Image

Helsinkiläinen unelma

3


Helsinkiläinen unelma

Suomessa asuntojen hinnat ovat eriytyneet niin, että vain Helsingissä asuminen vie kaikki ajatukset, sillä se vie kaikki rahat.
Teksti Veera Luoma-aho
Kuvat Ulla Donner

On kaikkien aikojen kuumin äitienpäivä.

Helsingin Kallion terasseilta kuuluu kevyttä hälinää. Monien iho punoittaa jo, vaikka on vasta toukokuu, sillä aurinko on paistanut jo monta päivää peräkkäin.

Raitiovaunussa joku heiluu sekavassa useamman päivän humalassa kuin todistaakseen, että suomalaiselle ei helle sovi. Tunnelma on samalla tavalla sekä pysähtynyt että levoton kuin ennen ukkosmyrskyä.

Pengerkadulla rakennuspöly kiusaa kurkkua: rappukäytävää remontoidaan, on kuljettava sisäpihan kautta.

Tällaisena päivänä kuuluisi olla rannalla, lukea kirjaa puistossa tai viettää perhejuhlaa, mutta asuntonäytön ovesta astuu sisään ja poistuu ihmisiä tasaisena virtana.

Tämä on tyypillinen Kallion kaksio: 36 neliötä, hintapyyntö 217 000 euroa.

”Tulitko tositarkoituksella vai ihan spontaanisti”, kysyy tumma ja kaunis asunnonvälittäjä pirteästi eteiseen astuvalta mieheltä. Mies takeltelee tulleensa tositarkoituksella. Hänen katseensa liimaantuu jo toisaalle säntäävään, jostain tosi-tv-ohjelmasta etäisesti tuttuun välittäjään.

Näytössä pyörivät ihmiset katselevat asuntoa kasvoillaan ilmeet, joista on luettavissa korkeintaan kohtuullista mielenkiintoa. Joko kukaan ei vaikuta kovin innostuneelta, tai sitten tätä peliä vaan pelataan näin. Muutama jättää laittamatta siniset näyttötossut kenkien päälle, sillä asunto on kurkistettu nopeasti läpi jo eteisestä.

Tästä asuntonäytöstä puuttuvat hyvinvoivat viisikymppiset vanhemmat, jotka tulevat näyttöön seuranaan ylioppilasikäinen lapsi, jolle he katsovat opiskeluajan yksiötä ja samalla itselleen sijoitusasuntoa. Hinnat ovat nousseet niin, että yksiöissä eivät asu enää opiskelijat eivätkä kansaneläkkeellä kitkuttavat mummot vaan työssä käyvät aikuiset. Kaksioita ostetaan Kalliosta yksin tai yhdessä kumppanin kanssa vasta silloin, kun tulot ovat jo hyvät, varmat ja säännölliset.

Tämän kaksion seinällä on skeittilautoja, vessan mattoa kuvittaa tšekkiläisen animaation myyrä. Ilmoituksessa asuntoa on kuvattu ”rouheaksi ylimmän kerroksen kulmahuoneistoksi”, jossa ”fiilis, staili sekä alueellinen ajankohtaisuus kohtaavat”.

Asunto on ihan kiva. Tosin sen hahmottaminen kulmahuoneistoksi vaatii mielikuvitusta: ikkunat näyttävät vain yhteen suuntaan. Katto tuntuu olevan matalalla. Olohuoneen ikkunapuitteista halkeilee lateksimaali ja vessan 1960-luvun kaakeleissa on kolhuja. Keittiönurkkaus mahtuu yhteen neliöön.

”Tätä taloyhtiötä on hoidettu hienosti”, kuuma välittäjä kehuu. Hän mainitsee, että talon remontissa pihan porttikongiin tulee lukittava ovi.

”Ei oo kadunmiehiä tässä sisäpihalla enää sen jälkeen.”

Nuori nainen kertoo välittäjälle pitäneensä jännitysnäytelmänä, jaksaako vanha hissi kuljettaa heidät edes ylimpään kerrokseen asti. Joku kysyy, onko taloyhtiön ainut vuokralainen alakerrassa oleva seksivälineliike.

”Joo, se pornokauppa. Se on palanen kulttuurihistoriaa”, välittäjä napauttaa arvostavalla äänellä, joka saa vuonna 1972 perustetun SexShopin kuulostamaan Mannerheim-museolta.

Välittäjä lisää kierroksia ja kertoo, että on käynyt näyttämässä asuntoa ”sijoittaja-asiakkailleen” jo edellisenä päivänä, ja ”suurta mielenkiintoa on ollut ilmassa”, vaikka ”tarjousta ei ole vielä jätetty”.

