Tuulilasi

Hyrysysystä Saab-Valmetiin – uutuuskirja valottaa henkilöautojen historiaa Suomessa


Tietokirjailija Jukka Vesterisen tuore teos Henkilöautoja Suomesta tuo runsaasti uutta tietoa maassamme yli sata vuotta kestäneestä henkilöautonvalmistuksesta.

Henkilöautoja Suomesta korjaa myös vanhoja käsityksiä – esimerkiksi sen, milloin Suomessa tehtiin ensimmäinen henkilöauto. Ensimmäisen Suomessa rakennetun henkilöauton valmistumisesta on jo yli sata vuotta, sillä Korvensuuksi nimetty automobiili hyrähti käyntiin Mynämäellä Korvensuun maanviljelyskonetehtaalla 1913.

Suomen ensimmäisen automobiilin ajoluvan oli puolestaan elokuussa 1907 saanut helsinkiläinen autokauppias Yrjö Weilin. Hänen kerrotaan tilanneen samana vuonna taidemaalari Akseli Gallen-Kallelalta Tukholman automobiilinäyttelyä varten Bil-Bol-nimellä tunnetun mainosjulisteen, joka on sittemmin muodostunut ikoniseksi autojulisteeksi.

Itsenäisen Suomen ensimmäisiä uusia autoja olivat valkoisten joukkojen avuksi sisällissotaan keväällä 1918 tulleiden saksalaisten tänne jättämät yli sata ajoneuvoa, joista useimmat myytiin yksityiskäyttöön. 1900-luvun alkuvuosikymmenien kuluessa autojen maahantuonti lisääntyi, ja sen myötä syntyi suomalainen autokoriteollisuus.

Suomalaisen henkilöautoteollisuuden puolivuosisatainen historia painottuu Saab-Valmetin eli sittemmin Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehtaan vaiheisiin. Vesterisen teos selvittää tuota taipaletta asiantuntevasti nostaen kirjan pääosaan autojen teknisten ominaisuuksien sijaan itse autot.

Henkilöautoja Suomesta -kirja kertoo kiinnostavia yksityiskohtia autohistorian virstanpylväistä ja alan legendaarisista vaikuttajista. Teoksen runsas, arkistolöydöillä herkutteleva kuvitus syventää näkymää henkilöautojen persoonalliseen historiaan. Tiesitkö, kuinka monta vaihdetta on Korvensuussa? Missä ajeltiin Riemulla? Entä mikä oli hyrysysy?*

Jukka Vesterinen

Jukka Vesterinen on tietokirjailija, joka on lukuisissa kirjoissaan perehtynyt Suomen lähihistoriaan. Vesterinen on myös intohimoinen keräilijä.

*Hyrysysy oli virolahtelaisen kauppiaan Abel Klamin ehdotus automobiilin suomenkieliseksi vastineeksi; toinen sanaehdotus oli ”menolainen”. Hyrysysy-sana jäi elämään Aku Ankan auton kutsumanimenä ja Hyrysysy Menolainen -sanapari Tampereen seudun vanhojen autojen harrastajien julkaisun nimeen.

(Lähde ja kuvat: Alfamer)

Julkaistu: 8.10.2019