Huijauksia ja väärennöksiä
Puheenaiheet
Huijauksia ja väärennöksiä
YHDEN MIEHEN KOMITEA Dieselauto on monin tavoin ekologisempi kuin bensiiniauto.
Julkaistu 2.3.2012
Apu

Se kuluttaa huomattavasti vähemmän polttoainetta. Siksi päästöt ovat vähäisempiä. Dieselmoottorit ovat sitkeitä ja suorituskykyisiä.

Eniten dieselautojen ekologisuutta lisää se, että dieselmoottori kestää kaksi kertaa pitempään kuin bensiinimoottori. Autoa ei tarvitse myötäänsä uusia.

Matti Vanhasen toinen hallitus alensi dieselautojen veroa vuonna 2008. Perustelut olivat ekologisia – niin ainakin sanottiin. Kävi juuri niin kuin oli tarkoituskin: lähes puolet uusista henkilöautoista oli veromuutoksen jälkeen dieseleitä.

Jo silloin oli aihetta pelätä pahinta, ja nyt se on käynyt toteen: kyse ei ollut ekologiasta, vaan suuren luokan huijauksesta. Ihmiset houkuteltiin ansaan. Nyt kun he ovat dieselinsä hankkineet, on rahastuksen aika. Dieselin litrahinta on jo likimain sama kuin bensiinin, yli 1,5 euroa litralta. Sen ennustetaan nousevan pian ainakin 1,8:aan, ehkä jopa kahteen euroon, jos EU:ssa tekeillä olevat veromuutokset toteutetaan Suomessa. Kai tällekin jokin ekologinen peruste kehitetään. EU on siinä mestari.

Ammattiautoilijoilta menee leipä, yksityisautoilijoilta rahat ja vähäinenkin luottamus päätöksentekijöihin. Kaikkea, mitä ekologialla perustellaan, on viisainta pitää huijauksena, verhona, jonka suojassa kansalaisia ryöstetään.

V niin kuin

Viikon tärkein kysymys kuitenkin on, katsoiko Pentti Arajärvi Tanskan prinsessan Maryn tissejä vai ei.

Nyttemmin on selvinnyt, että videon, joka todisti näin tapahtuneen, olikin ohjannut itse legendaarinen Orson Welles. Filmin nimi on V niin kuin väärennös.

Myönteistäkin tapahtuneessa oli. Media saattoi jälleen unohtaa pariksi viikoksi kaiken vähemmän tärkeän.

Iivesniemen Mussolini

Timo Soini tuli nimitelleeksi Olli Rehniä Brysselin Bobrikoviksi, ja Rehn otti tästä nokkiinsa.

Vertaus ei oikein istu historiallisesti – ja istuu.

Rehn on isänmaallinen mies, mutta niin oli Bobrikovkin. Hänen isänmaansa vain oli Venäjä.

Bobrikov teki, mitä keisari vaati. Rehn tekee, mitä EU-komissio vaatii. Bobrikov venäläisti Suomea. Rehn panee Kreikkaa eurokuriin.

Siihenpä ne yhtäläisyydet loppuvatkin. Eugen Schauman ampui Bobrikovin. Toivottavasti Soini ei tarkoita, että jonkun pitäisi tehdä se Rehnillekin.

Siinä Soini, tuo Iivisniemen Mussolini, on oikeassa, että poliitikkojen on syytä kestää kielikuvia silloinkin, kun ne menevät vähän överiksi.

Viimeiset tukijat

Sdp:n gallupkannatus on vajonnut alemmaksi kuin kertaakaan sitten alkuräjähdyksen, joka tapahtui 13,7 miljardia vuotta sitten.

Keinot tilanteen korjaamiseksi ovat vähissä. Vastuuta on pakko kantaa, kun on hallituksessa, vaikka se nielisi kaikki lähiavaruuteen eksyneet irtopisteet ja satunaiset kannattajat kuin musta aukko.

Viime viikonvaihteessa löytyi sentään yksi keino: solidaarisuusvero.

Tuloista peritään tuloveroa, kiinteistöstä kiinteistöveroa, solidaarisuudesta solidaarisuusveroa. Sdp:tä kohtaan liikenee solidaarisuutta enää vain yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevilla. l

HEITTOLAUKAUKSIA

Kapakkakansalle tulee valomerkki puoli

neljältä, ministereille neljän vuoden välein.

Nettiadressi vaatii,

että sisäministerille näytetään valomerkkiä jo ennen yhtä vuotta.

Ministerit Maria

Guzenina-Richardson ja Merja Kyllönen

yhdistävät keinonsa.

Guzenina-Richardson poistaa kelakorvaukset, Kyllönen

kilometrikorvaukset.

Satelliittivalvonta

ulotetaan niin

liikenteeseen kuin

peruspalveluihinkin.

Toinen alentaa

promillerajaa,

molemmat ministereiden arvovaltaa.

Kommentoi »