”Ei tää taida olla mun juttu”, yksi näyttöä hallitsevista pari-kolmekymppisistä miehistä sanoo silti kohteliaasti ja poistuu rappukäytävään.

Ei asunnon pienillä kauneusvirheillä luultavasti ole mitään väliä. Kallion pienet asunnot käyvät kaupaksi nyt niin nopeasti, että tuskin tämäkään ihan mukava mutta ei kovin suuria tunteita herättävä asunto on myynnissä yli kahta viikkoa.

Viereiseltä Torkkelinmäeltä asunnot viedään käsistä. Etuovi.comin markkinointiajoista tehtyjen tilastojen mukaan ne ostetaan keskimäärin yhdessä päivässä ilmoituksen jättämisestä.

Jos kaikki menee tilastojen mukaan, todennäköisesti joku näytön kolmenkympin molemmilla puolilla pyörivistä miehistä ja naisista tekee tarjouksen ja ottaa sitä varten melkein parinsadan tuhannen euron lainan.

Hyvä lukija, oletko varsin tyypillinen Imagen tilaaja, eli noin 34-vuotias ja asut Helsingissä? Jos olet, otan osaa. Luultavasti kuulut siinä tapauksessa myös tämän maan asuntovelkaantuneimpiin ihmisiin. Juuri siinä iässä suomalaisten velkakuorma on suurimmillaan, ja keskimäärin kaikkein suurimpia lainoja lyhennetään pääkaupunkiseudulla. Rakennuslehti kirjoitti huhtikuussa, että pääkaupunkiseudulla nuorten kotitalouksien asuntovelka vastaa hieman alle kolmen vuoden nettotuloja.

Suomen asuntomarkkinat ovat eriytyneet, ja Helsingin hinnat huitelevat ihan omissa numeroissaan. Helsingissä kotitaloudella on velkaa keskimäärin 134 000 euroa. Kyse on keskiarvosta, eikä sillä uuden asunnon ostaja vielä pröystäile, ei ainakaan, jos on talouden ainoa aikuinen. Sillä summalla esimerkiksi Kalliosta saisi Oikotien ilmoitusten mukaan alle 30 neliön yksiön, jonka kunnoksi ilmoitetaan ”välttävä”, mutta jonka todellisesta kunnosta kertoo se, että asunnosta on ilmoitukseen uskallettu laittaa kuviksi vain pohjapiirros ja talon julkisivu.

Toista ääripäätä Suomessa edustavat sellaiset paikat kuin Kajaani tai Helsinkiä lähempänä vaikkapa Kouvola. Siellä asuntolainojen aiheuttama velkaantumisaste on vain 148 prosenttia, mikä tarkoittaa alle puolentoista vuoden nettotuloja, ja kotitalouden keskimääräinen asuntovelka on 69 100 euroa.

Ja muualla Suomessa pienemmillä lainoilla maksellaan usein jo perheasuntoa: rivitaloa tai omakotitaloa, ei yksiön kokoista nuhjuista kaksiota, jonka alakerrassa myydään klitoriskiihottimia.

Sitä paitsi Kiinteistömaailman selvityksen mukaan sellaisissa paikoissa kuin vaikkapa Suomussalmi, Karijoki ja Rääkkylä paitsi asunnot ovat halpoja, myös niiden hintahaitari on pieni. Neliöt maksavat siis melko saman verran, oli asunto kuinka uusi ja hyväkuntoinen ja sijaitsi missä kaupunginosassa tahansa.

Silloin on varaa valita sellainenkin asunto, jossa kaakelit eivät halkeile. Eikä monissa pienissä suomalaiskaupungeissa ymmärretä lainkaan helsinkiläisten hinkua ”parhaisiin” alueisiin ja kaupunginosiin. Ei ole merkittävästi muita parempia ja huonompia alueita, vaan jollain on korkeintaan muita hienompi omakotitalo ja muutamalla kerrostalolla ehkä vähän levoton maine.

Facebookin rintamamiestalofoorumilla haukotaan henkeä Helsingin vanhojen talojen hinnoille. Muualla Suomessa rintamamiestalot ovat halpoja pommeja, joissa asuu etupäässä eläkeläisiä tai nuoria lapsiperheitä, joilta puuttuvat sekä rahat että itsesuojeluvaisto.

Suomen Kiinteistövälittäjien liiton SKVL:n mukaan vanhoilla taloilla ylipäätään on kova kysyntä ja arvoa lähinnä suurissa yliopistokaupungeissa Helsingissä, Turussa ja Tampereella.

Muualla Suomessa halutaan uutta, mieluiten lähinnä 2000-luvulla rakennettua. Kyse on erilaisista arvotuksista mutta myös siitä, että Helsingissä ostetaan sitä, mitä on tarjolla. Ja tarjontaa taas on liian vähän.

