Image

Helmikuun parhaat kirjat



Helmikuun parhaat kirjat

Helmikuun 2018 kirjat

Amos Oz: Juudas.

(Ha-besova al-pi Jehuda, 2014.) Hepreankielisestä alkuperäisteoksesta suomentanut Minna Tuovinen. Tammi, 358 s. Shmuel-niminen nuorukainen joutuu rahapulassa keskeyttämään yliopisto-opintonsa 1950-luvun Jerusalemissa. Hän muuttaa salaperäiseen taloon, jossa hänen työnään on pitää seuraa raajarikolle vanhukselle. Talossa asuu myös nelikymppinen, aistillinen Atalja, johon Shmuel ihastuu. Asukkaiden surullista menneisyyttä raotetaan ihmissuhteiden syvetessä. Kertomuksen vaiheiden lisäksi romaani koostuu pitkistä keskusteluista, joissa henkilöhahmot puivat uskontoa ja politiikkaa etenkin petturuuden näkökulmasta. Shmuel uskoo, ettei Juudas kavaltanutkaan Jeesusta, sillä ilman Juudasta ei olisi ristinkuolemaa, jota ilman ei olisi koko kristinuskoa. Amos Ozin monikerroksinen teos on sekä tunteikas että älyllinen: Juudas peilaa Lähi-idän kriisiä ja Israelin nationalistista politiikkaa evankeliumien tarinaan sykähdyttävällä tavalla.

Roberto Bolaño: Puhelinkeskusteluja

(Llamadas telefónicas, 1997). Suom. Einari Aaltonen. Sammakko, 232 s.

Vuonna 2005 kuolleen chileläiskirjailija Roberto Bolañon novelleissa espanjankielisten metropolien ajelehtivat asukkaat potevat viistoa rakkautta. Avoimeksi jäävät novellit voivat tuntua luonnosmaisilta, mutta tärkein tapahtuu rivien väleissä. Niissä kohisee Chilen vuoden 1973 sotilasvallankaappauksen sytyttämä epävarmuus. Sanat lohduttavat: Puhelinkeskusteluissa gangsteritkin rakastavat kirjallisuutta. Kokoelman herkullisin tarina Kirjallinen seikkailu kertoo kulttuuripiirien nokittelusta – ja laajenee pohtimaan kunnianhimoa, vainoharhaisuutta ja hyväksynnän kaipuuta. Jos pitää Cortázarin, Lispectorin ja Caicedon tapaisista kynäniekoista, pitää myös Bolañosta. Niitä, joille nämä nimet eivät ole tuttuja, voi vain kadehtia: millainen maailma teitä odottaakaan!

Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Gummerus, 175 s.

Anna-Liisa Ahokummun vähäeleisessä esikoisteoksessa perhostutkija Max Halma selvittää Lapin sodassa kadonneen saksalaisisänsä kohtaloa. Eri lähteet antavat ristiriitaista tietoa, eikä Maxin äskettäin kuollut äiti juuri miehestä puhunut. Salaisuudet paljastuvat lopulta Hampurissa, jossa päähenkilö tapaa Viktor Stanislauksen, sairauden haurastuttaman pianistin. Teos yhdistelee monille nykyromaaneille ominaisesti näkökulmatekniikkaa ja eri tekstilajeja, kuten päiväkirjamuotoa. Kokonaisuus on taiten rakennettu, mutta hiottu asetelmallisuus kääntyy paikoin itseään vastaan. Haikeita pettymyksiä kohtaavat henkilöhahmotkin jäävät turhan huokoisiksi ja etäisiksi, niin toisilleen kuin lukijalle. Ahokummun teokseen kaipaisi vähän vimmaa ja nyrjäytyksiä. Kaunis ja herkkä se kyllä on – kuin perhosen siivenisku.

Julkaistu: 8.2.2018