien. Vaasan hallinto-oikeuteen on lähdössä päätöksestä valituksia. Lähden Pohjois-Karjalaan.

Paikan nimi on Iiksenniitty, ja tässä se avautuu, kuntarajalla: Joensuuhun on kymmenen kilometriä, Kontiolahden kirkolle 25. Sinänsä kelpo alue betonimurskaamolle – peltoa ja puutonta joutomaata, ei Naturaa tai muita luonnonsuojelualueita lähellä. Mutta siellä asuu ihmisiä, on asunut 1840-luvulta alkaen. Reippaita maalaisia, joiden esivanhemmat isojaoissa tiloja saatuaan ja sotien jälkeen siirtolaisten vauhdittamina pystyttivät vireän kylän, hankkivat lehmät ja nyttemmin mansikkapenkit, kylän ympäri viljavat vainiot. He eivät betonimurskaamoa kaipaa, tuulisille pelloille pölyämään ja meluamaan.

– Kun paperi tuli, ei käyty edes sanomassa päivee, vaikka sadan metrin päässä aikovat ruveta kaivamaan, Hemmo Leinonen sanoo Helvin pihamaalla.

Hemmo Leinonen avaa tallin ovet. Siellä on 1960-luvun kaksitahtipeli Trabant, taattua DDR-laatua. Leinonen on viemässä sitä katsastukseen. Itäsaksalaiselta alkaa kuulostaa myös kunnallinen päätöksenteko Joensuussa, kun mansikoita viljelevä naapuri Hermanni Nieminen ehtii kaveriksi Helvi Leinosen karjalanpiirakoita maistelemaan. Helvin ikkunasta näkyy rautatie, jota pitkin juna kerran päivässä kiskoo puutavaraa Joensuun ja Ilomantsin välillä. Henkilöliikenne loppui 1960-luvulla. Heti radan eteläpuolella on vajaan kahden hehtaarin alue, jolla on tehty maansiirtotöitä jo viime syksynä. Siihen jätteenkäsittelylaitos on suunniteltu. – Vaikuttaisi, että virkamiestasolla oli jo tiskin alta luvattu, että kyllä se järjestyy. Ei yrittäjä tee maansiirtotöitä turhan päiten, Hemmo Leinonen päättelee. Radan viertä kulkevalle Liikenneviraston huoltotielle on tulossa reipasta rekkaliikennettä. Se ruuhkauttaisi kylään johtavaa tietä yli neljän kilometrin matkalla ja täyttäisi hiljaisen kylän vilkkaalla jyrinällä. Se on se kipupiste, joka kahvikupin äärellä puhuttaa. – Emme me vastusta itse toimintaa, rakennusjätteen kierrätys on hyvä asia, mutta sen voisi tehdä tuhoamatta muuta yrittäjyyttä tai kylää. Paikka on väärä, Leinonen sanoo.

Pohjolan Purkutyö aikoo rakentaa omistamalleen naapuritontille rakennusjätteen käsittelyalueen, jossa on määrä murskata pääosin purkubetonia. Yrityksen työnjohtaja Harri Hassinen myöntää vastarinnan tulleen ”outona yllätyksenä”, kun vastaavanlaisia alueita on muuallakin. – Ihmiset ehkä äkkiseltään käsittävät, että siitä tulisi joku kaatopaikka, mutta eihän me sinne voida mitä tahansa jätteitä ajaa. Jokaisesta kohteesta pitää ottaa liukoisuustestit, ettei järviin tai pohjavesiin pääse liukenemaan aineita, Hassinen toteaa. Yritys arvioi jätettä syntyvän enintään 49 000 tonnia vuodessa. Muuta materiaalia – puuta, kiveä, muovia, eristeitä – tuodaan enintään 19 000 tonnia vuodessa. Melu- ja pölysuojaksi on määrä rakentaa penger, hule- ja sadevesille ojat ja kaksi laskeutusallasta, joista ne johdetaan 300 metrin päässä virtaavaan Iiksenjokeen. – Alueen ympärille on suunniteltu 5–6 metrin suojavallit, ja kun kastelu pystytään hoitamaan, niin pölyäminen on loppujen lopuksi aika pientä, Hassinen arvioi. Kylällä ollaan epäileväisiä. – Voihan sitä melua maavallilla vaimentaa, mutta tuulella siitä tulee vain hyppyri, joka nostaa pölyn ylemmäksi ja levittää kauemmas. Mitä olen murskaamoitten lähiseudulla asuvilta ihmisiltä kuullut, pöly ja meteli kantavat kilometriin asti, Hemmo Leinonen sanoo.

