
Ikäistään vanhemman oloinen, liian positiivinen ja liian itsevarma ollakseen suomalainen.
Los Angelesiin vajaa puoli vuotta sitten muuttaneen Sara Maria Forsbergin, 20, olemus on kaukana perinteisestä Suomi-neidosta.
Ravintolaan saapuu pystypäinen, räväkällä otteellaan, kielitaituruudellaan ja komiikallaan miljoonia YouTube-seuraajia kerännyt nainen. Sara Maria pahoittelee, että hän ei voi salassapitovelvollisuuksien takia kertoa kaikkea, mitä hänelle on tapahtumassa.
Seuraavaksi huomio kiinnittyy lounaslistaan. Aamiainen on jäänyt väliin, sillä Sara Maria on ollut aamuyöhön asti levyttämässä debyyttialbumiaan.
Sara Marian vieressä istuvat hänen amerikkalainen assistenttinsa sekä managerinsa ja enonsa Johannes Ylinen.
– Toinenkin managerini muuttaa ensi kesänä tänne Los Angelesiin, Sara Maria kertoo.
Suomalaissensaatio sai ensimmäisen työsopimuksensa Jenkkeihin vain pari viikkoa sen jälkeen, kun hän oli julkaissut videopätkänsä YouTubessa huhtikuun alussa.
Kuukautta myöhemmin nuori nainen asui jo Los Angelesissa.
– Vapaa-ajallani juoksen ja ravaan tätä Santa Monican rantaa niin kuin kaikki muutkin, kymmenen minuutin kävelymatkan päässä biitsiltä asuva Sara Maria sanoo.
Hänen levynsä julkaistaan tammi- tai helmikuussa, ja ensimmäisen livekeikkansa Sara Maria tekee yhteiskonsertissa maailman kovimpien naispoppareiden Taylor Swiftin ja Katy Perryn kanssa.
– Ensi vuosi on järkyttävä. Nipistelen itseäni jatkuvasti, mutta en revi stressiä.
Näin puhuu nainen, pietarsaarelainen ylioppilas ja kaupan kassa, jonka vuoden 2013 verotulot olivat 3 986 euroa.
Artistiksi nelilapsisen perheen toiseksi vanhin tyttö alkoi hinkua teini-ikäisenä. Hän ja Johannes-eno neuvottelivat suomalaisen levy-yhtiön kanssa ensimmäisen kerran nelisen vuotta sitten.
– Emme kuitenkaan allekirjoittaneet sopimusta, koska en halunnut alkaa laulaa suomeksi.
Kuvataidelukioonkin Forsberg olisi halunnut, mutta ei päässyt. Varsinkin Sara Marian isä pani hanttiin, koska kuvataidelukio olisi tarkoittanut sitä, että 16-vuotiaan olisi pitänyt muuttaa yksin vieraalle paikkakunnalle.
Se, että monilahjakkuus hautui Pietarsaaressa Los Angelesiin tuloonsa saakka, ei harmita enää.
– Suoritin lukion ohessa myös ravintolakokin tutkinnon. Ihan vaan siksi, että tykkään ruoasta ja olin ylipainoinenkin.
Kaksikymmentä ylimääräistä kiloaan Sara Maria karisti, ennen kuin hän julkaisi siansaksalla solkotetun, mutta erehdyttävästi monilta kieliltä kuulostavan YouTube-videonsa What Languages Sound Like to Foreigners.
Seuraavana aamuna herätessään pietarsaarelaistyttö huomasi, että kielivideo oli ladattu satatuhatta kertaa. Ja luku ylitti kahdeksan miljoonaa muutamassa päivässä.
Syntyi ilmiö nimeltä Smokahontas.
Hollywoodin kiinnostuksen kannalta tärkeän amerikkalaisen aksentin Sara Maria oli saanut melkein synnyinlahjana.
– Muutimme perheen kanssa Teksasiin, kun olin ihan vauva. Muistan joitain tuoksuja, kaktuksia ja paahtavan kuumuuden. Lempileikkini oli otököiden keräily.
Pari viikkoa YouTube-rysäyksen jälkeen Sara Maria esiintyi jo Ellen DeGeneresin talk show’ssa USA:ssa. Kaupan kassalle hän ei enää palannut. Myös Johannes Ylinen jätti oman työnsä perheyrityksessä.
– Rakastin tekstiilien sisäänostajan työtäni, mutta ymmärsin, että mahdollisuutta olla luomassa merkittävää uraa suojatilleni ei tule joka päivä, Ylinen perustelee.
Eno huomasi Sara Marian poikkeuksellisen lahjakkuuden jo, kun tämä oli pieni tyttö.
– Saralla on musikaalisin koskaan tapaamani perhe, mutta neljästä tytöstä Saralla on ollut aina kaikista suurin halu olla esillä.
Kun Sara Mariaa valokuvataan, Johannes Ylinen kertoo lisää perheen taustoista: Saran ukki on näyttelijä, ja mummi ja äitikin ovat teatraalisia.
– Minusta Sara on ylivoimaisesti paras musiikkipuolella, mutta nythän hän on päässyt myös onnistuneesti näyttelemään. Ja on Sara myös äärimmäisen hyvä piirtäjänä ja kirjoittajana, Johannes Ylinen sanoo.
Hollywoodissa tarvitaan kaikkea tätä. Ja paljon enemmän. On oltava persoona. Jäätävä mieleen ja täytettävä ulkonäkökriteerit.