Sijainti ja niukkuus tekevät työläisille sodan jälkeen vähän sinne päin ja siitä sun tästä rakennetusta rintamamiestaloalueesta boheemin porvari-idyllin ja pornokaupan yläkerrassa olevasta semiläävästä rouhean trendiasunnon.

Kun somefeedeissä pyörii Oikotien tai Etuoven asuntojen ilmoituksia mainoksina, muualla Suomessa asuvat kirjoittavat kommenttiketjuun hinta!!!! ja itkunauruemojin.

Helsingin hintojen vertaaminen Kouvolaan tai Kajaaniin on toki yhtä mielekästä kuin eurojen kääntäminen markoiksi. Sitä paitsi se on täysin mahdotonta. Kallein Kajaanissa samaan aikaan myynnissä oleva asunto on rivitalo, josta pyydetään 118 000 euroa. Tämän vuoden tammikuussa Ilta-Sanomissa uutisoitiin, että Kajaanin Otanmäessä oli myynnissä kenties Suomen halvin asunto. 72 neliöstä pyydettiin 7 800 euroa. Pengerkadun asunnon hinnalla niitä saisi 27.

Asunnossa on toki kaksi ongelmaa. Ensimmäinen on, että se sijaitsee Otanmäessä. 1950-luvulla rautamalmikaivoksen ympärille rakentuneesta kaupunginosasta on matkaa Kajaanin keskustaan 37 kilometriä. Uutisiin Otanmäki pääsi, kun kaksi irakilaista turvapaikanhakijaa tappoi siellä miehen toissa vuonna. Kuvissa suurten kerrostalokolossien rappaukset näyttävät alkuperäisiltä, mutta eivät hyvällä tavalla. Kun helsinkiläiset himoitsevat 1950-luvun arkkitehtuuria, he eivät todellakaan tarkoita tätä.

Toinen ongelma on, että edes 7 800 eurosta ei välttämättä saa omiaan pois. Jälleenmyyntiarvosta ei ole mitään takuuta. Kiinteistömaailman ennusteen mukaan Kainuun kunnista vain Kajaanissa asuntojen hinnat eivät laske, ja kymmenien kilometrien päässä kaupungin keskustasta tilanne on heikompi kuin keskustassa.

Loppukesästä 2018 halvimmat pienet asunnot eivät ole enää kaukana Kainuussa, vaan ne löytyvät satoja kilometrejä etelämmästä Savonlinnasta. Opettajakoulutuksen loppuminen kaupungissa romahdutti pienten asuntojen kysynnän ja hinnat niin, että kaupungissa aiotaan purkaa tulevina vuosina satoja kaupungin vuokra-asuntoja. Entinen vireä yliopistokaupunki uhkaa näivettyä ennätysvauhtia kriisikunnaksi, jonka asunnot jäävät myyjien käteen. Kerrostaloasuntojen kauppa väheni Savonlinnassa Kiinteistövälitysalan keskusliiton mukaan jo viime vuonna lähes viidenneksen edellisvuodesta, ja kerrostaloasuntojen keskimääräinen neliöhinta laski seitsemän prosenttia, vajaaseen 1 500 euroon neliöltä. Se on reilusti yli puolet vähemmän kuin Helsingissä.

Kun asuntojen hinnat eriytyvät, niin eriytyy myös ihmisten asunnossa kiinni oleva varallisuus.

Siksi se viimeinen itkunauruemoji saattaa lopulta tulla helsinkiläisen näppäimistöltä.

Jos saisit äänestää, mikä on tylsin puheenaihe maailmassa, valitsisitko: a) unen, jonka joku on edellisenä yönä nähnyt, b) jonkun muun lapset kuin omasi, c) valittamisen siitä, että Facebook on ahdistava vai d) kotikaupunkisi asuntomarkkinat?

Harva helsinkiläinen vastaa ”d”, sillä helsinkiläiset kolme-nelikymppiset puhuvat asuntojen hinnoista keskenään loputtomasti. (Olin juuri juhlissa, joissa alle kolmekymppiset keskustelivat huumeista sekä siitä, mitä Grimes näkee Elon Muskissa. Samassa pöydässä me heidän viisi vuotta vanhemmat ystävänsä keskustelimme asuntojen viimeaikaisesta hintakehityksestä Puotilassa ja lainojen marginaaleista. Varo, näin voi käydä myös sinulle!)

