Apu

Laivojen hautausmaa − Suomenlinnan vesiltä löytyy parikymmentä hylkyä − Itämeren kuuluisin on legendaarinen Vrouw Maria

Laivojen hautausmaa − Suomenlinnan vesiltä löytyy parikymmentä hylkyä − Itämeren kuuluisin on legendaarinen Vrouw Maria
Itämerestä on tullut maailman suurin vedenalainen museo. Myrskyt ja sodat ovat upottaneet sinne laivan toisensa jälkeen. Nyt Suomenlinnan edustalla kaivetaan esiin hylkyjä, jotka saattoivat kuulua Ruotsin laivastolle yli 200 vuotta sitten.
Julkaistu: 15.9.2022

Päivä numero kahdeksan. Aurinko helottaa elokuisena aamuna Helsingissä Suomenlinnan vesialueella. Sukeltajat, kapteeni Vesa Saarinen, meriarkeologit ja vapaaehtoiset kokoontuvat Stella-tukialuksen kannella aamubriiffaukseen.

Tunnelma on jännittynyt.

– Ollaan tänään varovaisia, mitä tuodaan ylös – mihinkään ei saa koskea käsillä! Yritetään selvittää, mihin asti hylky ylettyy, Museoviraston meriarkeologi ja hankkeen johtaja Minna Koivikko ohjeistaa joukkoa.

Ensimmäisenä sukeltamaan ovat lähdössä meriarkeologit Kalle Virtanen ja Yann Irissou. Heidän tehtävänään on jatkaa hylyn esiin kaivamista siitä, mihin työ edellispäivän kaivajilta jäi. Pohjassa edetään kaivausruutu kerrallaan. Merenpohjaa hylyn ympäriltä imuroidaan ja maa-ainesta siirretään itsetehdyllä ”vesi-imurilla”. Pienemmät löydöt tutkitaan jo pinnan alla seulakorista.

Aamubriiffaus Stellan kannella.

Tuntemattomat aineet lähetetään laboratorioon

Edellisen päivän sukelluksella on löytynyt tuntematonta ainetta. Laivankannella se lehahti liekkeihin polttaen sukeltajan kuivapuvun taskun läppään reiän. Ainetta epäillään fosforiksi, sen tiedetään reagoivan hapen kanssa. Hankkeessa työturvallisuus otetaan vakavasti, ja poliisit ovat tulossa mantereelta tutkimaan asiaa. Poliisin alustavissa tutkimuksissa aine paljastuu pentafluoropyritiiniksi. Kukaan ei tiedä vielä, mitä se tarkoittaa ja miten aine on päätynyt hylkyyn.

– Näytteet lähetetään yleensä kemian laboratorioon ensin, jos emme tiedä alkuainetta. Kaikki kuriiriyhtiöt eivät ota kuljetetta­vakseen tuntemattomia aineita, emmekä me toisaalta halua näyt­teiden joutuvan turvatoimissa läpivalaisuun, sillä se tuhoaa näytettä, Museoviraston intendentti Riikka Alvik selittää.

Tuntemattoman kemikaalin lisäksi edellisenä kaivauspäivänä on otettu talteen luunpala, joka voisi olla isosta vesilinnusta tai hylyn miehistön ruokapöydästä. Se lähetetään kaivausten jälkityövaiheessa luututkijalle analysoitavaksi.

Sukeltajat molskahtavat Suomenlahteen, laivan kannella Museoviraston meriarkeologit jatkavat raporttien kirjaamista. Kannen alla hankkeeseen vapaaehtoiseksi tarjoutunut Suomen meriarkeologisen seuran jäsen, brittiläinen sukeltaja-arkeologi David Cleasby suorittaa tärkeintä tehtävää: tuoreen kahvin keittämistä.

Viapori oli tärkeä lenkki rannikkopuolustuksessa

Suomenlinnan vesillä tämä meriarkeologinen seurue on ruotsalaisen rahan ansiosta.

