Hilkka Niskasen, 69, lapsuutta varjosti häpeä siitä, että hän oli syntynyt avioliiton ulkopuolella. Hän menetti myös pikkuveljensä, sillä äiti joutui antamaan pojan pois, koska ei pystynyt yksin huolehtimaan kahdesta lapsesta. 

Myöhemmin äiti avioitui, mutta isäpuoli osoittautui väkivaltaiseksi. Pelosta tuli osa Hilkan elämää.

Koulussa tyttö pärjäsi kuitenkin hyvin. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Hilkka suoritti diplomikielenkääntäjän ja humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnot. Kiire valmistua oli niin kova, ettei hän ehtinyt nauttia iloisesta opiskelijaelämästä.

– Kenties hain opinnoissa menestymisellä oikeutusta elämälleni. Myöhemmin olen tajunnut, että olin henkisesti äärirajoilla – vaikka toisaalta opiskeluaika oli elämäni parasta aikaa, Hilkka sanoo.

Hän sai työpaikan englannin ja ruotsin opettajana. Hilkka piti työstään, mutta tunsi itsensä ulkopuoliseksi työyhteisössä. 

– Muutuin takaisin Hilkka-Hiireksi, joka halusi olla näkymätön ja kuulumaton. Pahaa oloani lisäsi huoli lapseni puolesta. Hän sairasteli paljon kolmen ensimmäisen vuoden aikana, ja pelkäsin, selviääkö hän hengissä. Aikani rimpuiltuani turvauduin nukahtamis- ja mielialalääkkeisiin. 

– Kauheinta olisi katkeroitua niin, että näkisi vain pelkkää mustaa, Hilkka sanoo.

Diagnoosi, keskivaikea masennus, tuli vasta vuonna 1995, kun Hilkka jäi työkyvyttömyyseläkkeelle. Sitä edelsi syöksykierre, joka alkoi, kun Hilkka ryhtyi lääkitsemään ahdistustaan alkoholilla. Tämä johti siihen, että hänen lapsensa otettiin huostaan.

– Maailmani romahti. Ajattelin, miten  elämäni kanssa nyt käy. Jälkikäteen olen kuitenkin ymmärtänyt, että huostaanotto oli silloin paras ratkaisu lapsen kannalta.

Vaikka maailmalta oli pudonnut pohja pois, sitkeä elämänlanka kannatteli Hilkkaa pimeimpinäkin hetkinä. Halu opiskella oli yhä tallella, ja hän suoritti Otavan opiston tiedotus- ja viestintälinjan opinnot. Sen jälkeen hän opiskeli tarinateatteria. 

– Herranen aika, minähän osaan puhua ja kirjoittaa ja uskallan esiintyä, totesin. En ollutkaan Hilkka-Hiiri, vaan löysin itsestäni rohkeutta, jota en tiennyt olevankaan.

Samoihin aikoihin Hilkka tapasi veljensä. Hän oli jäljittänyt tämän puhelinluettelosta. Vaikka aikaa edellisestä kohtaamisesta oli lähes 50 vuotta, hän tunnisti veljen heti tämän nähdessään.

– Isämme jäljitin jo 10 vuotta aiemmin ja tapasin hänetkin. Nämä kohtaamiset olivat koskettavia ja eheyttäviä. Itkimme ja nauroimme, pyysimme ja annoimme anteeksi. Myös äitini ehti tavata isämme kerran ja veljeni kahdesti. Kunpa lapsenikin vielä jonain päivänä haluaisi nähdä minut. 

Vuosi 1997 oli Hilkan kuntoutumisen kannalta merkittävä. Hän huomasi lehdessä ilmoituksen, jossa Mielenterveyden keskusliitto tarjosi ammatillista lisäkoulutusta esimerkiksi kielenkääntäjille. 

– Ilmoittauduin oitis kurssille, ja siitä aukesi uusi luku elämässäni. Tapasin ensi kertaa muita mielenterveyspotilaita, eikä kukaan nyrpistellyt nenäänsä, kun purin heille tarinaani. Tuntui kuin pato olisi auennut. 

– Ennen en ollut pystynyt puhumaan, vaikka minulle oli tarjottu keskustelumahdollisuutta psykiatristen hoitajien kanssa. Luottamusta herättävää yhteyttä ei syntynyt. Vasta nyt minulla on hoitaja, jonka tapaamista oikein odotan.

