Monelle penkkiurheilijalle Suomen purjehdus on pitkään ollut yhtä kuin Sari Multala, mutta Weymouthin vesillä nähdään peräti 11 suomalaispurjehtijaa.

Silti katseet kohdistuvat ensiksi Multalaan. Se ei ole ihme.

Multala, 34, on moninkertainen arvokisamitalisti ja kolminkertainen maailmanmestari, kun mukaan lasketaan sekä edellinen E-jollaluokka että Ateenan regatan jälkeen ohjelmaan tullut nykyinen Laser Radial -luokka. Laser Radial korvasi naisten E-jollan olympialuokkana 2008.

Vuonna 2005 kauppatieteiden maisteriksi valmistunut helsinkiläinen on myös yksi kovimmista kilpailijoista Suomen kesälajeissa – ja silti tolkullinen, aikuinen ihminen, joka on pystynyt hoitamaan niin urheilu- kuin siviilielämänsä asiallisesti.

Multalan uraa ei ole varjostanut oikeastaan kuin kaksi asiaa: olympiamitalin puuttuminen ja Pekingin tapaus. Jälkimmäisessä lajiliitto päätyi esittämään nuorta Tuula Tenkasta Pekingiin, koska tällä oli karsintasysteemin sisällä paremmat näytöt.

Tenkanen Pekingiin myös lähti, vaikka hän oli 34. samassa EM-regatassa, jossa Multala otti taas yhden Euroopan mestaruuden. Samalla taisi sinetöityä Multalan päätös päättää upea uransa vasta Lontooseen.

Stereotypiat ovat aina yksinkertaistavia ja joskus vaarallisia, mutta Multala on silti monessa mielessä tyypillinen lajinsa edustaja: koulutettu, tyylikäs ja sanavalmis. Koko purjehduksessa on selvästi tehty monia asioita oikein, kun Suomen kaltainen maa saa jalkeille sellaisen ryhmän kuin nyt.

Multalan lisäksi menestysmahdollisuuksia povataan naisten Match Race -luokassa Silja Lehtisen, Silja Kanervan ja Mikaela Wulffin venekunnalle. 470-luokassa veljekset Joonas ja Niklas Lindgren ovat yltäneet MM-nelosiksi. 49erin Lauri Lehtisellä ja Kalle Baskilla voi olla yllätyssauma, ja Finnjollassa MM-vitosen Tapio Nirkon läpimurtoa on uumoiltu jo pari vuotta.

Tähän olisi tietysti helppo sanoa, että mikäpä lajissa on kehitellä kansainvälisiä yhteistyö- ja valmennuskuviota, sponsoreita ja koulutuspaikkoja, kun rahaa ja yhteyksiä piisaa jo kättelyssä.

On totta, että purjehduksessa pitää olla tietty alkupääoma, jotta kilpavesillä pääsee eteenpäin. Mutta ilman työtä ei tule mikään – ja kyllä sitä rahaa meneekin.

Veneen ronttaamisesta pitkin maailmaa, hyisistä harjoitusoloista, loputtomasta matkustelusta ja nuudelien keittämisestä rähjäisissä satamissa on glamour kaukana.

– Ei kaikkia tarinoita viitsi lehteen laittaa, mutta kyllä niitä riittää. Veneiden konteista on löytynyt jäniksiä, vene on mennyt jonnekin ihan muualle kuin piti, eikä kaikki muutenkaan ihan niin kuin Strömsössä.

– Kerran päätettiin, että kyllä vene mahtuu kuljetuksessa yhdestä autotunnelista, kun ei jaksettu kiertää. No, ei sitten mahtunut: masto tärähti nätisti jumiin, virnistelivät Lindgrenin veljekset ennakkoinfossa keväällä.

Purjehtijoiden joukkue onkin maallikon silmään harvinaisen vapaa siitä ahdistuneesta jurnuttamisesta ja tarpeettomien paineiden kasaamisesta, joka niin usein vaivaa arvokisoihin lähteviä suomalaisurheilijoita. Tosissaan hommat toki otetaan.

Herkässä lajissa kaikki on myös mahdollista – mutta siitä ei pääse mihinkään, että tämän porukan yleismeiningistä voisi olla monilla jotain oppimista.

Suomalaispurjehtijat Lontoossa

Sari Multala, Laser Radial.

Silja Lehtinen–Silja Kanerva–Mikaela Wulff, Match Race.

Lauri Lehtinen–Kalle Bask, 49er.

Joonas Lindgren–Niklas Lindgren, 470.

Tapio Nirkko, Finnjolla.

Tuuli Petäjä, RS:X (purjelauta).

Mattias Lindfors, Laser.