Apu

Hossan kansallispuistossa kalevalaisilla laulumailla

Hossan kansallispuistossa kalevalaisilla laulumailla

Matkaaja hiljentyy Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi avatussa Hossan kansallispuistossa kalliomaalausten ja kanjonijärven ihmeiden edessä.
Teksti Liisa Talvitie
Mainos

Laulujoutsenpari nousee siivilleen, kun Someroja aukeaa Somerjärveksi. Luontovalvoja Tapani Seppänen ohjaa varovasti venettä kapeikosta selälle, ja kokeneena vesilläliikkujana hän väistää matalikot. 
Rannat ovat vehreät, mikään ei riko erämaan rauhaa. 
Lyhyen venematkan jälkeen saavutaan Mieskallionvaaralle. Pystysuora kallioseinämä on kuin taulukangas, sileä ja valmis alusta taiteelle. Ollaan Hossan Värikallion juurella Suomussalmen ja Kuusamon rajan tuntumassa, lähellä Venäjän rajaa.
Joku, jotkut olivat täällä jo yli neljä tuhatta vuotta sitten, muinaisen vesi- ja kulkureitin varrella, yhteisön kohtaamispaikalla.
Ehkä oli talvi. Muinainen väki seisoi turkis- ja nahkavaatteissaan jääkannella kallion alapuolella ja maalasi kallioseinämään yli kuusikymmentä erilaista kuviota. Materiaali oli veren ja punamullan seos. 
Kävijä mykistyy katsoessaan metsästykseen ja samanismiin liittyviä kuvia: sarvekkaita noitia, miehiä ja naisia, ihmisiä muistuttavia eläinhahmoja, hirviä ja saukkoja.
Hossan Värikallio on yksi Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi avatun Hossan kansallispuiston aarteista. 

Veli Paasovaara kuljettaa matkailijoita Julma-Ölkyn kanjonijärvelle kirkkoveneen kokoisella paatillaan.

Maalauspaikka kuvasi muinaista maailmanselitystä. Pystysuora kallionpinta oli ihmisten asuttamaa todellisuutta, vesi johti tuonelaan. Jyrkänteen yläpuolella korkealle kaareutuva taivas oli henkien asuttama paikka.
– Kuvat on maalattu paikkaan, jossa taivas, maa ja tuonela yhtyivät, sanoo Metsähallituksen luonnonsuojelun aluepäällikkö, filosofian tohtori Pirkko Siikamäki.
Maantieteellisesti Hossa sijaitsee vedenjakajalla Vienanmeren ja Pohjanlahden 
välillä. Retki on alkanut Hossan luonto­keskuksesta, jonka näyttely esittelee alueen rikasta kulttuurihistoriaa. 
Värikalliolle pääsee parhaiten kolmisen kilometriä pitkää luontopolkua pitkin. Polku päättyy veden päälle rakennetulle kelluvalle katselulavalle.
– Lava on sijoitettu niin, ettei kukaan pääse koskettamaan maalauksia. Kun ne löydettiin 1980-luvulla,  saaressa asuva erakko meni ja tervasi kuvat. Syynä oli, ettei hän halunnut alueelle matkailijoita, Seppänen kertoo.
Seinämä saatiin onneksi puhdistettua.

Värikallio on pystysuora seinämä, jonka kalliomaalaukset on maalattu luultavasti jäällä seisten

Värikallion jälkeen on aika tutustua kansallispuiston toiseen ihmeelliseen luonto-monumenttiin, Suomen suurimpaan kanjonijärveen.
Julma-Ölkyn kanjonijärvi Kuusamon puolella on viisikymmentä metriä syvä ja kolme kilometriä pitkä, kapea järvi. Sen yli on nyt rakennettu riippusilta.
Julma-Ölkyn kahvilaa 1980-luvun lopulta pitänyt Veli Paasovaara on rakennuttanut Iissä perinteisen kirkkoveneen kokoisen lasikuituveneen, jolla hän vie matkailijoita ihmettelemään järven ainutlaatuista maisemaa.
– Kanjonijärvi on syntynyt kaksi miljardia vuotta sitten. Venereitin varrella voi ihailla Pirunkirkoksi nimettyä halkeamaa ja kalliomaalauksia, Paasovaara juttelee.
Pirkko Siikamäki istuu veneessä ja kertoo, että Julma-Ölkyn pystysuorat kallioseinämät ovat ainoa paikka, jossa Kuusamossa kasvaa riippakoivuja.
– Koivut ja palleroporonjäkälä saavat kasvaa rauhassa, kun porot eivät pääse niitä syömään.
Siikamäki osoittaa kallionhalkeamaan. Siellä on korpin pesä.
– Täällä voi nähdä myös muuttohaukkoja, ampuhaukkoja ja kotkia. Ja tervapääsky on täällä erämaalintu.

