
Meriveden lämpeneminen, happamoituminen, rehevöityminen ja hapen puute. Nämä ja monet muut muutokset tapahtuvat Itämerellä paljon muita meriä nopeammin. Siksi matala ja vähäsuolainen Itämeri voi toimia maailmanlaajuisena aikakoneena merten tulevien muutosten arvioinnissa.
Itämeren pieni vesimäärä ja veden heikko vaihtuvuus vahvistavat sen tilan huononemista. Ihmiset vaikuttavat myös, onhan Itämeren alueella yhdeksän valtiota ja liki 90-miljoonainen väestö.
Hyvää kaiken keskellä on se, että Itämeri on yksi maailman tutkituimmista merialueista – havaintoja siitä on tehty jo 1900-luvun alusta.
– Itämeren suojelun perusta on tutkijoiden ja päätöksentekijöiden käytössä olevissa pitkäaikaisissa ja korkealaatuisissa havaintosarjoissa, sanoo johtava tutkija, dosentti Harri Kuosa Suomen ympäristökeskuksesta.
Kuosa on mukana kansainvälisessä tutkimusryhmässä, joka kehottaa Science Advances -lehdessä meritutkijoita ja päättäjiä käyttämään Itämeren aluetta tulevien muutosten mallina maailmanlaajuisesti. Ryhmässä on myös Åbo Akademin sekä Helsingin ja Turun yliopistojen tutkijoita.