Vaikka asiat ovat menneet hyvään suuntaan, Hilkka tuntee vieläkin olevansa jonkinlainen ”rakkauden kerjäläinen”, tunnevammainen. Masennuslääkkeet ovat yhä hänen turvanaan, mutta jonain päivänä niistä voi ehkä luopua. Hän suhtautuu niihin samalla tavalla kuin verenpainelääkkeisiin. Käyttöön ei liity mitään ihmeellistä.

– Minusta on tärkeää, että mielenterveyshäiriöistä puhutaan. Tämän takia olen pitänyt lukuisia puheenvuoroja sairaudestani. Kevennän synkeää tarinaani toteamalla, että taidemaailmassa mielen sairaudet ovat olleet kautta aikojen yleisiä. Sanotaan, että niihin sairastuvat ovat herkempiä ja älykkäämpiä – ei näitä kaikille anneta.

Kirjasto on Hilkalle tärkeä paikka ja onneksi lähellä kotia Mikkelin keskustassa.

Raitis Hilkka on ollut jo useita vuosia. Alkoholinkäyttö loppui kuin seinään, kun Hilkan luona iltaa viettämässä ollut ystävä kuoli kotimatkalla.

– Olin yrittänyt päästä eroon viinasta aiemminkin katkaisuhoidossa ja A-klinikalla, mutta tarvittiin näin kova isku, ennen kuin alkoholi jäi lopullisesti.

Hilkan elämä on muutenkin raiteillaan. Muutto Mikkelin keskustaan on tuonut lähelle kaikki tärkeät paikat, kuten kirjaston ja teatterit. Hilkka on mukana Kutkutus-teatteriryhmässä, ja lisäksi hän esittää omia pieniä sketsejään. 

– Huumori on ollut minulle hyvää lääkettä. Kauheinta olisi katkeroitua niin, että näkisi vain pelkkää mustaa. Minulla pitää olla järkevää tekemistä, jotten alkaisi viihtyä peiton alla liian hyvin. Tämän takia kävin kolme vuotta sitten talouskoulun. Nyt osaan tehdä esimerkiksi afrikkalaista lihapataa tai pellillisen voisilmäpullia. 

Opiskeluintoa on yhä jäljellä, joten Hilkka katselee avoimen ammattikorkeakoulun kurssitarjontaa. Hänestä myös tuntuu, että häntä tarvitaan, ainakin MTKL:ssä ja mielenterveysyhdistys Virikkeessä. 

Hilkkaa kiinnostavat myös muiden sotien jälkeen syntyneiden aviottomien lasten kohtalot. Hän uskoo, että hänen lapsuutensa turvattomuus ja jatkuva pelko aiheuttivat osaltaan hänen masennuksensa. Kenties joku toinen on kokenut samaa. 

– Onneksi aviottoman lapsen ei enää tarvitse tuntea häpeää, vaan kaikki lapset syntyvät meillä tasa-arvoisina EU-lapsina. 

Ehkäise ja hoida

Liiku. Liikunta saattaa vähentää masennusoireita, mutta sen teho on vähäinen.

Nuku riittävästi.

Syö terveellisesti. Tarkista, että ruokavaliossasi on omega-3-rasvahappoja. Joidenkin tutkimusten mukaan ne voivat ehkäistä masennusta.

Vältä alkoholinkäyttöä. Vaikka alkoholi helpottaa oloa hetkellisesti, se syventää masennusta.

Harjoittele elämänhallintataitoja. Näin selviät psyykkisestä kuormituksesta ja stressistä paremmin.

Vakava sairaus ja mielenterveyden häiriö

Viime vuonna tehdyn suomalaistutkimuksen mukaan näyttää siltä, että masennus on lisääntynyt, etenkin naisilla.

– Ei ole mitään hyvää selitystä sille, miksi määrä on nousussa. Yksi havainto ei liioin riitä osoittamaan ilmiötä varmaksi. Masennuksen yleistymistä naisilla on selitetty esimerkiksi naisten yhteiskunnallisten roolien muutoksella ja naisten lisääntyneellä alkoholinkäytöllä, kertoo tutkimusprofessori Mauri Marttunen THL:stä.

Suomalaiset eivät ole sen masentuneempia kuin muidenkaan teollisuusmaiden asukkaat, sillä kyse on yleismaailmallisesta ongelmasta. Suru ja alakulo eivät kuitenkaan ole masennusta, vaan ne ovat normaaleja tunteita, joita on ajoittain kaikilla.