Helvi Leinonen näkee ikkunastaan hiljaisen rautatien, jonka toiselle puolelle betonimurskaamoa ollaan suunnittelemassa.

Joensuun  rakennuslautakunta ei nähnyt toiminnasta aiheutuvan terveyshaittaa tai  merkittävää ympäristön pilaantumista, saati kohtuutonta rasitusta naapureille. Lupa annettiin. – Tämä meidän päätöksentekomenettely on erikoinen, että siitä ei äänestetty, vaan tehtiin yksimielinen päätös, josta jätettiin kolme eriävää mielipidettä, kaupunkiympäristöjohtaja Anu Näätänen sanoo. – Laki lähtee siitä, että jos lupaehdot täyttyvät, lupa on myönnettävä. Se on lain henki, siinä ei ole harkinnanvaraa. Eriävät mielipiteet ja 163 nimeä adressissa antavat ymmärtää, että lupaehdot eivät olisi ihan yksiselitteisesti täyttyneet. Paikan päällä päättäjiä ei ole suuresti nähty. – Virallista, yhteistä katselmusta he eivät ole halunneet pitää tai maastoutua sinne lautakuntana. Jokainen on voinut valmistautua päätöksentekoon, miten itse parhaaksi katsoo, Näätänen toteaa. Hemmo Leinosen mielestä lähidemokratia toimii huonosti. – Lautakunnat toimivat usein leimasimena. Virkamiesten esitys menee 90-prosenttisesti läpi, kun rivivaltuutetut eivät ole kovin aktiivisia. Tässäkin vain kolme yhdestätoista kävi paikan päällä. Näyttää siltä, että lupa oli etukäteen myönnetty, ja lautakunta nielaisi esityksen, Leinonen sanoo. – Valvontakin on vähän kuin Talvivaarassa: ympäristöviranomaisilla ei ole resursseja eikä välttämättä aina hirveätä haluakaan sitä toteuttaa. Siihen ei kannata luottaa. Hermanni Nieminen epäilee, että hakemus on mittatikun kanssa tehty. – 49 000 tonnia on maksimimäärä, mitä pystyy anomaan ilman ympäristövaikutusten arviointia. Niin limitille se on vedetty, varmaan lakimiehen kanssa. – Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voisi silti tehdä ympäristövaikutusten arvioinnin, varsinkin, kun on näin paljon eriäviä mielipiteitä ja maalaiskylän elämä pahasti uhattuna, Leinonen arvelee.

– Kaupunkiasuminen on hyvä, maaseudulla asuminen paha, päättelevät Helvi ja Hemmo Leinonen ja ikkunan edessä Hermanni Nieminen. 

Helvi Leinosen talo on sadan metrin päässä tulevasta murskaamosta. Hakupaperi puhui 300 metristä, josta Hemmo Leinonen teki muistutuksen. – Hakija ehdotti siirtävänsä murskaamon tontin toiseen reunaan, jolloin tulee se 300 metriä. Mutta mahtaako maaperä kestää, kun siellä on pohjaton suo, Leinonen sanoo. Miehet arvelevat, että Helvi Leinosesta on tullut kunnallinen ongelma. – Kuulemma käytävillä oli oltu sitä mieltä, että ei sitä vanhaa mummoa enää tarvitse ottaa huomioon ollenkaan. Joensuun kaupungin virkamiesten asenne syrjäseudun asukkaisiin on yleensäkin, että mitäs läksitte, Leinonen sanoo. – Meille paperit tulivat huhti–toukokuun vaihteessa, pahimpaan aikaan maatilalliselle ruveta vastustamaan jotain paperi-asioita, Nieminen sanoo. – Suurin piirtein koko kylä vastusti ympäristölupaa, koska se rekkaralli kulkisi kylän läpi. Täällä on uusia taloja ja perheitä. On muutettu rauhalliseen maaseutuympäristöön ja panostettu satoja tuhansia euroja omaan uuteen taloon.

