Huuhkajat uusin asein Valko-Venäjän kimppuun
Puheenaiheet
Huuhkajat uusin asein Valko-Venäjän kimppuun
Suomen miesten jalkapallomaajoukkue venyi armottomalla puolustustaistelulla sensaatiotasapeliin Espanjaa vastaan, mutta Valko-Venäjä kotikentällä on aivan erilainen vastus - ja kokoonpanokin vaihtuu taas. Yksi tärkeä palanen eli ykkösmaalivahti on kuitenkin löytynyt.
Julkaistu 5.6.2013
Apu

Edellisvuosikymmenellä Suomi oli enemmän tai vähemmän sementoitu ryhmitys, jossa jokainen tiesi paikkansa ja pelikaverinsa. Kaikista jykevin oli maalivahtiosasto: siellä pelasi joko Antti Niemi tai Jussi Jääskeläinen, ja sillä selvä.

Suuri sukupolvenvaihdos pisti tilanteen uusiksi, vaikka maajoukkueesta vetäytynyt Jääskeläinen olisi halutessaan edelleen vahva ehdokas Huuhkajien tolppien väliin. Viime ottelut ja Espanja-taistelu takasivat kuitenkin käytännössä sen, että jos romahdusta ei tapahdu, Huuhkajien maalissa mesoo jatkossa ykkösenä kaksimetrinen Niki Mäenpää.

- No, en mä tiedä. Sitä missään julkaistu ole, ja chiiffit nämä päättävät. Mutta yritän ottaa sellaisia koppeja, että peliaikaa tulee, Mäenpää vähättelee.

Itsetietoinen virnistys ja pilke silmäkulmassa puhuvat kuitenkin omaa kieltään. Jokaisen kunnianhimoisen maalivahdin tavoin Mäenpää tietää olevansa nyt oman kukkulansa kuningas, vaikka päivän kunto ratkaisee osansa peluutuksessa.

Käytännössä koko aikuisuransa ulkomailla viettänyt Mäenpää, 28, ei ole koskaan kärsinyt itseluottamuksen puutteesta. Lopullinen läpimurto maajoukkueeseen ei silti ollut nuorempana lähelläkään - osin toki kaksikon Niemi-Jääskeläinen dominanssin vuoksi.

Espoolainen lähti maailmalla HJK:n junioreista vuonna 2003, ja RC Lensin junioriakatemiassa Ranskassa vierähti kolme vuotta. Sen jälkeen Hollanti vakiintui lähes toiseksi kotimaaksi (Den Bosch, Willem II) vuoden visiittiä belgialaiseen AZ Alkmaariin lukuun ottamatta. Vuonna 2012 hän teki kolmen vuoden sopimuksen VVV Venlon kanssa, joka putosi viime kaudella Hollannin ykkösdivisioonaan.

- Pelasin kaikki matsit paitsi yhtä, ja olin sikäli kauteen tyytyväinen. Mutta selväähän se on, että divari olisi askel taaksepäin. Olen jutellut Venlon teknisen johtajan kanssa; jos uusi seura löytyy ja hinnasta sovitaan, he eivät asetu tielleni, Mäenpää muotoilee.

Huuhkajissa Mäenpää on perjantain MM-karsintaottelussa uudessa tilanteessa paitsi vastustajan, myös puolustuslinjan kanssa. Loukkaantumisten ja pelikieltojen vuoksi miehitys menee uusiksi, mutta Mäenpää ei vaikuta stressaavan siitä tai pelityylin vaihdoksesta.

- Totta kai Espanjaa vastaan pitää pelata eri lailla kuin Valko-Venäjää. Keskitytään omaan tekemiseen, mutta jos peliä ei säädä vastustajan mukaan, on yksinkertaisesti hölmö, hän lataa. 

- Sama pätee toppareihin: olen tottunut Toivioon (Joona), Hämäläiseen (Kasper) ja kumppaneihin, mutta nyt pelataan uusi matsi.

Äänenkäytöstä ja yleisestä aktiivisuudesta maalinsuulla kommunikaatio ei ainakaan taida jäädä kiinni?

- No ei... Olen aina mölynnyt samalla tavalla, mutta nyt hommassa alkaa olla jotain järkeäkin. Jätkät tajuavat paremmin, mitä se siellä mesoo.

Miesten MM-karsintaa, lohko 1: Suomi-Valko-Venäjä Olympiastadionilla pe 7.6.

Kommentoi »