Ruotsalaisen Riksbankenin juhlarahasto maksaa kansainvälisen, kuusivuotisen tutkimusohjelman Ruotsin laivaston aluksista vuosilta 1450–1850. Se on laaja Itämeren piirissä tehtävä meriarkeologinen ja historiallinen yhteistutkimus, johon osallistuvat Tukholman yliopiston Meriopintojen keskus, Ruotsin valtion merimuseot ja kuljetushistorialliset museot – sekä Suomen Museovirasto.

Yhteistyökumppaneita hankkeessa ovat Suomenlinnan hoitokunta, Suomen Meriarkeologinen seura, Helsingin yliopisto, Ehrensvärd-seura sekä liuta asiantuntijoita.

Koska maamme oli osa Ruotsin kuningaskuntaa Suomen sotaan asti, Suomenlinnan merilinnoitus eli Viapori oli tärkeä osa rannikkopuolustustamme. Vain kaksi kuukautta kestäneen piirityksen jälkeen toukokuussa 1808 ruotsalaisen vara-amiraali Carl Olof Cronstedtin johtama linnoitus antautui venäläisille.

Tutkimusprojekti keskittyy Suomenlinnaan. Mitä tapahtui vuonna 1808 linnoituksessa sotasaaliiksi jääneille sadalle alukselle? Kuinka moni merenpohjassa havaituista hylyistä on Ruotsin saaristolaivaston alus?

Yann Irissoun sukellukset ovat tältä päivältä ohi.

Alueella parikymmentä hylkyä

Suomenlinnassa tutkittiin elokuussa kahta hylkyä. Matalalla Länsi-Mustasaaren rannassa sijaitseva, 30 metriä pitkä hylky on nimetty tuttavallisesti Hilmaksi. Toinen, Susisaaren vieressä noin kuudesta kahdeksaan metrin syvyydessä makaava noin 12-metrinen hylky puolestaan on Irma.

Suomenlinnan vesissä tiedetään olevan parikymmentä hylkyä. Vanhin on 1600-luvulta, ajalta ennen linnoituksen rakentamista.

Kahdeksantena sukelluspäivänä Suomenlinnan Irma-hylyltä tuodaan pinnalle kasvikuitunäyte. – Tuollaista ei ole luonnostaan meressä. Se voi olla laivan rakenteiden välistä tiivistettä tai lastia, Museoviraston intendentti Riikka Alvik kertoo.

Irman lähellä makaa tykki lavetteineen, mutta vanhan sotilassaaren alueella on vielä mahdoton tietää, liittyykö kolmimetrinen tykki hylkyyn. Se on voinut pudota mereen kalliolta tai toisesta aluksesta. Se saattaa olla rakenteellisesti liian jykevä Irmalle – tai sitten Irma on ollut tykki­sluuppi, jolla on voitu purjehtia vihollisen lähelle rannikon matalissa vesissä.

– Hilma on ajoitettu alustavasti 1780-luvun jälkeiseen aikaan. Lavetin muodosta voidaan päätellä, onko se ollut maalla vai merillä käytetty. Vanhoissa tykeissä rekyyli oli niin kova, että se vaati ympärilleen tilaa aluksessa, meriarkeologit kertovat.

Veden alla otettujen kuvien perusteella luodut tietokonemallit Irma-hylyn lähellä olevasta tykistä ja Hilma-hylystä. Kuvat: Kari Hyttinen.

Digikamerat ovat korvanneet piirtäjät

Susisaaren vesillä sukeltajat ovat jälleen painuneet pinnan alle kaivamaan maata Irman ympäriltä. Stellan kannelta itserakennetun vesi-imurin putki katoaa veteen. Sukeltajilla on käytössään videokamerat sekä puunäytteen ottamista varten rakennettu pora.

