Image

Ihan tavallisia perheitä

1


Ihan tavallisia perheitä

Kolumni | Reetta Räty odottaa aikaa, jolloin ei enää puhuta uusperheistä.
Teksti Reetta Räty

Lukioaikoina seurustelin ruskeasilmäisen pojan kanssa. Hän oli isäni nykyisen vaimon edesmenneen siskon ex-miehen nykyisen vaimon ex-miehen silloisen vaimon poika.

Elimme melko uskonnollisessa ja hyvin perinteisessä kirkonkylässä Kuusamossa. Kuten ehkä huomaatte, silti oli avioeroja. Omassa perheessäni oli viisi tai kuusi lasta, laskutavasta riippuen. Olimme uusperhe. Niin oli poikaystävänkin perhe. 1980- ja 90-luvuilla ei tosin käytetty tuota sanaa. Sanottiin ”rikkinäinen perhe”, tai jos haluttiin olla oikein neutraaleja: avioeroperhe.

Se, miten erilaisista perheistä puhutaan, on merkittävämpää kuin se, millaisia perheet ovat. On itsestäänselvyys, että perheet ovat vaikka minkälaisia. Yksi jätetään, toinen rakastuilee kroonisesti, kolmas ei halua parisuhdetta.

On todellisuudelle vierasta verrata jokaista perhettä ”tavalliseen” perheeseen. On vaarallista unohtaa, että kun vaikkapa homojen adoptio-oikeuskeskustelussa vaaditaan kaikille lapsille elämä biologisen äidin ja isän kanssa, tullaan samalla sanoneeksi sadoille tuhansille ihmisille, että teidän perhe ei ole kelvollinen.

Katsotaanpa minun sukupuutani: vanhempani ovat eronneet, mieheni vanhemmat ovat eronneet, isäni vanhemmat ovat eronneet, äitini vanhemmat ovat eronneet… Olen erikoisuus: asun lasteni isän kanssa. Lapset puhuvat mummin boyfriendista. Kaverillani on ex-mummopuoli. Kollega totesi, että joulun vietossa täytyy huomioida ”mummon poikaystäväkuviot”.

Tällä taustalla en osaa pitää ydinperhettä kummoisena ideaalina. Samalla kokemuksella tiedän, että ennen uusperheitä paheksuttiin, nyt niitä pidetään jännittävinä ja eksoottisina. Odotan, että uusperheet olisivat ihan vain perheitä.

Suomalainen perhe ei ole ”hajonnut” tai ”uhattuna”. Tästä muistuttaa osuvasti lasten oikeuksien päivänä 20. 11. ilmestyvä valokuvakirja Perhealbumi. Toimittaja Anna-Sofia Bernerin ja valokuvaaja Susanna Kekkosen kirjassa eroperheiden lapset ovat koonneet kuvaan oman perheensä. Lapset ovat saaneet päättää, keitä kuvassa on. ”Kerrankin valta perheen määritelmästä on sillä, jolla sitä on vähiten erotilanteessa”, tekijät perustelevat.

Kun katson kirjan kuvia, minua mietityttää eniten tämä: Miksi ydinperhe voi ideaalina niin hyvin ja arjessa niin huonosti? Miksi kaikkea verrataan siihen?

Uusperheiden liiton arvion mukaan suomalaisista lapsiperheistä 15 prosenttia on uusperheitä (HS 20.10.). Tilastokeskuksen mukaan noin 110 000 lasta elää uusperheissä. Luvut ovat arvioita, koska laki pitää yllä todellisuutta, jota ei ole: lapsi voi olla kirjoilla vain jommankumman vanhemman luona.

Käytännössä tiedetään, että yhä useampi eroperhe päätyy vuoroasumiseen. En käsitä, miksei lakia muuteta. Tilastot eivät myöskään tunnista uusperheen lapseksi esimerkiksi minua. Olen aikuinen lapsi, mutta elän edelleen myös uusperheen todellisuudessa.

Rikkinäisiäkin perheitä Suomessa riittää. Niitä ei löydä tutkimalla vain asumisjärjestelyitä. Jos lapsista on huolissaan, täytyy ensin päästää heidät häpeästä. Sitten pitää kuunnella. Juuri näin Perhealbumi-kirjan tekivät ovat tehneet. Kaikki tarinat eivät ole kauniita. Monet ovat haikeita. Kirjan tekijät eivät käytä sanaa uusperhe. He sanovat perhe. Kuvien tyhjät tuolit kertovat, mistä on kyse: perheestä, jossa kaikki eivät ole yhtä aikaa läsnä. He eivät halua tai voi olla yhdessä.

Ilahduin, kun oma lapseni kuvaili ystäväänsä sanomalla, että ”sen vanhemmat eivät ole vielä eronneet”. Näyttää siltä, ettei lapsi ajattele eron olevan poikkeustila. Tulkinnassa tosin pitää olla varovainen. Muuten tässä taas aikuinen päättelee, ettei ero tunnu lapsesta miltään. Kyllä se tuntuu. ■

Reetta Räty on kirjoittaja, jonka perheeseen kuuluu noin kuusitoista ihmistä. Seuraavassa numerossa Ruben Stiller.

Julkaistu: 15.11.2014