Asumisesta on tullut helsinkiläisen keskiluokan pitkäpiimäinen pakkomielle. Oikotie ja Etuovi.com kilpailevat siitä, kumpi on kolme-nelikymppisten PornHub. Osalla Oikotiellä ja Etuovi.comissa roikkuminen muistuttaa jo addiktiota. Palvelussa asuntojen selaaminen aletaan vuosia ennen asuntokauppoja, ja jatketaan niiden aikana ja niiden jälkeen. Vaikka se oikea olisi jo löytynyt, asuntovahti saattaa kilautella meiliin houkuttelevia ehdotuksia vielä vuosien ajan.

Asuminen vie kaikki ajatukset, koska se vie kaikki rahat.

Onko tässä yhtään mitään järkeä, joku puuskahti lopulta bileissä, joissa keskustelu oli taas kääntynyt eri pääkaupunkiseudun alueisiin ja siihen, mistä voisi vielä löytyä jotain samaan aikaan kivaa ja kohtuuhintaista.

Miltä se edes tuntuisi, jos rahaan menisi puolet vähemmän tuloista, jos asuminen ei veisi jokaista senttiä ja ajatusta, eikä ihan tavalliseen perhe-elämään tarvitsisi vähintään parinsadan tonnin asuntolainaa eikä itse nikkaroitua parvea, jotta kaikki saataisiin kolmioon nukkumaan, joku tuttavani kysyi.

Eräs kertoi kyllästyneensä asumisen kalleuden aiheuttamaan oravanpyörään ja miettivänsä jatkuvasti, voisiko työt järjestää niin, että voisi muuttaa entiseen kotikuntaan.

”Mä katsoin mun lapsuudenkavereita, joilla on taloja ja grillipatioita ja trampoliineja pihalla, ja niiden asuntolaina on niin pieni, ettei niiden tarvitse hirveästi edes ajatella sitä, ja mä olen ihan armanalizadina, että kelatkaa, nää ihmiset elää näin joka päivä! Ja ne sanoo lähtevänsä taas talvella Thaimaaseen ja mä pystyn sanomaan siihen vaan, että se on Thaimaahan!”

Asuntoporno on tehnyt ihmisistä hyvin tiedostavia. Asunnonvälittäjiltä se ei ole jäänyt huomaamatta. Ostajat tuntevat asuntomarkkinat nykyään hämmentävän hyvin, sanoo Kiinteistömaailman pääkaupunkiseudun aluejohtaja Kirsi Tenhunen.

Asuntopalveluiden hakukentissä haetuimmat kaupunginosat ovat vuodesta toiseen olleet takuuvarmat Töölö ja Lauttasaari. Mutta kun Tenhunen tarkasti tätä juttua varten palvelun klikattuimmat alkuvuoden kohteet, niitä löytyi satunnaisesti ympäri Helsinkiä: Paloheinästä, Alppilasta, Katajanokalta, Lauttasaaresta, jokaisesta paikasta ja hintaluokasta.

Tenhunen pysähtyi kollegoineen miettimään, mikä niitä oikein yhdisti. Lopulta he päätyivät yhteen yhdistävään tekijään: ne kaikki olivat hyvästä taloyhtiöstä.

”Kaikki paljon katsotut kohteet olivat omalle alueelleen tyypillisiä, mutta hyviä tapauksia. Kivan näköisiä, hyväkuntoisia kämppiä, joiden yhtiötä oli hoidettu hyvin. Sellaisia aidosti houkuttelevia kohteita.”

Kirsi Tenhusen mielestä ihmisten tietoisuus on lisääntynyt. Helsinkiläiset ostajat syynäävät myytävien asuntojen paperit läpi tarkasti ja kysyvät tiukkoja kysymyksiä. Mitä remontteja on tehty? Onko putkista kulunut pian 40 vuotta? Onko hoitovastike kohdallaan? Millainen on taloyhtiön PTS? Entä viime tilinpäätös ja tase?

Kaikki tuntuvat tietävän hyvin tarkasti, mitä rahalla saa.

Siksi Pengerkadun asunnossa pyörii vielä epävarmoja ostajaehdokkaita, mutta korttelin päässä olevan asunnon myynti-ilmoitukseen on tullut merkintä: OSTOTARJOUS HYVÄKSYTTY, ESITTELY PERUTTU! ”Unelmien ullakkoasunto Kalliossa! Lasitettu terassiparveke Pengerkujan suuntaan ja makuuhuoneen ikkuna korttelipihalle. Vuonna 2016 valmistunut uudenveroinen, erittäin valoisa ullakkohuoneisto todella hyvässä yhtiössä, jossa merkittävät vuokratuotot ja maltilliset asumiskustannukset, hoitovastike vain 89 euroa kuussa!”

Se on siis juuri sellainen asunto, jota klikkaillaan kiivaasti asuntopalveluissa.