Digikameroilla saadaan helposti tuhansia kuvia jokaiselta sukellukselta. Kuvista voidaan fotogrammetriaohjelmistolla ja tehokkaalla tietokoneella luoda kolmiulotteinen malli hylystä. Se päivittyy, kun sukeltajat ottavat veden alla uutta kuvaa, ja asemointi hylyn omaan koordinaatistoon mahdollistaa millintarkat mitat.

– Näemme fotogrammetriakuvasta, miten kaivaus edistyy. Voimme tarkastella vaikka hylyn tilavuutta, leveyttä, pituutta ja pinta-alaa. Voisimme tulostaa 3D-tulostimella hylystä oikean pienoismallinkin, hankkeen vapaaehtoinen fotogrammetria-asiantuntija, sukeltaja Kari Hyttinen kertoo.

Ennen veteen mentiin vedenkestävän paperin ja lyijykynän kanssa, ja sukeltajat piirsivät kuvat käsin. Rullamitalla mitattiin etäisyyksiä kiintopisteistä.

Ennen veteen mentiin vedenkestävän paperin ja lyijykynän kanssa, ja sukeltajat piirsivät kuvat käsin. Nyt tietokone tekee viikkojen työn yhdellä sukelluksella.

Toiset olivat hämmästyttävän hyviäkin piirtäjiä – mutta nyt tietokoneohjelma tekee viikkojen työn yhdellä sukelluksella.

– Päivällä kaivetaan, ja seuraavana aamuna nähdään, miten kaivaus on edennyt, kun 3D-malli on päivittynyt. Fotogrammetria on vanha menetelmä, mutta digitaalikamerat, tehokkaat tietokoneet ja kehittyneet ohjelmistot ovat muuttaneet kaiken.

Maanpäällisessä arkeologiassa fotogrammetriakuvausta on käytetty jo pitkään. Vuonna 2015 sitä kokeiltiin ensimmäisen kerran veden alla. Se on mullistanut koko meri- arkeologian.

– Suomen oloissa tämän käyttö on ihan eri asia kuin esimerkiksi Välimeren kirkkaissa vesissä. Meillä näkyvyys on parhaimmillaankin alle 10 metriä, kuvaa tarvitaan paljon enemmän. Toisaalta, kun Maltalla olen kuvannut 120 metrin syvyydessä, siellä ei ole kuin kuusi minuuttia aikaa kuvata, foinikialaishylkyäkin kuvannut Hyttinen kertoo.

Veden alla otettujen kuvien perusteella luodut tietokonemallit Irma-hylyn lähellä olevasta tykistä.

Laivanvarustajat ostivat hylkyjä varaosiksi

Hylkyhankkeella on yksi yllättäväkin tavoite: suomalaisten merisuhteen parantaminen. Se on kuulemma heikko, vaikka olemme vesialueiden täplittämä valtio. Maailman tavaraviennistä ja -tuonnistakin 90 prosenttia kulkee yhä meritse.

– Kun suomalaiset vierastavat merta, lähestymme tätäkin tutumpien metsien kautta. Otamme Suomenlinnan hylyistä puunäytteitä, ja vuosirengasajoituksella pystymme tutkimaan, mistä puu on peräisin, Museoviraston intendentti Päivi Pihlanjärvi selventää.

Puu oli tietysti entisaikojen laivanrakennuksen tärkein raaka-aine, mutta hylkypuutakin on osattu hyödyntää. Vanhoista laivoista ja hirsiarkuista kasattiin veden alle väyläesteitä myös Suomenlinnan vesille.

Meriarkeologit selittävät, että laivan rakennuspuun analysointi ei aina riitä aluksen syntyhistorian selvittämiseen.

– Jos saamme selville, että hylyn puu on tietyltä ajalta Preussista kotoisin, pitää muistella, minkä valtion hallussa alue oli. Kenen laivastoon alus kuului? Hollantilaisia laivanrakentajia oli kaikkialla maailmassa, joten puun alkuperätieto ei aina riitä. Helsinkiläisetkin laivanvarustajat ostivat hylkyjä varaosiksi, joten mistä tietää, onko puu alkuperäistä vai laivan korjausosaa.

