Apu

Onko hirvien kuuhulluus totta vai pelkkää kuvitelmaa? – Tutkimusten mukaan monet eläimet ovat aktiivisimmillaan täydenkuun aikaan

Onko hirvien kuuhulluus totta vai pelkkää kuvitelmaa? – Tutkimusten mukaan monet eläimet ovat aktiivisimmillaan täydenkuun aikaan
Moni tuntee itsensä täysikuun aikaan levottomaksi. Kuun vetovoima ja valo vaikuttavat maapallon elämään monin tavoin, mutta iskeekö kuuhulluus myös hirviin?
Julkaistu: 19.9.2021

Heinäkuun loppua kohden yöt pitenevät niin, että Suomen etelärannikolla ehtii tulla muutamaksi tunniksi jo pilkko­pimeää – paitsi silloin, kun on täysikuu.

Tulen itse aina levottomaksi täydenkuun aikaan. On vaikea sanoa, johtuuko se kuun vetovoimasta vai yötaivaan valoisuudesta. Toden­näköisesti oma tuntemukseni on luontokuvaajan ammattitauti: kun ulkona on hienot kuvausolosuhteet, ei millään malttaisi nukkua!

Eipä siis muuta kuin kuvausreppu selkään ja maastoon. Tänäkin kesänä olen valvonut lukuisia öitä, koska monet eläimet ovat aktiivisimmillaan hämärän aikaan.

Kuutamon valokuvaaminen on jo sinänsä kimuranttia: koska kuu on niin kaukana, sen ikuistamiseen tarvitaan pitkä teleobjektiivi ja jalusta, joka estää kameran tärähtämisen. Erityisen haasteen tuo se, että kuun ja taivaan sekä ympäröivän maaston valoisuusero on yleensä niin suuri, että kuu näkyy kuvassa pienenä valkoisena pisteenä tai sitten sen ympärillä on pelkkää mustaa.

Vaikeusastetta tulee lisää, jos kuun kanssa samaan kuvaan haluaa saada eläimiä. Hirvi sentään on sen verran isokokoinen, että oikeissa olosuhteissa sen voi saada kuvattua kuun kanssa. Lukuisia unettomia öitä ja hyvää tuuria sellainen kuitenkin vaatii.

Kaksi tummaa hahmoa yössä

On vielä hämärää, kun saavun suosikkipaikkaani Kirkkonummen Porkkalanniemelle. Tämä reheväkasvustoinen, ilmastoltaan lauhkea niemi on kuuluisa siellä asuvista hirvistä, joita voi nähdä pelloilla ja metsissä etenkin aamuyöllä.

Ajan jyrkkään mutkaan, kun näen etuoikealla kaksi tummaa hahmoa. Nappaan käteen etumatkustajan penkillä olevan kamerani, avaan ikkunan ja pysäytän auton varovasti tien reunaan. Työnnän putken ulos ikkunasta, ja onnekseni hirvet eivät lähde karkuun.

Loppukesän yö on hiljainen, ja hirvien rouskutus kuuluu selvästi viljapellolta kymmenien metrien päähän. Saan kuin saankin hirvet ja kuun samaan kuvaan.

Metsätien vierestä yllätetty hirvi jämähti paikalleen juuri siksi ajaksi, että kuvaaja ehti asettaa kameran jalustalle ja käyttää lankalaukaisinta. Näin kuvasta tuli terävä, vaikka aamuyön hämärässä valottaminen vaati pitkää, yli sekunnin suljinaikaa.

Kuuhulluus, totta vai tarua?

Tulevatko hirvet kuuhulluiksi? Yksiselitteistä vastausta on vaikea löytää, mutta tutkimus antaa vihjeitä siitä, että jollain tavalla kuun valo vaikuttaa isojenkin nisäkkäiden käyttäytymiseen.

Norjalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että täysikuun aikaan hirvikolareita sattuu enemmän kuin muulloin. Täysikuu vaikutti hirvien liikkumiseen riippumatta siitä, oliko taivas selkeä vai pilvessä.

