Apu

Hurmaavat sähkökitarat

Hurmaavat sähkökitarat

Vännäsbyläiset kaksosveljekset Samuel ja Michael Åhdén ovat keränneet 1950- ja 60-lukujen sähkökitaroita pikkupojista asti. Keräilystä tuli heille elämänmittainen matka.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Vesa Ranta
Mainos

Ollaan Uumajan Vaasankadulla, Musiikkitalon kitaramuseossa, jossa kaksosveljet Samuel ja Michael Åhdén näppäilevät vintage-kitaroitaan. Keski-iässä hyvän matkaa olevat miehet näyttävät taaksepäin kammattuine hiuksineen, t-paidoissaan ja farkuissaan ikinuorilta. 

Pidempään jutustellessa Michael osoittautuu suupaltiksi, Samuel tekee oleellisia täydennyksiä taustalta. Ehkä näin on ollut aina. 

Museossa on veljesten keräämät noin 340 kitaraa, mutta heidän kokoelmassaan on niitä  enemmänkin. Punatiilinen, vanha koulurakennus sisältää kitaramuseon lisäksi baarin, ravintoloita, rock-klubin ja musiikkiliike 4Soundin. Tämä on talo, jossa tiedetään kaikki rock’n rollista, sähkökitaroista ja niiden historiasta.

Åhdénin veljekset hurmaantuivat sähkökitaroista kymmenvuotiaina. Elettiin 1960-lukua, jolloin rock’n roll oli verrattain uusi ilmiö. Edellisellä vuosikymmenellä oli syntynyt nuorisokulttuuri. Silloin nuorisoa alkoivat villitä rock’n rollin legendaariset kantaisät, kuten amerikkalaiset Chuck Berry, Elvis Presley, Little Richard, Jerry Lee Lewis ja monet muut.

Brittiläisen rockin huippunimiä 60-luvulla olivat The Rolling Stones, The Beatles sekä The Who ja The Kinks. 

Jälleen kerran vanhempi sukupolvi sai syyn kauhistella ”nykynuorison” menoa, mutta Åhdénien äiti oli ajan hermoilla. Hän osti kaksospojilleen nuorisolehden, jossa kerrottiin Rolling Stonesista. Sivuilla komeili kuva, jossa yhtyeen kitaristi Brian Jones piti käsissään Gibson ES-330 -sähkökitaraa. Veljeksistä tuntui, että tuollainen kitara heidänkin on pakko saada. Ei heti, vaan sitten joskus. Lisää vettä myllyyn heitti poikien naapurissa asunut mies, joka omisti Les Paul -sähkökitaran ja Maestro-vahvistimen. Se oli kova juttu.

Museossa on veljesten keräämät noin 340 kitaraa, mutta heidän kokoelmassaan on niitä  enemmänkin.

Ystävällinen naapuri antoi teinipoikien soittaa sydämensä kyllyydestä, ja hän myös opetti veljeksille Chuck Berryn käyttämiä sointuja. 

Näin poikien alkoi tehdä mieli myös Les Paulia. Veljesten isoisä keräsi jenkkiautoja, mikä täydensi heidän kiinnostustaan rock’n roll -tyyliä ja sähkökitaroita kohtaan.

Vanhoihin radio- ja televisiolähetyksiin liittyy kömpelö juhlallisuuden tuntu. Kerran koulusta tultuaan pojat kuulivat radiosta juhlallisen tiedotuksen: ”Nyt kuuntelemme niin sanottua elektronista musiikkia.” Soittaja ei ollut sen enempää eikä vähempää kuin psykedeelisen rockin mestari Jimi Hendrix kappaleellaan Purple Haze (1967). Pojat hihkuivat äimän käkenä. Voiko tällaista musiikkia olla olemassa!

Vihdoin 70-luvun alussa Samuel sai Gibson SG -kitaran. Michael oli kateudesta vihreä, mutta hieman myöhemmin hän sai Hagströmin. 

– Sitten halusimme lisää klassisia sähkökitaroita, Gibsoneita ja Fendereitä, joten säästimme kaiken saamamme rahan tavoitettamme silmällä pitäen, veljekset kertovat. 

Uumajan Vasagatanilla viime vuonna avattu kitaramuseo on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta.

But Vännäsby, we have a problem. Sähkökitarat maksoivat ja niitä oli vaikea saada lähikaupunki Uumajasta. Ei ollut internetiä ja soittaminen oli kallista. Viestiliikenne kulki pääosin kirjepostina.

Veljekset löysivät avukseen ruotsalaisen kitarakauppiaan, Halkanin (Jan Hallqvist). 

Halkan haistoi paikat, joista 50-luvun kitaroita saattoi ostaa edulliseen ”opiskelijahintaan”. Veljesten ensimmäiset omilla rahoilla ostamat kitarat olivat Gibson ES-335 ja Gibson SG. 

70-luvun lopulla he tutustuivat mieheen, jota kutsuttiin nimellä ”Kreikkalainen”. Tämä omaperäinen kauppamies matkusteli Atlantin tuolla puolen ja haalasi jenkeistä myytäväksi kaikkea mahdollista, myös kitaroita. Hänen ansiostaan Åhdénien kitarakokoelma karttui. Veljekset myivät nyt itsekin kitaroita ja keräsivät vain sellaisia, joita he todella halusivat. 

– Olemme tulleet tiemme päähän, mutta hankimme yhä kitaroita, jos kohdallemme sattuu harvinaisuus kohtuulliseen hintaan. 

Åhdénit eivät kerää 60-luvun puolivälin jälkeen, pääosin sarjatuotantona valmistettuja kitaroita. Kultaisen vuosikymmenen kitarat sen sijaan olivat enemmän tai vähemmän käsin valmistettuja ja niihin käytettiin harvinaisia puulajeja. 

Uumajan kaupunki valittiin yhdessä Latvian Riikan kanssa Euroopan unionin vuoden 2014 kulttuuripääkaupungiksi. Kitaramuseo avattiin samaisen vuoden helmikuussa.

Kitarakokoelma on saanut laajan kansainvälisen huomion. Useat suuret musiikkialan lehdet ovat tehneet juttuja kokoelmasta. Myös BBC on tehnyt museosta dokumentin. 

Åhdénit eivät suostu kertomaan kokoelmansa rahallista arvoa. Se ei ole heille tärkeää. 

– Rakastamme kitaroitamme eikä niiden arvoa voi mitata rahassa. Sekään ei ole tärkeää, kuka kitaran on aiemmin omistanut vaan se, että kitaralla on hyvä soittaa. Me soitamme kaikkia omistamiamme kitaroita. Sitä varten ne on tehty.

Veljesten mielestä kitara on hyvä tapa saada ystäviä. Kitara tuo lohtua yksinäisyyteen ja erilaisiin tunnetiloihin niin ilossa kuin surussa. 

– Kitara on kuin kieli, jolla kommunikoida. Asetimme kokoelmamme esille, koska haluamme jakaa tuntemuksemme samalla tavoin kokevien ihmisten kanssa, miehet kertovat. 

Åhdénit soittavat kolmessa bändissä. Yksi niistä on keskittynyt soittamaan rock’n rollia, toinen Johnny Cash -tyylistä musiikkia ja kolmas countryrockia. 

Teksti Jaana Skyttä, kuvat Vesa Ranta

Julkaistu: 16.9.2015