
Taina K. Tervon linturetki sai viikonloppuna yllättävän käänteen Helsingissä, vaikkei puussa lintua tällä kertaa ollutkaan.
Tervo oli sunnuntaina etsiskelemässä ystävänsä kanssa hiiripöllöä, joka oli aiemmin havaittu tienoilla. Retkellään Tervo ja ystävä tapasivat nuoren parin, joka käytti pöllönetsinnässä apuna lämpökameraa.
Hiiripöllöä ei löytynyt edes lämpökameralla, mutta jotain kuitenkin. Hiihtoladun vieressä puussa kiipeili hiiri.
– Menimme paikalle katsomaan, ja sieltähän se vipeltäjä löytyi syömästä oksalla puun siemeniä kuin tirppa konsanaan.
Hiiri ei paljon tuijottavista ja kuvaavista ihmisistä välittänyt, vaan jatkoi ruokailuaan.
– Ehkä hiiri ihmetteli meitä, muttei niin paljon kuin me sitä. Harvoin hiiren puussa näkee, ainakin minulle se oli ensimmäinen kerta, Tervo sanoo.
Hiiri juoksenteli oksilla aikansa ja herkutteli siemenillä. Lopulta se paineli alas runkoa kivenkoloon.
Mutta mikä hiiri helsinkiläispuussa ruokaili?
Taina K. Tervo jakoi kuvat ja kertomuksen tapauksesta ensin Apu Luonto -Facebook-ryhmässä. Hän arveli, että puuhiiri olisi peltohiiri.
Vaikka hiiri puussa kuulostaa eksoottiselta, muutamakin hiirilaji kiipeilee puissa ihan mielellään, kertoo johtava tutkija Otso Huitu Luonnonvarakeskus Lukesta. Huidun mielestä puussa kiipeileminen täsmäisi kuitenkin peltohiirtä paremmin koivuhiireen, joka on myös aika paljon peltohiiren näköinen.
Mutta koivuhiiren pitäisi olla talvella horroksessa.
Saatuaan sähköpostitse pari kuvaa nähtäväkseen Huitu arvioi, että värityksen ja olemuksen perusteella kyseessä on vaivaishiiri, Suomen ja Euroopan pienin nisäkäs.
Mutta eipä hätäillä!
Lisäkuvista paljastui pikkujyrsijän iso takajalka, mikä muutti asian.
– Tuosta tulee mieleen nuori metsähiiri. Joudun tarkastamaan asian kollegoilta, Huitu viestitti.
Hetken päästä Luken tutkijoilta tuli varmistus: kuvien perusteella kyseessä on tosiaan metsähiiri, mutta ehkä vasta teini-ikäinen sellainen.
– Iso takajalka ja korvat sekä yleinen pään muoto kallistivat määrityksen tähän. Ja vielä nuoren yksilön oloinen, ei ihan täysikasvuisen metsähiiriroikaleen näköinen, mikä hämäsi aluksi minua, Huitu kertoi.
Puussa kiipeilevässä metsähiiressä onkin tiettyä logiikkaa.
Apu Luonto -Facebook-ryhmään voit liittyä osoitteessa www.facebook.com/groups/apuluonto