Apu

Idols-voittaja Martti Saarinen lakkasi vastaamasta levy-yhtiön viesteihin: nyt hän tekee omaa musiikkia

Idols-voittaja Martti Saarinen lakkasi vastaamasta levy-yhtiön viesteihin: nyt hän tekee omaa musiikkia

Martti Saarinen perusti Idols-aikojensa jälkeen rockyhtye Marraskuun.
Teksti Pasi Kostiainen
Kuvat Pasi_Kostiainen
Mainos

Kun Martti Saarinen oli 15-vuotias, hän kiersi Tuusulassa mopolla kotibileissä. Kitara kulki selkäpussissa mukana, kun teini-Martti viihdytti muita.

– Haaveilin omasta bändistä, hän muistelee.

Tuusulan Jäniksenlinna on kuitenkin harvaan asuttua uusmaalaista maatalousaluetta. Naapurit olivat kaukana. Yhtyettä ei niin vain perustettu.

– Kuulemani mukaan täällä Keravallakin oli ihan erilaista. Soittajia oli joka koulussa, Saarinen sanoo ja kulauttaa tuopistaan.

Ollaan keravalaisessa baarissa, jossa Saarinen, 37, tunnetaan hyvin. Onhan hän seutukunnan viime vuosien suuria julkkiksia, Idols -voittaja vuodelta 2011.

Hänestä ei ole vielä tullut Antti Tuiskun haastajaa, mutta Keravalla hänet tunnistetaan ja hänen tekemisistään ollaan kiinnostuneita.

Saarinen ei käy baarissa itkeäkseen kolpakkoon saavuttamatonta valtakunnansuosiota tai sitä, että Idols-voiton tuoma noste päättyi äkkipudotukseen, Saarisen mielestä yhden totuutta vääristelleen lehtijutun takia. Kun kirjoitettiin, ettei Saarinen vedä yleisöä, hänen tulevat keikkansa peruttiin.

Mutta tätäkään Saarinen ei kerro harmissaan vaan kiitollisena.

– Olen saanut musiikilta kaiken, mitä olen halunnut, hän sanoo.

Ja nyt hän on saanut bändin.

Marraskuu-yhtye on julkaissut pari biisiä internetin suoratoistopalveluissa. Yhtye on tehnyt jonkin verran keikkoja Keravalla ja ympäristössä, mutta soittajat uskovat tämän olevan vasta alkua.

Martti Saarisen Idols-aikoinaan saaman huomion ansiosta bändillä on jo yli 9 000 Facebook-seuraajaa.

Laulaja-kitaristi Saarinen on bändin keskushenkilö, mutta Marraskuu on oikea yhtye, jossa mukana ovat myös kosketinsoittaja Aki Räty, rumpali Markus Vainio, basisti Jukkis Saastamoinen ja kitaristi Anssi Uusisilta.

– Mielestäni muusikon syvin olemus on siinä, että kirjoittaa itse musiikkia ja esittää sitä samalla kartalla olevien soittajien kanssa, Saarinen sanoo.

Marraskuun kaltaisia yhtyeitä oli Suomessa paljon suomirockin vahvoina aikoina, 1970-luvun lopulta pitkälle viime vuosikymmenelle saakka. On yhdenlainen musiikinteon ihanne vastata koko luomistyöstä ja tuotekehittelystä itse, bändinä.

Samoin ovat tehneet oikeastaan kaikki suomalaiset bändilegendat – ja lähes poikkeuksetta ne ovat kulkeneet pitkän tien. Esimerkiksi Kolmas nainen, Neljä ruusua, Zen Café ja Lauri Tähkä & Elonkerjuu tekivät kaikki satoja keikkoja ja useita levyjä, ennen kuin heidät löydettiin ja hyväksyttiin laajasti.

Kuviot ovat muuttuneet oikeastaan vasta viime vuosina. Oikotien suosioon ovat tarjonneet tv:n kykykilpailut sekä pääseminen hittiradioiden aktiiviseen soittoon.

Idols-menestyksen ansiosta Saarinenkin oli ohjattu oikotielle.

– Voiton jälkeen keikoilla oli keski-ikäisten naisten Dingo-hysteriaa. Minulle tultiin sanomaan, etten ole aikaisemmin katsonut Idolsia, mutta kerrankin siellä oli äijä laulamassa, hän naurahtaa.

Saarisen mukaan keikat olivat ”hyviä bileitä”.

