
Sota pyörii myös taiteentekijöiden mielissä. Helmikuussa ensi- iltansa saa kaksi näytelmää, jotka käsittelevät toista maailmansotaa – eikä aihe tunnu Ukrainan takia niin pölyiseltä kuin vielä muutama vuosi sitten.
Helsingin kaupunginteatterin suuren näyttämön valloittaa kirjailija Tommi Kinnusen Finlandia-ehdokkaana olleeseen romaaniin pohjautuva näytelmä Ei kertonut katuvansa. Se on selviytymistarina, jonka ohjauksesta vastaa Susanna Airaksinen.
Näytelmän päärooleissa on vaikuttava naisviisikko Heidi Herala, Aino Seppo, Hytti nro 6 -elokuvan tähti Seidi Haarla, monista televisiosarjoista tuttu Ursula Salo sekä vastavalmistunut nuori näyttelijä Lumi Aunio.
Kun saksalaisjoukot vetäytyivät jatkosodan aikana Pohjois-Norjasta ja palasivat kotimaihinsa, heille työskennelleitä suomalaisnaisia ei enää tarvittu. He palasivat kotiin häpeän saattelemina. Välttääkseen vankileirin naisjoukko lähtee raskaalle matkalle, toisiaan auttaen, valintojaan miettien. Teatterilavalla naisten kulkuritarinaa säestää livebändi.
Toinen sotanäytelmä on Väinö Linnan klassikko Tuntematon sotilas, johon Turussa tarttuu teatterintekijöiden tuore, uusi sukupolvi.
Ohjaaja Juho Mantere on kertonut, että häntä kosketti syvästi inhimillinen katse, jolla Linna katsoo mahdottomaan paikkaan paiskattuja romaanihahmojaan.
To 9.2.2023 alkaen Ei kertonut katuvansa, Helsingin kaupunginteatteri
Pe 10.2.2023 alkaen Tuntematon sotilas, Turun kaupunginteatteri
Valokuva – Vieraana huvilassa
Mikä ihana yhdistelmä: Helsingin Kuusisaaressa sijaitseva, arkkitehti Viljo Revellin suunnittelema taidekoti Didrichsen ja valokuvataiteilija Elina Brotherus yhdistettynä! Tiedättehän, se ruskeahiuksinen nainen, joka esiintyy itse valokuvissaan mitä ihmeellisimmissä tilanteissa, joskus jopa alasti.
Revell suunnitteli rakennuksen 1950- ja 60-luvuilla alun perin Marie-Louise ja Gunnar Didrichsenin kodiksi. Avioparin intohimoinen taiteen keräily johti taidemuseon perustamiseen vuonna 1965. Näyttelyssä vieraillessaan voi samalla käyskennellä merenrannassa tai ihailla näkymää museon suurista ikkunoista.
Näyttely tarjoaa kuvataiteilijan uuden valokuvasarjan Visitor, jonka lähtökohtana on ollut Brotheruksen vapaus leikitellä museorakennuksen arkkitehtuurin ja museon taidekokoelman kanssa. Valokuvaaja luo vaihtoehtoisen todellisuuden rakennuksen historialle. Teosten hahmot, vierailijat, herättävät tilat henkiin: käyvät puhelinkeskusteluja, valmistelevat illallista, loikoilevat uima-altaalla ja suunnittelevat taidenäyttelyä.
Esillä on myös Brotheruksen aikaisempia valokuva- ja videoteoksia.
Muoti – Vivienne Westwoodin jäähyväiset
Muotimaailmassa oli vain yksi todellinen edelläkävijä, kapinallinen ja punkmuodin aktivisti, brittiläinen Vivienne Westwood, joka valitettavasti kuoli joulukuun lopussa 81-vuotiaana. Tiesitkö, että hänen ansiostaan punkyhtye The Swankers muutti nimensä Sex Pistolsiksi, ja bändin jäsenet pukeutuivat Westwoodin suunnittelemiin vaatteisiin?
Tampereen museo Milavidassa on yhä esillä kiehtovan muotisuunnittelijan luomuksia helmikuun puoliväliin asti, eli vielä ehtii!
Näyttely esittelee runsaan kattauksen Westwoodin muotia 1970-luvulta 2010-luvulle. Näyttelyssä näkyvät punkkauden kapinallisuus, riemastuttavat ruutukuosit ja päätähuimaavat korokepohjakengät.
Näyttelyn esineet on lainannut keräilijä, Westwoodin muotitalossa työskennellyt Lee Price.
Kokonaisuutta täydentävät valokuvaaja Ki Pricen valokuvat catwalkeilta ja Lontoon kaduilta poliittisista tempauksista.
Museon aulassa on myös esillä muistokirja, johon voi kirjoittaa omat jäähyväisensä. Museo toimittaa kirjan näyttelyn päätyttyä Westwoodin perheelle.
Muita menoja
Kuin toimintatrilleri
Elena Ferranten faneille iloisia uutisia: tähtikirjailijan kirjoittama intensiivinen selviytymistarina saapuu Tampereella teatterilavalle, ohjaus Liisa Mustonen.
Hylkäämisen päivät 8.2.2023 alkaen, Tampereen teatteri.
Burleskitaivaan tähtiä
Kohuttua riisumistaidetta pääsee nyt ihastelemaan, kun Suomen tunnetuin burleskitaiteilija Bettie Blackheart tuo kotimaisista ja ulkomaisista tähdistä koostuvan kimalleryhmän lavalle.
Sweet Burlesque Extravaganza 18.2.2023 klo 18.15, Ilokivi Venue, Jyväskylä.
Herkällä kädellä
Elokuva-alan Jussi-patsaan veistäjänä tunnetun Ben Renvallin pienoisveistokset on tehty eri tekniikoin, ja niiden aiheet ylistävät usein naisvartaloa tai tuovat iloisen tuulahduksen maaseudun elämästä.
Elämää elävästi ja todesti 23.4.2023 asti, Salon taidemuseo Veturitalli
Kokoelman helmiä
Nyt Vaasassa pääsee katsomaan taiteenkeräilijä Lars Swanljungin 900 teoksen kokoelmaaa, joka keskittyy suomalaiseen ja pohjoismaiseen nykytaiteeseen.
Kokoelma Swanljung 25.2.–20.8.2023 Kuntsin taidemuseo, Vaasa.