– Masennus on vakava sairaus ja mielenterveyden häiriö, johon kuuluu masentuneisuuden tunteen lisäksi muita vaikeita oireita. Masennus-sanaa käytetään monesti väärin, minkä takia puhun itse mieluummin depressiosta.

Depression oireita ovat muun muassa uupumus ja univaikeudet sekä mielihyvän katoaminen. Myös aloitekyvyttömyys ja keskittymisvaikeudet ovat yleisiä. Osalla on itsetuhoisia ajatuksia, ja vaarana on, että ne johtavat teoiksi. Lisäksi toimintakyky heikkenee niin, ettei masentunut voi käydä töissä ja arjessa pärjääminen muuttuu työlääksi.

– Depressio kulkee enemmän tai vähemmän suvussa. Jos esimerkiksi toinen vanhemmista on sairastunut vaikeaan masennukseen, myös lapsi on altis masentumaan. Myös sellaiset ihmiset, jotka ovat kovin vaativia itseään kohtaan tai kokevat ulkomaailman pelottavaksi, ovat alttiimpia sairastumaan depressioon. Lisäksi lapsuuden väkivaltakokemukset ja muut traumat jättävät haavan, joka lisää alttiutta sairastua depressioon myöhemmin.

Pelkkä alttius ei sairastuta, vaan sairastumiseen liittyy yleensä jokin kielteinen elämäntapahtuma, joka laukaisee masennuksen. Kyse voi olla niin läheisen kuolemasta, avioerosta kuin jonkin tehtävän epäonnistumisestakin.

Apua kannattaisi hakea mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. 

– Toimintakyvyn menetys on hyvä varoitusmerkki, mutta toimintakyvytön on usein myös kyvytön hakemaan apua. Tällöin läheisten rooli on tärkeä. Kaverille kannattaa sanoa, että nyt mennään lääkäriin, eikä ihmetellä, mitäs nyt tehdään.

Diagnoosi perustuu haastatteluun, jonka jälkeen arvioidaan, onko kyse lievästä, keskivaikeasta vai vaikeasta masennuksesta. Sen jälkeen mietitään, mikä hoito sopisi potilaalle parhaiten. Lääkärin tulisi ottaa huomioon myös, millaista hoitoa potilas itse toivoisi ja millaisen hoidon hän hyväksyy.

– Lievässä ja keskivaikeassa masennuksessa lääkehoidon ja psykoterapian teho on samanlainen, joten niiden väliltä voidaan valita. Joskus pelkkä nettiterapia riittää. Siitä on nuorilla lupaavaa näyttöä. Sen sijaan vakavassa masennuksessa ei pärjätä ilman lääkkeitä, mutta paras teho saadaan lääkkeiden ja psykoterapian yhdistelmällä. 

Depression ennuste akuuttihoidossa on hyvä. Valtaosa toipuu, kun saa aktiivista hoitoa.

Lääkitystä jatketaan tavallisesti vielä toipumisen jälkeenkin noin puolen vuoden ajan. Sen jälkeen se lopetetaan vähitellen. 

– Näin sen takia, että masennuksella on suuri uusimistaipumus. Alttius masentua ei katoa, ja uudet vastoinkäymiset voivat laukaista depression myöhemmässä vaiheessa. 

Painottuu työikäisiin

Depressiosta kärsii vuosittain 5–7 prosenttia suomalaisista. Tämä tarkoittaa 250 000–350 000 henkilöä. Valtaosa 

on naisia.

Vuonna 2013 Suomessa siirtyi työkyvyttömyyseläkkeelle depression takia noin 3 600 henkeä. Kaikkiaan depression vuoksi oli työkyvyttömyyseläkkeellä vuoden 2013 lopussa noin 35 500 työikäistä.

Depressioon sairastuminen näyttäisi olevan yleisempää keski-iässä kuin myöhemmällä iällä. 

Enemmistö masentuneista kärsii jostain muustakin psyykkisestä oireyhtymästä, kuten ahdistuneisuus-, persoonallisuus- tai päihdehäiriöstä.

Vähintään puolet sairastuu depressioon uudestaan jossain vaiheessa elämäänsä. 

Kaikista itsemurhista noin kahden kolmasosan on todettu liittyvän masennustiloihin. Suomessa tehdään joka vuosi noin 600 masennustilaan liittyvää itsemurhaa.

Lähde: Depression käypähoitosuositus, 2015

Teksti Maarit Vuoristo, kuvat Kari Kaipainen