”Kun myyntiin sitten tulee hyvä asunto hyvästä yhtiöstä ja hyvältä paikalta, tällä hetkellä siitä kilpaillaan. Ihmiset tietävät, mikä se taso on, ja parhaat napataan päältä heti”, Tenhunen sanoo.

Yhtäkkiä meistä kaikista on tullut asuntomarkkinoiden asiantuntijoita.

Helsingin Myllypurossa vietetään tupaantuliaisia. Kolmio on täynnä vieraita, enimmäkseen helsinkiläistä yliopisto- ja kulttuuriväkeä. Muutama kertoo vierailevansa Myllypurossa ensimmäistä kertaa koskaan.

”Asuntokateus!” huokaa yksi tuparivieras. Asunnossa on järkevä pohja, suuret ikkunat, täyspuinen keittiö, seinillä taidetta ja parveke, josta näkyy puita.

Jopa Myllypuro on siis alkanut gentrifioitua. Nykyisille nelikymppisille Myllypuro on tarkoittanut kerrostaloghettoa, levotonta ostaria ja Jammu-setää. Nyt väljästi rakennettu ja metsäinen miljöö on alkanut kehittyä ja kiinnostaa. Myllypuron levoton 1960-luvun ostari purettiin kokonaan, ja tilalle rakennettiin uusi keskus ja asuntoja. Nuhjuisia kuppiloita kantapeikkoineen on paljon vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Pian alueelle nousee Metropolia-ammattikorkeakoulun kampus.

Mutta se on kyllä jo vähän liian paksua, että läheistä pientaloaluetta on alettu kutsua ”Puu-Myllypuroksi”.

Toisin kuin vaikka Britanniassa, Helsingissä ei riitä katu toisensa perään viktoriaanisia ja ihastuttavia mutta täyttä remonttia kaipaavia taloja, jotka vain odottavat gentrifikaation osuvan vihdoin kohdalleen. Helsingissä metsästetään tyyliltään kivoja taskuja sieltä täältä. Vuosikymmenissäkin on tyydyttävä uudempiin. Jugendiin on varaa enää harvoilla. Maunulassa on tietyt 1950-luvun hienot rivitalot. On uusi ja vanha Herttoniemi, ja se tietty osa Roihuvuorta, josta puhutaan ”uutena Käpylänä”. Nyt katsotaan sillä silmällä Myllypuron kaltaista 1960-luvun arkkitehtuuria suurine nauhaikkunoineen ja hyväpohjaisine asuntoineen. 1980- ja 1990-luvulla rakennetut talot ja alueet eivät ole vielä tulleet muotiin, mutta ehkä niidenkin vuoro tulee.

Koska hinnat nousevat, meneillään on jatkuva skannailu ja vertailu: kuinka läheltä kantakaupunkia löytäisi jotain viihtyisää, johon mahtuisi asumaan?

Tai sitten ei aina mahdutakaan, vaan luovutaan neliöistä. Jos kokee, että on pakko voida asua Tehtaankadulla Ullanlinassa, kaksiosta saatetaan muuntaa perheasunto toinen toistaan mielikuvituksellisimmilla virityksillä. Epätoivoista kauhistelua aiheuttavat Töölölle tyypilliset asuntojen pohjat: ei kai kukaan vaan voi tuhlata näillä neliöhinnoilla tilaa halliin?

”Asumisväljyys on monessa kaupungissa laskenut, mutta Helsingissä pohja on jo saavutettu. Enää ei haluta eikä edes voida asua tiiviimmin”, uskoo asumista tutkiva ekonomisti Lauri Vuori Pellervon taloustutkimus PTT:stä. ”Helsingissä sijainti on merkittävä tekijä. Täällä myydään niin sanottuja tehokkaita neliöitä.”

Monelta pidetyltä alueelta parhaat asunnot eivät koskaan edes päädy Oikotielle eivätkä Etuovi.comiin. Vallilan Sammatintien himoitun korttelin rapuissa on jatkuvasti lappusia, joissa joku etsii asuntoa juuri tästä nimenomaisesta talosta tai korttelista. Kun joku puolituttu kertoi myyvänsä asuntoa vanhasta Herttoniemestä, hän sai salamana kymmeniä sähköposteja.

”Ostajat eivät emmi, vaan yhteydenotot ja tarjous saatetaan tehdä jo ennen näyttöä”, sanoo Etuoven data-analyytikko Niina Matikainen.

Epäviralliset asuntomarkkinat pyörivät vimmatusti.

Asumisesta on tullut helsinkiläisen keskiluokan pakkomielle, sillä vaikka se vie kaikki rahat, edes rahalla ei saa sitä, mitä haluaa.