– Sen yhden lehtijutun jälkeen luovuin bändistä ja aloin kiertää triona pienempiä paikkoja. Bileet jatkuivat.

Viihdyttämistä ja yleisön hurmaamista Saarinen oli toki harjoitellut jo ennen Idolsia. Mopopoikana keikkailun jälkeen hän oli perustanut bilebändin Boiled Monkeys, joka kiersi soittamassa lainakappaleita ympäri Suomea, Levin hiihtokeskuksessa saakka.

Voitto toi Saariselle levytyssopimuksen. Iso Sony Music julkaisi vuonna 2011 voittajan albumin (Martti Saarinen) , jonka sävellyksiä ja sanoituksia olivat olleet tekemässä huippunimet Paula Vesalasta Maija Vilkkumaahan, Poets of the Fallin Marko Saarestosta Happoradion Aki Tykkiin.

Saarisella oli siis kaikki valtit käsissään: keikoilla opittu osaaminen, ison levy-yhtiön tuki ja Idolsin tuoma julkisuus.

– Se mikä puuttui, oli itse tehty musiikki. Olin aikaisemmin ollut coverbändin solisti, sitten menestynyt coverbiiseillä kilpailussa ja sitten pitikin löytää yhtäkkiä oma musiikillinen ääni. Se ei käynytkään käden käänteessä.

Saarinen nautti keikkailusta aikansa, mutta sitten kaipuu oman musiikin tekemiseen ja esittämiseen voitti musiikillisen leipätyön edut.

– Muistan hetken, kun istuttiin Kotkassa yhden räkälän yläkerrassa ennen yhtä keikkaa. Sanoin bändille: ”Nyt jätkät riitti!” Sen keikan vedin – työthän tehdään. Mutta siihen coverkeikat jäivät.

Saariselle asetelma on nyt selvä, hän panostaa Marraskuuhun. Bändissä on sama rumpali kuin Saarisen aikaisemmassa bilebändissä, ja soittajat sanovat olevansa vähintäänkin sinut sen asian kanssa, että mahdollinen kansansuosio odottaa nyt monen mutkan ja ison vaivan takana.

Basisti Saastamoinen on linjanvedoissaan jopa monia muita tiukempi.

– Olen päättänyt, että en soita työkseni bändeissä, jotka esittävät muiden biisejä, hän sanoo.

Saarinen sanoo, että omista biiseistä tuleva palkinto on jotain, mihin yleisön lietsomisella lainabiisien avulla ei voi päästä.

Keravalaisbaareissa Marraskuu paitsi juhlii uusia julkaisujaan myös testaa kappaleittensa toimivuutta.

Erään tällaisen akustisen testikeikan jälkeen Saarinen sanoo saaneensa uransa parhaan palautteen.

– Yksi mun ikäinen kundi tuli kyynelsilmin sanomaan: ”Jumankauta, tuossa biisissä on just se, mitä ajattelen.”

Saarinen kertoo kirjoittavansa biiseihinsä sen, mitä hän itse oikeasti ajattelee.

– Hänen mainitsemassaan kappaleessa laulan siitä, miltä tuntuu vuosien jälkeen katsoa itseään vanhasta valokuvasta. Se on ajatuksen virtaa varhaiskeski-ikäiseltä mieheltä varhaiskeski-ikäiselle miehelle.

Jossain vaiheessa Marraskuu tulee tarvitsemaan ehkäpä levy-yhtiön apua, että mahdollisimman monet varhaiskeski-ikäisen maailmaan samastuvat kuulevat Saarisen sanoitukset. Vielä se ei ole ollut ajankohtaista, sillä Saarinen on halunnut antaa Marraskuun kehittyä omanlaisekseen ilman ulkopuolista ohjausta.

Sony Musicin viesteihin vastaamisen Saarinen sanoo lopettaneensa, koska tahtoi keskittyä oman musiikin tekemiseen.

– Eikä minulla heitä vastaan siis mitään ole. He hoitivat oman hommansa hyvin, Saarinen sanoo.

– Jos tähän tulee joku levy-yhtiö mukaan, niin varmaan meille sanotaan ”jätkät laihikselle”, naurahtaa rumpali Vainio.

– Ei varmaan sano. Olen jo käynyt sen kierroksen kerran läpi. En silloinkaan aloittanut laihista, Martti Saarinen vakuuttaa.

Teksti Pasi Kostiainen

Julkaistu: 26.2.2018