Tuulilasi

Hondalta kaksi uutta sähköautoa

Hondalta kaksi uutta sähköautoa

Honda kehittää parhaillaan kahta sähköautomallia. Pääjohtaja Takahiro Hachigo kertoi japanilaismerkin suunnitelmista eilen torstaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa.
Teksti Niko Rinta
Kuvat Honda
Mainos

Ensimmäisen sähkömallin japanilaismerkki aikoo tuoda markkinoille ensi vuonna. Auto on suunnattu Kiinaan, jossa valtio tukee pistokehybridien ja sähköautojen hankintaa ilmansaasteiden kaitsemiseksi.

Jälkimmäinen sähköauto tuodaan puolestaan myyntiin maailmanlaajuisesti. Auto esitellään syksyllä joko Frankfurtin autonäyttelyssä syyskuussa tai Tokion autonäyttelyssä lokakuussa, kertoo Car Advice. Vielä on epäselvää onko kyseessä tuotantomalli vai vielä konsepti, joka luonnollisesti tarkoittaa, että myöskään myyntiintuloaikaa ei ole vielä ilmoitettu.

Honda perusti Hachigon päätöksellä sähköautojen kehitystyöhön keskittyvän yksikön lokakuussa 2016. Yhtiö arvioi kahdenkolmasosan sen myynnistä olevan sähköautoja vuonna 2030.

Julkaistu: 9.6.2017