Kalliit asunnot ovat pääkaupungin kestoriesa. Kasvukeskuksissa hinnat jatkavat nousuaan, ja Helsingin hinnat nousevat vielä nopeammin kuin muualla. Työpaikat keskittyvät kaupunkeihin, työntekijät seuraavat perässä ja polarisaation kierre on valmis.

”Helsingille erityistä on asuntojen hintojen eriytyminen muusta Suomesta. 2010-luku on vetänyt kehitystä yhä erilleen. Ei tarvitse mennä pääkaupunkiseudulta kuin Nurmijärvelle tai Tuusulaan, erot hintoihin alkavat olla jo tosi suuria”, sanoo PTT:n Lauri Vuori.

Eivät hinnat niissäkään laske, mutta nousu ei ole Helsingin vauhdissa. Tai ajatellaan vaikka Tamperetta: se kasvaa, rakentaa pikaraitioteitä ja pilvenpiirtäjiä, mutta hinnat eivät ainakaan vielä ole muodostuneet esteeksi muuttaa kaupunkiin. Alle neljälläsadalla tonnilla saa siellä yhä ylellisyyttä, kuten uutuuttaan kiiltävän paritalon Näsijärven rannalta muutaman kilometrin päästä keskustasta. Kahden keskituloisen palkka riittää tilavaan kerrostaloasuntoon keskustan liepeillä.

Helsingin kalliille hinnoille on paljon syitä, joista jokainen löytää nopeasti oman suosikkinsa.

Korot ovat olleet pitkään alhaalla, joten monien mielestä halpaa lainaa on kannattanut ottaa niin paljon, kuin sitä on vain pankista saanut kotiin kantaa. Vuokrat ovat korkealla suhteessa omistusasumisen kustannuksiin, joten yhä useampi haluaa ostaa oman kodin.

Ja ainakin toistaiseksi asunto Helsingissä on ollut yleensä hyvä sijoitus. Jopa Myllypuron kaltaisen 1960-luvun rakennuskannan hinnat ovat Helsingissä nousseet 2005–2016 keskimäärin 59 prosenttia.

Jos jää jumiin Oikotielle ja asuntopornoon, muut nappaavat parhaat vakituiset kumppanit, ja asuntojen hinnat vain jatkavat nousuaan. Tilaisuuksiin on tartuttava, parempia hetkiä ei ole tulossa.

Kohtuuhintaisia asuntoja rakennetaan liian vähän, mutta asiantuntijoiden mukaan on harhakäsitys, että niidenkään lisärakentaminen auttaisi asunto-ongelmaan. Tärkeintä on rakentamisen kokonaisuus.

Rakennusfirmat ovat vuosikausia valittaneet, että tonttimaata uusille asunnoille ei kaavoiteta riittävästi. Niiden näkökulmasta asunnot maksavat paljon, koska hitaan kaavoituksen takia rakentaminen laahaa jatkuvasti kysynnän perässä. Siihen on tosin viime vuosina herätty, ja nyt kaavoitetaan enemmän. Mutta rakennusvelkaa on syntynyt niin pitkältä ajalta, että edes kokonaisten uusien kaupunginosien nouseminen ei ota niukkuutta kiinni. Viime aikoina on rakennettu jo niin vauhdikkaasti, että edes materiaalia ja työvoimaa ei enää riittäisi juuri enempään. Toukokuussa uusien asuntojen myyntimäärät jopa laskivat viime vuoteen nähden, koska niistä pelätään olevan jo ylitarjontaa.

Osa syyttää asumisen kalleudesta yhdyskuntarakennetta: kaupungin keskusta on liian matalaa ja väljää, eikä sitä tiivistetä riittävästi tai rakenneta ylöspäin.

Joidenkin mielestä Helsingillä ei edes ole varaa kasvaa nykyistä nopeammin. Osmo Soininvaara on kirjoittanut blogissaan, että jokainen uusi asukas merkitsee Helsingille 30 000 euron investointitarvetta kouluihin, päiväkoteihin ja muuhun infraan. Silti kaikki haluavat muuttaa Helsinkiin. Selvitysten mukaan etenkin nuoret ja maahanmuuttajat haluavat pääkaupunkiin, vaikka asunnosta ei olisi vielä tietoakaan.

Jos luet tätä juttua ja koet, että asuminen kynii sinut putipuhtaaksi, olet todennäköisesti oikeassa. Koti ottaa Suomessa yhä suuremman osan ihmisten tuloista, kertoo PTT:n tekemä Asumismenot 2017 -selvitys.

Asuminen on Helsingissä kallista absoluuttisesti, mutta se on sitä myös suhteellisesti. Asumismenot ovat Suomessa eriytyneet aluellisesti, mutta niin on myös niiden osuus tuloista. Helsinkiläisten muuta Suomea korkeammat palkat eivät kata asumisen hintaa.