Sara Mariassa ja tätä kymmenen vuotta vanhemmassa Katy Perryssä on ulkonäöllisesti hämmästyttävän paljon samaa: isot silmät ja huulet, pitkät tummat hiukset, tuuheat kulmakarvat.
Näyttelijänä Sara Maria debytoi Renny Harlinin ohjaamassa elokuvassa Skiptrace. Kiinassa kuvatun elokuvan kuvauksissa Harlin kehui Forsbergia Goldie Hawnin ja Julia Robertsin tyyliseksi komedienneksi.
Broadwaylla Sara Maria olisi saattanut päästä Julia Robertsin seuraajaksi. Hänet kutsuttiin toiselle kierrokselle Pretty Woman -musikaalin koe-esiintymiseen, mutta Sara Maria päätti jättää tilaisuuden väliin.
– Olin silloin Suomessa enkä muutenkaan olisi voinut sitoutua Broadway-musikaaliin moneksi vuodeksi.
Tähän mennessä hän on filmannut myös toisen elokuvan, mutta sitäkin koskee vielä vaitiolovelvollisuus.
Sara Maria on Hollywoodin hehkussa, unelmatehtaan ytimessä kuin kotonaan. Yksityiselämään glitteriä on tuonut jo esimerkiksi hänen kesällä ostamansa avo-BMW. Myös uusi asuinpaikka ja ammatilliset harppaukset lienevät kasvattaneet kateutta?
– Kateutta on kaikkialla, mutta siihen ei pidä keskittyä. En ole ihminen, joka jäisi surkuttelemaan, vaan paahdan ja teen mun juttua.
Vaan minkä verran Sara Marialla on pissiä päässään?
Forsbergia kysymys naurattaakin.
– Kyllä minulla on sama pikkukaupungin tytön mentaliteetti kuin ennenkin.
Huomenna päivällä, kun hänellä on vapaata, entinen Halpa-Hallin kassa saattaa mennä 99 Cents -myymälään eli paikalliseen halpahalliin.
– Kuulin, että himoitsemaani kynsilakkaa myydään siellä. Ja jos jommallakummalla – Johanneksella tai minulla – alkaisi keulia, me pudottaisimme kyllä toisemme polvilleen.
Sara Marian vanhemmilla on Pietarsaaressa tyyni olo, onhan Johannes siskontyttärensä oikeana kätenä maailmalla. Kaksikon välinen suhde on löytänyt uudet uomat Los Angelesissa.
– Ovat meidän välimme lähentyneet entisestään. Olemme yhteydessä joka päivä, Sara Maria sanoo.
Haastattelusta duo kiirehtii Capitol Recordsin studiolle.
– Johannes on hankkimassa hyvää bändiä ympärilleni, ja ensimmäisen musiikkivideoni kuvaukset alkavat tämän kuun puolella.
Kuvauspaikka on valittu Smokahontasin imagoon sopivaksi. Video tehdään Hollywoodin hulinassa.
Koko yläasteen ajan koulukiusaamisesta kärsineellä Sara Marialla ei ole ikävä Suomeen.
– En ennätä ikävöidä, sillä koko ajan tapahtuu niin paljon, ja sitä paitsi olen kolmeen parhaaseen Suomen-ystävääni yhteydessä joka päivä.
Los Angelesissa asuva suomalainen luova luokka on ottanut uuden tulokkaan lämpimästi vastaan.
– Tulee minulle treffikutsujakin, mutta nyt ei ole aika ottaa ketään miestä vakavasti, Sara Maria virnistää.
Los Angelesissa hän saa ainakin toistaiseksi liikkua miten huvittaa.
– Minut on tunnistettu vain muutaman kerran. Tuntuu, että täällä saan olla vähän kuin lomalla.
Forsberg ei pelkää päänsä sekoamista eikä viihdemaailman vapaa-ajan houkutuksia.
– Sanon ehdottomasti ei huumeille, enkä ole muutenkaan ollut ikinä mikään bilehile, Sara Maria korostaa.
Kun suomalaissensaatio siirtyy kuvattavaksi maailmanpyörään, on aika sulatella haastattelun sisältöä.
Ovatko niin laulamisessa, näyttelemisessä, kuvataiteissa, kokkaamisessa kuin kirjoittamisessakin lahjakkaan Smokahontasin mahdollisuudet rajattomat – ainakin oikein tuotteistettuna?
Koska Sara Maria on korostanut keskittyvänsä lähitulevaisuudessa musiikkiin, otetaan puhelu yhdeksäntuhannen kilometrin päähän Helsinkiin.
Suomen Universalin markkinointijohtaja Kimmo Valtanen vahvistaa, että Sara Marian levytyssopimus on isompi kuin kenenkään suomalaisartistin koskaan.
– Hänen levynsä tuottaja on tehnyt musiikkia muun muassa Lady Gagalle, Britney Spearsille sekä edesmenneille Whitney Houstonille ja Michael Jacksonille.
– Rodney Jerkins on yksi viidestä maailman vaikutusvaltaisimmista popmusiikin tuottajasta, enkä usko, että hän käyttäisi aikaansa Saraan, ellei uskoisi tämän mahdollisuuksiin, Kimmo Valtanen sanoo.
Sara Maria katsoo jo Hollywoodia korkeuksista.
– En ole ennättänyt käydä täällä huvipuistossa aiemmin, Forsberg intoilee maailmanpyörään astellessaan.
Teksti: Leila Itkonen
Kuvat: Robert Lindström