Ihan pienistä muutoksista kyläläisten mielestä ei ole kysymys. – 49 000 tonnia on koko vuodelle jaettuna kymmenen kuorma-autoa joka arkipäivä, Nieminen sanoo. Purkutyöyrittäjän mukaan kuljetusmäärät riippuvat purkutyömaista. – Se 49 000 tonnia on maksimi. Joku vuosi saattaa olla 8 000 tonnia. Tiettyinä päivinä on vilkkaampaa, mutta saattaa mennä viikko, ettei ajeta yhtään. Ei voi sanoa, että autot ajavat kaksi kuukautta yhtä kyytiä, Harri Hassinen sanoo. Se ei kyläläisiä rauhoita. – Eniten riepoo, kun tuo tie ei kestä nykyistäkään liikennettä routa-aikaan, saati jos sataa vettä. Ja se on kapea tie. Täällä on lapsiperheitä, kaksi perhepäiväkotia, paljon mummoloita. Meilläkin on kaksivuo- tias poika, ja mummola on tien toisella puolella, Nieminen sanoo. – Nyt käy maitoauto kerran kahdessa päivässä ja roska-auto kerran kuussa. Jos siinä alkaa ajaa 5–10 autoa päivässä edestakaisin, niin tärinä, pöly ja liikenneturvattomuus lisääntyvät. Tieltä on muutama metri lähimpiin rakennuksiin. – Kun mummolan ohi ajaa maitoauto, joka painaa puolet maansiirtoautosta, niin astiat helisevät kaapissa. Mitä sitten se raskas liikenne tekee 1950-luvulla rakennetulle talolle? Siinä murtuu perustukset, Nieminen arvelee. Joensuun kaupunkiympärsitöjohtaja Anu Näätäsen mielestä yksityistien käyttö ei kuulu kaupungin toimivaltaan. – Yleisen tien käyttöä kunta ei voi rajoittaa, ja yksityistiellä osakkaat katsovat keskenään, kuka siellä voi liikennöidä. Emme me voi lähteä sinne liikennerajoituksia asettamaan, Näätänen sanoo.

Kaupunkiympäristöjohtaja Anu Näätäsen mielestä kaupungin keinot ovat rajatut, kun tontti on yksityinen ja tie kyläkunnan. 

Hermanni Nieminen palasi maailmalta reilu vuosikymmen sitten, rouvansa Sanne Seppälän kanssa kauppaa pitämään ja muutama vuosi sitten mansikoita viljelemään. – Ukin isä 1940-luvulla siirtolaisena osti tämän tilan. Neljättä sukupolvea ollaan ja viides kasvamassa. Tähän asti on saatu tuottaa puhtaalla maaseudulla, ja siihen me ollaan tulevaisuutta rakennettu nuorina viljelijöinä ja maaseutuyrittäjinä, Nieminen sanoo. – Neljä vuotta sitten tehtiin sukupolvenvaihdos. Teimme ProAgrian kanssa suunnitelmat ja ely-keskus tuki toiminnan aloittamista. Muutama vuosi sen jälkeen Joensuun kaupunki tekee päätöksen, joka tuhoaa  meidän olemassaolon mahdollisuudet. Puhtaalta mansikalta katoaa hohto, kun betonimurskaamon rekkaliikenne kulkee viljelmien halki. – Meilläkin on tehty viisivuotiset viljelysuunnitelmat. Olisi tulossa mansikkaviljelmä myös jätekeskuksen viereiselle pellolle. Meillä käytetään täysin biologisia torjunta-aineita, ja lähiaikoina koko tila siirtyy luomuun. Betonilla ja maantiepölyllä kuorrutettua mansikkaa voi olla hankala myydä, Nieminen sanoo. – En ole yrittäjyyttä vastaan missään nimessä, pienet ja keskisuuret yrityksethän pyörittävät Suomea tällä hetkellä, mutta purkutyöyhtiö tarjoaa pelkkää negaatiota. Jos siitä olisi jotain hyötyäkin meille, ehkä voitaisiin nähdä se toisella tavalla. Pohjolan Purkutyön työnjohtaja Harri Hassinen ei usko suureen haittaan. – Me on ajettu betonia maaseudulla, jossa ihmisillä on purkukohteita, ei me varmaan ole sielläkään viljelyksiä pilattu. En minä näkisi, että mansikat siinä pilaantuisivat, Hassinen sanoo.