Afrikassa tehdyssä tutkimuksessa puolestaan kävi ilmi, että savannilla laiduntavat gnuu­antiloopit ovat aktiivisimmin liikkeellä täydenkuun aikaan, koska kuun valon turvin ne pystyvät havaitsemaan leijonan helpommin kuin säkki­pimeässä.

Kun kuutamo on kaikkein pienimmillään, gnuut viettävät yönsä suojaisissa paikoissa. Ne siis suunnittelevat ruokailurytmiään kuun vaiheiden mukaan. Leijonilla on tavallista suurempia vaikeuksia onnistua saalistuksessaan täydenkuun aikaan, minkä vuoksi ne saattavat kääntyä korvaavan saaliin, kuten ihmisen, puoleen.

Tutkimuksen mukaan suurin riski joutua leijonan hyökkäyksen kohteeksi oli täydenkuun viimeisenä päivänä auringonlaskun ja iltakymmenen välillä.

Tällaiset tiedot lienevät omiaan ruokkimaan mielikuvituksellisia tarinoita leijonien ja muiden eläinten kuuhulluudesta.

Hirvet liikuskelevat näkyvillä paikoilla hämärän ja sumun turvin, mutta päivän tullen ne katoavat yön taian mukana.

Saalistaja näkyy kuun valossa paremmin

Myös hirvi on kasvinsyöjä, jota esimerkiksi susilauma voi uhata. Siksi tuntuisi loogiselta, että hirvikin liikkuu täydenkuun aikaan aktiivisemmin kuin muulloin, koska kuun valossa se näkee paremmin lähestyvän saalistajan.

Kuu kiertää maata noin yhden valosekunnin eli 384 000 kilometrin päässä. Vaikka kuun massa on vain 1,2 prosenttia maapallon massasta, kuu aiheuttaa maahan selvästi havaittavan vetovoiman, joka ilmenee erityisesti vuorovesissä ja niiden eläimissä.

Päivänvalon lisääntyessä hirvet vetäytyvät peltoaukeilta metsien suojiin.

Kuutamon vaikutus kohdistuukin voimakkaimmin mereneläviin. Monille arktisen alueen planktoneliöille kuu on talvisaikaan pääasiallinen valon lähde. Myös korallien lisääntymiseen kuun vaiheet vaikuttavat suoraviivaisesti.

Monet nisäkkäät ovat hämäräaktiivisia, koska silloin ne pystyvät liikkumaan huomaamattomammin kuin päivällä. Tämä koskee sekä saalistajia että saaliseläimiä. Jos haluaa nähdä hirviä, kannattaa olla liikkeellä aikaisin aamuyöllä.

Kun aurinko nousee, kuu laskee. Taivaankappaleet vaihtavat vahtivuoroaan, ja päivänvalon lisääntyessä hirvet vetäytyvät peltojen ruokailupaikoilta metsien suojiin.

Onko kuuhulluus juuri sitä itseään – hulluutta?

Yön taika on taas haihtunut arkisen, proosallisesti porottavan auringon tieltä. Kun katson viimeisen hirven katoamista metsään, jään miettimään mennyttä kuutamoyötä ja kuuhulluutta. Onko se todellinen ilmiö?

Tuskin täysikuu aiheuttaa varsinaisia objektiivisesti mitattavia muutoksia ihmisen mieleen tai kehoon, joten kuuhulluudesta ei saa lääketieteellistä diagnoosia. Aihetta käsittelevissä kymmenissä tieteellisissä tutkimuksissakaan ei ole löydetty yhteyttä kuun vaiheiden ja ihmisen tai muiden nisäkkäiden biologisten toimintojen välillä.

Mutta jotain todellista ilmiön taustalla täytyy olla, koska niin moni tunnistaa esimerkiksi täydenkuun aikaan lisääntyvän levottomuuden.

Kyse taitaa olla psykologisesta vaikutuksesta, oikeastaan siis kuvitelmasta. Mutta eikö se juuri ole sitä itseään – hulluutta?

Kommentoi »