Itsetunto on psykologien pyhä sana. Kaiken käyttäytymisen voi selittää hyvän tai huonon itsetunnon avulla ja varsin yksinkertaisestikin. Ihminen tarvitsee juuret ja siivet. Kun maailma kansainvälistyy, ei mistään kotoisin olevia alkaa olla entistä enemmän. Silti on hyvä kuulua johonkin. Ihmisen on turvallista kokea olevansa pikkukylästä, suurkaupungista tai siitä pitäjästä, joka on nyt liitetty isompaan ja rikkaampaan kuntaan.

Synnyinpaikastaan lähtenyt tarvitsee ilmaa siipiensä alle, jotta voi edetä elämässään. Siivet muodostuvat kodin arvoista, koulutuksesta, ympäristön merkityksestä ja ystävien malleista sekä koetusta tuesta ja tiettyjen ominaisuuksien vahvistamisesta. Toki apuna on usein myös fyysisen olemus tai jokin sellainen piirre, jonka voi myöhemmin jalostaa ammatiksi tai tuotteeksi, esimerkiksi musikaalisuus, teknisyys tai urheilullisuus.

Nuoren ihmisen itsetunto muotoutuu kokemusten kautta. Ihminen on sosiaalinen olento, joka oppii omista puolistaan muiden kautta. Ihmisyhteisö on kouluttajana hieno ja julma. Se lannistaa tai tukee. Tämä saattaa johtaa tilanteisiin, jossa ihminen paikkaa koko ikänsä jotakin traumaa, ruoskii itseään – tai sitten muistaa annetut tai saadut tunnustukset.

Ehkä paras itsetunnon määritelmä on se, että ihminen on sinut itsensä kanssa. Silloin on, mitä on, eikä tarvitse olla parempi tai vähätellä itseään. Toki suomalainen kulttuuri sallii itsensä ylistämisen vain muutamille poikkeuksille. Pikemminkin on oltava vaatimaton.

Työelämän säästötilanteissa jokainen on mielestään hieman etevämpi kuin työkaveri, jottei joutuisi irtisanotuksi. Parhaimmillaan tietää osaamisensa eikä tarvitse yrittää olla muita parempi. Terveesti itsetuntoinen on oppinut pudottamaan ylikorkeat ihanteensa oikealle ja itselle riittävälle tasolle. Ikääntyneenä on helpompi sallia itselleen itsenä oleminen virheineen kaikkineen – kunhan uskoo itseensä.

En pidä oikeana termiä itsensä johtaminen. Mitä se on? Ei ihminen ole aina tietoisesti ja tarkoituksellisesti toimiva olento, eikä hän myöskään hallitse elämäänsä. Ympäristö ja oma käyttäytyminen yllät­tävät aina. Selvää on, että jokainen meistä toimii kaikissa tilanteissa niin hyvin kuin osaa. Viiden minuutin kuluttua on jo viisaampi, mutta tilanne on mennyt. On turha kuluttaa itseään syyllisyydellä.

Itsetunnon kannalta on tärkeää tuntea oman naisellisuutensa tai miehisyytensä aste, mutta samalla pitää hyväksyä, että meissä kaikissa on molempia. Jos tuntee tarvetta mestaroida tässä asiassa, ei ole vielä kypsynyt siihen. Muutenkin mestarointi on psykologisesti kiinnostavaa: miksi jonkun on tärkeää profiloitua julistajaksi ja oikeassa olijaksi? Tämänkin voi tulkita itsetunnon avulla.

Onneksi ihmiset ovat erilaisia ja luovat erilaisuudellaan puheenaiheita. Olisi kolkkoa olla jatkuvasti tekemisissä vaikkapa itsensä kloonien kanssa.

Yhteyttä omiin tunteisiin on syytä korostaa, koska hyvin usein tietoisen toiminnan ajaa syrjäpoluille juuri vahvasti koettu tunne. Silloin ei pysty tai osaa toimia aikomallaan tavalla. Shakespearen Hamletissa hoviherra Polonius opastaa poikaansa Laertesia: ”Uskollinen ollos ain’ itselles ja siitä seuraa… muillekaan et voi vilpillinen olla.” Tässä aito resepti. ▪

Kirjoittaja on psykologi ja eläkeläinen.