Liikenne Iiksen kylässä muuttuu raskaammaksi, kun betonikuormat alkavat jyristä Hermanni Niemisen pellon reunaa ja mansikka­viljelmien halki. 

Melua tai pölyä aiheuttavan toiminnon etäisyys asuinrakennukseen tai piha-alueeseen on oltava vähintään 300 metriä. Pölyn leviämistä on estettävä pölynkeräyslaittein, suojin, kastelemalla tai koteloimalla päästölähteet.  Alle 500 metrin päässä asuinrakennuksesta melua on torjuttava koteloinnein, kumituksin, meluestein tai muin toimin.  Murskaamista saa tehdä arkisin kello 7–22, kuormaamista ja kuljetuksia 6–22. Jos melua voidaan vähentää tehokkaasti ja luotettavasti, voidaan toimia myös lauantaisin 7–18.  Ympäristöä vaarantavien aineiden pääsy maaperään ja pohjaveteen on estettävä.  Jos murskaamojätteen vuotuinen määrä ylittää 50 000 tonnia, alueelle on tehtävä ympäristövaikutusten arviointi. Lähde: Finlex

Iiksenkylä on Joensuun yleiskaavassa maa- ja metsätalousaluetta. Nyt rakennusteollisuus tekee sinne tuloaan, ja valituksillaan paikalliset lähtevät hallinto-oikeuteen mittaamaan myös kaavan sitovuutta. Joensuun kaupunkiympäristöjohtajan mielestä kaavamerkintä ei ole ongelma, koska aluetta ei ole asemakaavoitettu. – Kaavamerkintä ei tarkoita, että siellä kasvaa metsää tai peltoa. Kaikki soranottoalueet ovat pääasiassa tällaisilla maa- ja metsätalousalueilla. Ne arvioidaan niissä ympäristölupaehdoissa suoraan, Anu Näätänen sanoo. Kyläläiset tietäisivät jätteenkäsittelylaitokselle kunnasta soveliaampia paikkoja, mutta Näätänen katsoo kaupungin keinot siinä rajallisiksi. – Maanomistaja hakee lupaa omistamalleen alueelle. Ei viranomainen voi lähteä ohjaamaan, että menkääpä jonkun muun alueelle. Se on käsiteltävä hakijan lupahakemuksen mukaisesti. Tässä on katsottu, että ongelmia ei pitäisi syntyä, kun lupaehtoja noudatetaan, Näätänen sanoo. Valituksia on luvassa, mutta näillä mennään toistaiseksi. Yrittäjä ei ole vaihtoehtoista paikkaa katsellut, mutta ei myöskään vielä aloittanut töitä. – Odotellaan rauhassa, miten purkukohteita tulee ja mitä valitusaika tuo tullessaan. Ei tarkoitus ole ruveta ketään häiritsemään. Reilusti voi aina soittaa ja kysyä, niin mielellään kerrotaan, Pohjolan Purkutyön työnjohtaja Harri Hassinen sanoo. 

Teksti Jorma Lehtola, kuvat Johanna Kokkola

Korjattu 18.7.2017 klo 16:28: VR:n huoltotie muotoon "Liikenneviraston huoltotiet".