Onko vain tylsää ja boomeria puhua huonosta käytöksestä?

Minusta asiaan pitäisi kiinnittää huomiota. Eikä niin, että hyi nuoret, huonosti käyttäytyviä kun löytyy jokaisesta sukupolvesta ja yhteiskuntaluokasta. Kyse ei ole myöskään siitä, että yrittäisin nyt esiintyä simpsakkana tapakouluttajana. Puhun jostakin epäilyttävämmästä, vaarallisemmastakin.

Ystäväni toimii palveluammatissa, vieläpä asemassa, jossa ihmisten tosi nahka yleensä paljastuu. Aika ajoin ystäväni siteeraa vanhan kansan sanontaa ”miks pittää piialle pättee”. Silmät selällään ihmettelen, että ihan tottako joku vielä mieltää palveluammatissa työskentelevän palvelijakseen, jonka pitäisi silmää räpäyttämättä niellä haistattelut ja jalanpolkemiset.

Ja somessahan ala-arvoinen käytös kukoistaa kuin raatokukka.

Mutta miksi tämä sitten olisi vaarallista?

Ehkä joku on lukenut kognitiotieteilijä Steven Pinkerin jättiopuksia ihmiskunnan sivilisoitumisesta, ”hyvyyntymisestä”? Sivilisoituminen ei nimittäin käynyt ihan itsestään.

Jos muistetaan, että olemme pohjimmiltamme ihmisapinoita, ovathan juuri tavat – kulttuuri – se keino, jolla etäännymme eläimyydestämme. Nytkään ei tarvita kuin yksi iso pommi ja kas, hyytävässä ydintalvessa on pakko ottaa käyttöön ikiaikaiset selviytymistaidot kuten väkivalta ja heimoutuminen.

Sama luultavasti tapahtuu, kun ilmastonmuutos alkaa kärventää peltoja, kuivattaa vettä ja pakolaismassat lähtevät liikkeelle. Geenimme yrittävät säilyä hengissä hinnalla millä hyvänsä.

Pinkerin kirjat näyttävät, että vanhat kultaiset ajat eivät tosiaankaan olleet kultaisia, vaan uskomattoman kamalia ja väkivaltaisia. Mitä kauemmas historiaan kurkotamme, sitä brutaalimmalta maailma näyttää.

Otetaan pari esimerkkiä. Jos keskiajan Pariisissa oli tylsä päivä, eikä yhtään mehevää mestausta tarjolla, kaupunkilaiset polttivat ajankulukseen kulkukissoja. Tai tiedättekö, miksi ruokaveitsi on tylsä? No siksi, että jos ennen ruokailijoille sukeutui kina illallispöydässä, suivaantunut saattoi tuikata veitsensä vastaväittäjän keuhkopussiin. Tai veistää tältä klyyvarin irti.

Erityisen mielenkiintoinen on Pinkerin havainto siitä, mitä tapahtui 1960-luvun USA:ssa, kun vallankumousaatteet ja hippiliike valtasivat mielet – ja kun ihmiset muuttivat sankoin joukoin maalta kaupunkeihin ja irtaantuivat vanhoista yhteisönormeista. Esimerkiksi vapaan seksin ihanne johti siihen, että raiskausluvut kipusivat pilviin. Huumeet olivat nuorten arkipäivää. Lopulta rikostilastot lähtivät jyrkkään nousuun, eikä käännettä tapahtunut ennen kuin 1990-luvulla.

Pinkerin mielestä tapojen löyhentyminen oli yksi ensimmäisistä oireista, joka ennakoi rikoksia, edistikin niitä.

Niinpä en osaa suhtautua käytöstapojen katoamiseen ”relaa hei” -asenteella. En tarkoita, että pitäisi palata 50-luvun hatunnostoon ja säärtenristimiseen, mutta pirulle ei pidä antaa pikkurilliä.

Eikä se lopulta niin vaikeaa ole. Siis ottaa muut huomioon ja kunnioittaa lähimmäistään.