Hopearuutana havaittiin Suomen vesillä ensimmäisen kerran vuonna 2005 Kirkkonummen edustalla. Nyt vieraslaji on levinnyt pitkin Suomenlahden ­rannikkoa ja Saaristomerta. Hopearuutanoita on tavattu myös joissakin Etelä- Suomen sisävesissä, kuten lammissa.

Tiedot vieraslajin levinneisyydestä perustuvat koottuihin havaintoihin. Osan havainnoista kirjaavat tutkijat, osan ihan tavalliset kalastajat. Luonnon­varakeskus tarkastaa ilmoitukset, joihin tarvitaan myös kuva saaliista. Hyväksytyt kirjataan kalahavainnot.fi -sivulle.

– Kattavaa kartoitusta hopearuutanan levinneisyydestä ei ole tehty. Voi hyvin olla, että se on levinnyt laajemmallekin kuin havainnot antavat ymmärtää, sanoo erikoistutkija Sanna Kuningas Lukesta.

Kuten moni muukin vieraslaji, myös hopearuutana on selviytyjä ja tehokas lisääntyjä. Ja kuten monesta muusta vieraslajista, siitä on tullut pysyvä osa Suomen lajistoa runsaassa vuosikymmenessä.

Hopearuutanan Eurooppaan levinneen muodon katsotaan olevan kotoisin Venäjän itäosista. Sieltä näitä sopivissa oloissa nopeasti kasvavia kaloja alettiin viimeistään 1900-luvun alussa viedä länteen ja istuttaa sopiviin vesiin.

– Silloinen ajatusmaailma oli sellainen, että haluttiin tuoda uusia lajeja omiin vesiin. Eurooppaan tuotiin kalalajeja idästä ja lännestä, Pohjois-Amerikasta esimerkiksi kirjolohi. Silloin ei tiedetty seurauksia eikä ajateltu, miten istutuksilla muutetaan lajien välisiä suhteita.

Hopearuutanaa istutettiin varsinkin Itä-Eurooppaan. Siellä laji pääsi istutuslammikoista vesistöihin ja alkoi levitä.

Hopearuutanoita tuotiin Neuvostoliittoon liitettyihin Latviaan ja Viroon heti sotien jälkeen. Baltiassa ruutanoita kasvatettiin ­lammikoissa ruoaksi. Vuonna 1985 hopearuutanoita havaittiin Riianlahdella Viron ja Latvian välissä. Sieltä laji levisi muutamassa vuodessa koko Viron merialueelle.

Myös maailmanlaajuinen laivaliikenne tuo uusia lajeja jatkuvasti joka puolelle. Tätä voidaan vähentää painolastivesien käsittelyllä. Laivojen runkojen puhdistamista ei vaadita, joten niihin kiinnittyvät lajit voivat siirtyä mukana pitkiäkin matkoja, eikä sitä voi Kuninkaan mukaan oikein välttää.

Suomeen laivaliikenteen mukana on saapunut esimerkiksi mustatäplätokko. Tuo pohjakala on levittäytynyt hyvin runsaana koko Suomen rannikolle itärajalta Ouluun saakka.

Nykyään vieraslajeja ei enää siirrellä yhtä holtittomasti kuin takavuosisatoina. Poikkeuksiakin tosin on.

Sanna Kuningas kertoo, että esimerkiksi Varsinais-Suomessa on kymmenen viime vuoden aikana havaittu monissa pienissä lammissa toista vieraslajia, aurinkoahventa. Se on koko Euroopan ­unionissa haitalliseksi luokiteltu vieraslaji, jonka levittäminen on ehdottomasti kielletty. Itse asiassa lajin hallussapitokin on laitonta.

Siitä huolimatta aurinkoahvenia on ilmaantunut jostakin lampiin, joihin ei ole vesiyhteyttä muualta. Ainoa selitys on, että ihmiset ovat levittäneet lajia.

– Sellainen on laitonta ja erittäin haitallista meidän luontaiselle lajistollemme. Jos aurinkoahvenia pääsee reittivesiin, se voi olla hyvin haitallista.

Vaikka hopearuutana on makean veden kala, se pärjää myös ­Suomenlahden rantojen vähäsuolaisessa murtovedessä. Ylipäänsä Suomen vedet sopivat sille. Sanna Kuningas kertoo, että­ särkikalat hyötyvät rehevistä vesistä, siis myös hopearuutana.

Rehevöityminen voi syödä vesistöistä hapen hyvin vähiin, mutta se ei hopearuutanaa juuri haittaa. Se nimittäin voi elää melkein hapettomissa oloissa.