PTT:n ennusteen mukaan suomalaiset käyttävät asumiseen keskimäärin reilun neljänneksen tuloistaan, mutta Helsingissä yksiössä asuvalla tuo osuus voi olla jopa 37 prosenttia.

Ja vaikka ihan joka puolella tuntuu olevan rakennustyömaa, mikään ei ole muuttumassa paremmaksi. Helsingissä asumisen kallistuminen on nimittäin myös kaikkein nopeinta. Asuminen pääkaupungissa on siis vuosi vuodelta vain kalliimpaa suhteessa tuloihin.

Niinpä asumisen kalleuden sivuoire on omistusasumisneuroosi.

Helsingin Sanomat tuntuu julkaisevan harva se viikko artikkelin, jossa vertaillaan hintoja eri alueilla Helsingissä. Näkökulmaksi on valittu häveliäästi huolestunut sävy alueiden eriarvoistumisesta, vaikka luultavasti suurin osa lukee juttua mitatakseen, mikä on oman alueen sen hetken status ja asuntosijoituksen arvo.

Keskiluokka pelkää sosiaalisen asemansa putoavan, mutta pienipalkkaisilla ei ole asuntoon varaa vältämättä lainkaan. HUS ei saanut palkattua riittävästi hoitajia, koska näillä ei ollut varaa hankkia asuntoa Helsingistä. Se päätti rakennuttaa työntekijöilleen asuntoja itse.

Osa helsinkiläisistä on asumisen takia absoluuttisesti köyhiä. THL:n sosiaalipolitiikan yksikön asiantuntijat Susanna Mukkila ja Paula Saikkonen selvittivät alkuvuonna, että asumisen kalleus Helsingissä tuottaa kaikissa ryhmissä suhteellisesti suuremman osuuden köyhiä verrattuna koko maahan.

Koska raha kuluu asumiseen, Helsingissä paljon suurempi osuus alle 18-vuotiaista elää minimibudjettirajan mukaan köyhissä kotitalouksissa kuin muualla Suomessa.

Se on tuonut Helsinkiin ihan oman ongelmansa: koska hinnat nousevat, moni pelkää, ettei omaan asuinalueeseen ole enää tulevaisuudessa varaa. Kun rakennus- ja kiinteistöyhtiö NCC selvitti eri kaupunkien asukkaiden odotuksia tulevaisuudesta, Helsingin keskustassa asuvista lähes 40 prosenttia uskoi, ettei heillä ole varaa asua nykyisellä asuinalueellaan tulevaisuudessa. Pessimismi erotti helsinkiläiset selvästi esimerkiksi kööpenhaminalaista ja tukholmalaista.

Hyvät bileet pilataan nykyään puhumalla siitä, miten Raidejokeri vaikuttaa asuntojen hintatasoon Oulunkylässä, mutta ehkä se johtuu siitä, että puhe asumisesta on puhetta ihan kaikesta.

”Omaisuus on entistä enemmän kiinni asumisessa. Jos Ruotsiin vertaa, siellä on ehditty kerätä varallisuutta jo muutama sata vuotta enemmän. Me tulimme sieltä metsästä vasta pari sataa vuotta sitten”, Lauri Vuori sanoo.

Suomessa asunto on ihmisten merkittävin varallisuuden muoto. Siksi siihen latautuu valtavia odotuksia koko elämäntavasta. (Toisaalta taas asunto on valtava riski, Vuori sanoo. Karmivimmat kauhutarinat kerrotaan nyt siitä, kuinka asunto on paljastunut homepommiksi tai kuinka unelmien kodista löytyi sädesieni.)

Koska asumiseen käytetään yhä suurempi osa rahoista, asunto on ostos, jossa yhdellä kerralla on tehtävä lukematon määrä valintoja. Asunnolta ostetaan Helsingissä paljon ominaisuuksia kerralla, VATT:n johtaja Essi Eerola sanoo.

Etuovi.comin palvelussa on tänä alkuvuonna käytetty eniten avainsanoja ”ylin kerros”, ”parveke”, ”autotalli”, ”sauna” ja ”rauhallinen”, ”takka”, ”loft”, ”merinäköala”, ”piha”, ”vaatehuone” ja ”yksitasoinen”. Lauttasaaresta haetaan erityisesti merinäköalaa ja ylintä kerrosta, Oulunkylästä saunaa, autotallia, rauhallista ja vehreää. Ihmiset etsivät käytännöllisyyttä ja tunnelmaa.

