Tuulilasi

Hollantilainen ote lisää turvallisuutta liikenteessä

Hollantilainen ote lisää turvallisuutta liikenteessä

Pysäköidystä autosta nouseminen voi aiheuttaa vaaratilanteen, jos auton oven avaa suoraan esimerkiksi ohi polkevan pyöräilijän eteen. Liikenneturva kannustaa kokeilemaan niin kutsuttua hollantilaista otetta, joka on turvallinen tapa avata ovi autosta poistuttaessa.
Teksti Tuulilasin toimitus
Kuvat Liikenneturva
Mainos

Kaupunkien vilkkaassa liikenteessä pysäköidään usein kadun varteen. Autosta ulos astuminen vaatii kuitenkin tarkkaavaisuutta, sillä ajoneuvon ohi saattaa olla tulossa muiden autojen lisäksi myös pyöräilijöitä tai motoristeja. Ovea ei voi avata huolimattomasti.

Hollantilainen ote on yksi hyvä tapa avata auton ovi turvallisesti. Siinä kuljettaja tai matkustaja kääntää kahvaa kädellään, joka sijaitsee kauempana ovesta – eli kuskin tapauksessa oikealla kädellä. Tällöin kuskin rintamasuunta kääntyy väkisinkin takaviistoon ja kohti ovea. Näin hän näkee helpommin olkapäänsä yli, jos ohi on tulossa esimerkiksi pyöräilijä tai mopoilija.

”Autosta lähtevän on joka tapauksessa varmistuttava, että oven avaaminen on turvallista. Hollantilaisen otteen omaksuminen on kuitenkin hyvä tapa varmistaa, että taaksepäin tulee katsottua ennen oven avaamista. Se voi vähintäänkin ehkäistä onnettomuuksia, mutta jopa pelastaa esimerkiksi pyöräilijän hengen. Suosittelen kaikkia kokeilemaan”, kannustaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen.

Hollantilainen ote voi vähintäänkin ehkäistä onnettomuuksia, mutta jopa pelastaa esimerkiksi pyöräilijän hengen.

Hollannissa otetta opetetaan lapsesta saakka

Nimi Hollantilainen ote juontaa juurensa siitä, että kyseistä tapaa avata auton ovi opetetaan hollantilaisille pienestä pitäen. Siihen opastavat niin lasten vanhemmat kuin koulukin, ja onpa se myös pakollinen osa ajokorttikoetta.

”Pyöräilijän kannalta suoraan eteen aukeava ovi on iso turvallisuusriski. On autosta nousevan vastuulla katsoa, tuleeko takaa juuri sillä hetkellä joku. Fillarilla liikkuvan kannattaa silti itsekin olla valppaana ja jättää turvaväliä etenkin tien varteen pysäköityjen autojen kohdalla, mikäli se on mahdollista”, muistuttaa Savolainen.

Koko Suomen kattavaa tarkkaa lukumäärää oveen törmäämisestä aiheutuneista onnettomuuksista ei ole saatavilla. On arvioitu, että esimerkiksi Helsingin alueella poliisin tietoon tulee kymmenkunta tapausta vuodessa. Iso osa ovikolareista saattaa myös jäädä ilmoittamatta.

Hollantilainen ote ei vielä ole juurikaan ollut esillä Suomessa, mutta maailmalla tapa on kerännyt jonkin verran huomiota.

Julkaistu: 30.7.2018