Hossan kansallispuistossa on helppo liikkua ja liikuntarajoitteiset on otettu hyvin huomioon.

Jääkausi päättyi Hossan seuduilla kymmenisen tuhatta vuotta sitten. Kun kasvillisuus alkoi kasvaa jään alta paljastuneeseen maastoon, saapuivat ensimmäiset eläimet, hirvet ja majavat.
Varhaisimmat metsästyksestä, kalastuksesta ja keräilystä eläneet ihmiset tulivat Hossaan yli kahdeksan tuhatta vuotta sitten.
– Vesistöissä on taimenta, harjusta, siikaa ja ahvenia, Veli Paasovaara kertoo.
Hossan historia ei ole kuitenkaan vain esihistoriaa, siinäkin yksi syy nimetä Hossa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kansallispuistoksi. 
Retkeilyalueella on merkkejä entisaikojen savotoista, uitoista, niittykulttuurista ja tietenkin porotaloudesta.
Seutu liittyy myös itsenäistymiseemme. Kansa kokoontui Suomussalmella vaatimaan huhtikuussa 1917 Suomen itsenäistymistä, ja kansankokouksen pöytäkirja vietiin senaattiin asti. Se oli ensimmäinen signaali siitä, mitä tuleman piti.
Hossan maisemat olivat myös talvisodan taisteluiden tärkeä tapahtumapaikka.

Värikallion maalauksissa kuvataan sarvekkaita noitia, miehiä, naisia ja tikkumaisia hirvikuvioita.

Hossan viitoitetun polkuverkoston pituus on noin yhdeksänkymmentä kilometriä. 
Se kiertelee harju- ja vesistömaisemissa. Talvisin Hossassa on yli kuusikymmentä kilometriä latuverkostoa.
Uusista reiteistä on rakennettu mahdollisimman esteettömiä, jotta liikuntarajoitteisetkin pääsevät nauttimaan puistosta.
Reitistön varrelta löytää laavuja ja 
nuotiopaikkoja. Hossassa voi harrastaa järvi- ja koskikalastusta, meloa, sukeltaa ja yöpyä vuokrakämpissä. Luontokeskuksesta voi vuokrata kesä- ja talviliikuntavälineitä.
Kansallispuiston maisemia kirjovat harjukankaat hongikkoineen ja kirkasvetiset pikkujoet ja järvet, suppalammet ja suopainanteet.
Hämyisässä aarniometsässä kokee häivähdyksen kalevalaista tunnelmaa, sitä jota Akseli Gallen-Kallela, Louis Sparre, Emil Wikström, I. K. Inha ja muut karealismista hurmaantuneet taiteilijat 1800- ja 1900-luvun vaihteessa kuvasivat. 

Hossan kansallispuisto


Hossan kansallispuisto avattiin 17.6.2017 
Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi. Se on maamme 40. kansallispuisto.
Retkeilyalueella voi liikkua jalan, maastopyörillä, hiihtäen, soutaen ja meloen. Oman veneen ja kanootin käyttö ei ole sallittua umpivesissä. Moottorivenettä saa käyttää vain Hossanjärvellä Mykräsalmen eteläpuolella.
Hossan alueella on yrityksiä, jotka tarjoavat opastuksia, harrastusvälineitä ja majoitusta.
Lisätietoja www.hossa.fi

Teksti Liisa Talvitie, kuvat Petri Mulari 

Julkaistu: 20.9.2017