Hopearuutana voi hajottaa maksaansa varastoitunutta glykogeenia energiaksi ja alkoholiksi ja selvitä siten vähällä hapella.

Lisäksi rehevissä vesissä on paljon sopivaa ravintoa, kuten pohjakasvillisuutta ja eläinplanktonia.

Rehevöitymisestä kärsivät eniten lohikalat, mutta myös ahven pärjää rehevöityneissä vesissä huonommin kuin särkikalat.

Hopearuutana voi lisääntyä myös suvuttomasti. Käytännössä se tapahtuu niin, että hopearuutananaaras laskee mätinsä vesistön pohjaan. Mädin kehityksen taas käynnistää jonkin toisen särkikalalajin koiraan ­laskema maiti.

– Vaikka koiraan maiti käynnistää kehityksen, koiras ei hedelmöitä mätimunaa. Kaikki perimä on peräisin hopearuutananaaraalta, Kuningas kertoo.

Näin hopearuutana voi lisääntyä hyvinkin nopeasti, kun naaraat voivat kloonata itsensä ilman koirastakin. Toki laji lisääntyy myös niin sanotusti normaalisti eli hopearuutanakoiraan hedelmöittämän mädin kautta.

Mitä haittaa hopearuutanasta voi olla? Vaikka vesistöjen rehevöitymisen syynä ovat ihmisen omat päästöt, ­särkikalat siis pärjäävät rehevissä vesissä muita kalalajeja paremmin.

Vieraat särkikalalajit voivat kiihdyttää rehevöitymistä entisestään. Siihen on pari syytä: Särkikalat saattavat syödä eläin­planktonia. Kun eläinplanktonia on vähemmän, kasviplankton voi yleistyä ja rehevöittää vesistöjä.

Toisaalta särkikalat pöyhivät ruokaillessa vesistöjen pohjia ja mylläävät pohjaan varastoituneita ravinteita.

Selviytymiskykyinen ja nopeasti lisääntyvä hopearuutana voi siis osaltaan kiihdyttää huonoa kehitystä.

Vieraslaji on uhka myös kotoperäisille särkikaloillemme, esimerkiksi hopearuutanaa paljon muistuttavalle ruutanalle. Suomessa hopearuutanan vaikutuksia ei tosin ole juuri tutkittu.

– Meillä on vielä vähän tutkimustietoa vieraslajien vaikutuksista Suomen oloissa, Sanna Kuningas sanoo.

Kuninkaan mukaan Euroopassa on silti tutkittu hopearuutanankin ­vaikutuksia.

– On havaittu, että se voi yleistyä hallitsevaksi lajiksi. Muut lajit saattavat joutua väistymään sen tieltä.

Hopearuutanan erottaminen ruutanasta ei ole aivan helppoa. Yleisväriltään ruutana on yleensä keltaisen- tai kuparinruskea, hopearuutana taas nimensä mukaisesti hopeanhohtoinen.

Varman tuntomerkin saa vasta, kun kalan tappaa ja avaa. Ruutanan vatsaontelo on vaalea, hopearuutanan taas hyvin tumma.

Havaintojen perusteella hopearuutana on edelleen lähinnä meren rantavesien asukas Suomessa.

Se voi kuitenkin levittäytyä myös sisävesiin. Mitään estettä ei ole sille, että hopearuutanat nousisivat mereen laskevia jokia sisämaan järviin.

– Paikoitellen on havaittu, että hopearuutana pyrkii nousemaan järviin ja levittäytymään. Jonkinlainen huoli siitä on, Sanna Kuningas sanoo.

Ihmisen aiheuttama luonnon ja ­ilmaston muuttuminen – rehevöityminen ja ilmaston lämpeneminen sekä ravinteiden valumista kiihdyttävä ja meriä makeuttava sateiden lisääntyminen – kaikki pikemmin auttavat kuin haittaavat ­vieraslajin leviämistä.

Rehevöitymistä voi ­hillitä pienemmillä ­päästöillä vesistöihin, ilmaston lämpenemisen hidastamiseen taas tarvitaan maailmanlaajuisia ponnistuksia. Koska hopearuutana on levinnyt niin laajalle, paikallisilla toimilla sitä ei enää voi oikein torjua, eikä siitä pääse Suomessa eroon.

– Suljetusta lammesta vieraslajin voi poistaa vaikkapa lammen tyhjentämällä tai myrkkykäsittelyllä. Näin laajalle levinneen lajin kanssa se ei toimi. Ei hopea­ruutanaa enää saa pois.