Tuulilasi

Hyundai uskoo vetyauto Nexon menestykseen Euroopassa



Hyundai uskoo vetyauto Nexon menestykseen Euroopassa

Hyundailla uskotaan, että Saksa tulee olemaan sen uuden Nexo-vetyauton avainmarkkina-alue. Tämä siksi, että Saksaan on tulossa suurin verkosto vetyautojen tankkaamiselle.
Kuvat Hyundai

Hyundain vetyautojen kehitysjohtajan Sae Hoon Kimin mukaan Saksaan on tulossa yli 400 asemaa vuoteen 2025 mennessä.

Nexo saa virallisen esittelynsä Genevessä tiistaina. Euroopan markkinoille auto saapuu kesällä. Hyundain tuotepäällikkö Dong Gen Lee kertoo, että sen hinta tulee olemaan kilpailukykyinen esimerkiksi verrattuna Saksassa 78 600 euroa maksavaan Toyota Miraihin. Nexosta odotetaan suosittua etenkin työautoina sekä yhteiskäyttöyrityksissä.

”Odotamme Nexon myyvän maailmanlaajuisesti alkuun vuodessa joitakin tuhansia kappaleita, Euroopassa meillä ei ole myyntitavoitetta ainakaan vielä”, Lee kertoi.

Hyundain edellinen vetyauto Tuscson/ix35 tuli markkinoille 2013, sitä myytiin Euroopassa yhtiön mukaan noin 500 kappaletta. Nexo on kuitenkin tehty omalle vetyautoalustalle, joten se on huomattavasti edeltäjäänsä kehittyneempi ja tehokkaampi.

Sähkömoottorin teho on 120 kWh, kun aiemmassa mallissa se oli 100 kWh. Tankillisella ajaa 609 kilometriä, kun esimerkiksi Toyotan vetyautolla Mirailla ajaa noin 500 kilometriä.

Nexossa on mm kuolleen kulman varoitusjärjestelmä, joka näyttää kuljettajalle kaistaa vaihdettaessa näkymän eteen ja taakse molemmilta puolilta. Autosta löytyy myös Hyundain ensimmäinen oma kaistanpitoavustin.

Julkaistu: 5.3.2018