Stella-tukialus on kapteeni Vesa Saarisen rakentama.

Vähäsuolainen merivesi suojelee hylkyjä

Vaikka Suomen merivedet ovat kylmiä ja sameita, meillä on hylkyjen säilymisen kannalta yksi etu puolellamme. Laivamato, tedero navalis, ei viihdy pohjoisen vähäsuolaisessa merivedessä. Itämerestä on tullut hylkyjen aarreaitta ja maailman suurin vedenalainen museo.

– Etelä-Euroopassa madot ovat syöneet hylkypuut niin, että ne muistuttavat reikäistä pesusientä, ja niistä on vaikea ottaa näytteitäkään, sukeltaja-arkeologi David Cleasby kertoo.

Museoviraston meri­arkeologi-sukeltaja Minna Koivikon johtamassa hankkeessa tutkitaan Suomenlinnan hylkyjä.

Suomen aluevesien hylkyjä suojaa muinaismuistolaki, ja sen mukaan yli satavuotiaat hylyt esineistöineen ovat valtion omaisuutta. Useimmille hylyille saa sukeltaa, mutta niihin ei saa kajota.

Suomessa on lisäksi viisi päähylkyä, jotka on suojeltu niin, että niistä pitää pysyä vähintään 200 metrin päässä. Yksi on vuonna 1715 Hollannista matkaan lähtenyt fregatti Huis te Warmelo, se upposi Porvoon edustalla paluumatkallaan Pietarista. Kolmimastoinen hylky löytyi vuonna 2002 poikkeuksellisen hyväkuntoisena. Sen leijonaa esittävä keulakuva on yhä tallella.

Kotkan edustalta löytyy venäläisen soutufregatti St. Nikolai. Se upposi Ruotsinsalmen meritaisteluissa (1788–1790) ja löydettiin vuonna 1948. Hylky vaurioitui nostoyrityksissä, ja se lepää nyt meren pohjassa yhdessä 60 muun taisteluun osallistuneen aluksen kanssa.

Sukeltaja Kari Hyttinen on fotogrammetria-asiantuntija.

Hylyt kertovat tarinaa ihmisistä

Ehkä tunnetuin museohylyistä on hollantilainen kauppa-alus Vrouw Maria. Se upposi Nauvon saaristossa ollessaan matkalla Pietariin viemään arvokkaita taide-esineitä ja ylellisyystavaroita Venäjän keisarinna Katariina Suurelle. Hylky löydettiin vuonna 1999.

Viimeksi luvan saaneet sukeltajat vierailivat hylyllä vuonna 2019, mutta nyt elokuun lopussa Meriarkeologisen seuran 30 vapaaehtoista sukeltajaa saivat luvan vierailla Vrouw Marialla.

– Saamme vain katsella, emme koskea. Menemme dokumentoimaan mittoja ja muutoksia, katsomaan onko hylkyyn kajottu. Olen kuullut tarinoita hylystä, veden alla makaavasta kokonaisesta aluksesta. On uskomattoman hienoa päästä uimaan sen kannen tasalle, David Cleasby kertoi ennen matkaa.

Viime kädessä hylyt kertovat tarinaa ihmisistä. Taideaarteiden löytyminen on vain lisäarvo.

Veteen vajonneet -hanke

  • Kansainvälinen tutkimusohjelma Unohdettu laivasto, Ruotsin ”sininen” kulttuuriperintö 1450–1850 toteutetaan 2021–2026.

  • Suomen-osaprojekti Veteen vajonneet tutkii Suomenlinnan hylkyjä.

  • Hanke kasvattaa seuraavaa tutkimussukeltaja­sukupolvea järjestämällä vedenalaisia opetuskaivauksia Suomenlinnassa.

Kommentoi »