Mutta alueet eriytyvät yhä enemmän myös niiden aiheuttamien mielikuvien mukaan. Lauttasaari? Merenranta ja metro, mutta liikaa ekonomeja ja lääkäreitä. Kallio? Kaikkien tuntema punavihreä kupla. Roihuvuori? Uusi Käpylä. Paloheinä? Varmasti hyvä paikka hiihto-selfieitä ottaville yksityisautoilijoille.

Asunnon pitäisi kuvata omaa identeettiä. Mutta harvan rahat riittävät asuntoon, joka palvelisi kaikkia tarpeita ja lisäksi kertoisi itsestä kaiken juuri oikealla tavalla.

Helsingissä kaikki asunnot ovat haluttuja, mutta sitten ovat ne, jotka ovat vielä sitäkin halutumpia. Oikotiellä on ostajan mahdollista korvamerkitä kerrostalo, josta on kiinnostunut. Kun Ilta-Sanomat ja Oikotie listasivat toissa vuonna 50 korvamerkityintä taloa palvelussa, kärkipäähän nousi esimerkiksi Merikannontie 7 (uudehko valkoinen kivitalo Töölössä meren rannalla suurin lasitetuin parvekkein), Viides linja 18 (vaaleanpunainen jugend-talo Kallion kirkon vieressä ihastuttavin ruutuikkunoin) ja Sammatintie 8 (Pohjoismaiden suurin yhtenäinen korttelipiha Vallilassa yhteisöllisin naapurein).

Kiinteistömaailman ennusteen mukaan kasvukeskuksissa kaupunkien sisäinen hintahaitari on 2000-luvulla kasvanut rajusti. Kaikkein levein hintahaitarikerroin, noin neljä, on Turussa. Se tarkoittaa, että kalleimmista asunnoista joutuu maksamaan neljä kertaa suuremman neliöhinnan kuin halvimmista. Helsingissä kerroin on 3,4.

Huono-osaisuuden kasautumisesta puhutaan paljon, mutta hyväosaisuuden kasautumisesta vähemmän. Asumisen valinnat kasaavat niitä molempia.

Kansainvälisistä tutkimuksista tiedetään, että jotkut kaupungit ovat kalliita, koska niissä on korkean tuottavuuden teollisuutta, työpaikkoja ja korkea palkkataso, kiteyttää VATT:n Essi Eerola. Toiset kaupungit taas ovat kalliita, koska ne ovat kauniita, miellyttäviä ja niissä on hyvä palvelutarjonta. Oleellista on, kuinka paljon ihmisille jää rahaa kulutukseen asumismenojen jälkeen. Jos palkat ovat hyvät, asumisesta on varaa maksaa enemmän.

”Mutta entäs ne kaupungit tai alueet, jotka ovat myös kaikkein mukavimpia? Hyvätuloiset asuvat paitsi kalliimmissa, myös kivoimmissa paikoissa, joissa on palveluita”, Eerola sanoo.

Hintava asuminen takaa Eerolan mukaan pääsyn alueelle, jossa hyvinvointierot ovat muodostuneet vielä tuloeroja suuremmiksi. Mutta myös ystävällisiä naapureita, hyviä kouluja, mukavaa yhteisöllisyyttä, hauskoja kaupunkitapahtumia, joka päivä ilahduttavaa kaunista arkkitehtuuria, vähän kaljakuppiloita, pieniä päiväkoteja ja monipuolisia mahdollisuuksia harrastaa.

Silloin itselleen ylikalliissa asunnossa arvoalueella kituuttava ei ole ostanut neliöitä. Hän on ostanut itselleen pääsylipun parempiin piireihin. Puhe asumisesta on itse asiassa myös puhetta pääsylipuista. Kohtuuhintaisen asumisen puute ei koske Helsingin asunnottomuusselvityksen mukaan nimittäin vain huono-osaisimpia eikä edes pienituloisia vaan myös keskituloisia helsinkiläisiä. Ylikalliissa kodissa asuva saattaa joutua köyhyysloukkuun, kun rahat hupenevat pelkkään asumiseen.

Helsingissä voi siis päätyä suhteellisen hyvätuloiseksi köyhäksi, joka on päätynyt ostamaan itselleen liian kalliin asunnon ja pihistää koko muussa elämässään.

Ihan kaikilla helsinkiläisillä asumiseen uppoava raha on vähintään pois jostain muusta, kuten kulutuksesta.

Sen sijaan, että me matkustelisimme, söisimme ravintoloissa, istuisimme iltaa baarissa ja käyttäisimme rahamme mukaviin ja elämää helpottaviin palveluihin, me asumme, ja sitten me puhumme ja puhumme siitä loputtomiin.

Minkä hintaisia asuntoja olikaan myynnissä Rääkkylässä?

Julkaistu: 13.9.2018