Image

Helmareiden tie nousi pystyyn – Nyt kysymys on, miten pysyä länsinaapureiden kehityksessä mukana

Helmareiden tie nousi pystyyn – Nyt kysymys on, miten pysyä länsinaapureiden kehityksessä mukana
Suomen jatkomahdollisuudet jalkapallon EM-kisoissa Englannissa kaatuivat, kun omaa tappiota Tanskalle seurasi Saksan voitto Espanjasta. Miten päävalmentajan käy?
Julkaistu: 15.7.2022

Tuomari puhaltaa pelin päättyneeksi ja keskikentällä koko pelin sinnikkäästi uurastanut Essi Sainio putoaa polvilleen, pää painuu nurmen pintaan. Helmareiden pettymys on käsinkosketeltavaa, ja pala nousee omaankin kurkkuuni. Tanska iski ottelun ainoan maalin, ja Suomen mahdollisuudet alkulohkosta etenemiseen ovat ottelun jälkeen enää lähinnä teoreettiset. Paria tuntia myöhemmin Saksan voitettua omassa ottelussaan Espanjan, teoreettisetkin mahdollisuudet ovat menneet.

Tanska-peli oli se, jota etukäteen pidettiin Suomen parhaana mahdollisuutena saada pisteitä. Pelianalyyseissä on ruodittu etenkin päävalmentaja Anna Signeulin valintaa olla hakematta kentälle tuoreita voimia vaihtopenkiltä. Väärin hävitty. Signeul teki vain kaksi vaihtoa sallitusta viidestä, ja nekin aivan pelin lopussa. Siitä huolimatta hän selitti jälkikäteen pelin kulkua pelaajien väsymyksellä. Tämä on helppo lukea siten, ettei Signeul luota vaihtopelaajiinsa.

Tanskan Pernille Harder laukoi ottelun voittomaalin. Kuva: Claire Jeffrey / Imago Sport / All Over Press

Moni ennustaakin päävalmentajan vaihtumista kisojen jälkeen, vaikka hänellä on sopimus vuoden loppuun. Tällöin Palloliitto pääsisi mukavasti eteenpäin myös kisojen ajan käydystä keskustelusta Signeulin johtamistavoista.

Valmentajaan kohdistuvan kovan kritiikin voi toki positiivisesti tulkita siten, että naisten pelaaminen kiinnostaa ja se otetaan vakavasti.

Palloliiton viestintäpäällikkö Taru Nyholm onkin iloinnut kisojen saamasta hyvästä medianäkyvyydestä ja monilukuisesta toimittajajoukosta Englannissa. Helmikuussa 2022 järjestetyssä Tournoi de France -turnauksessa – olkoonkin, että kyseessä oli harjoitusturnaus – suomalaisia toimittajia ei ollut paikalla lainkaan. Tiedän, koska minä olin.

Ammattilaisvalmennuksen historia ei myöskään ole Suomen naisilla kovin pitkä. Joukkuetta oman toimen ohella ensikymmenluvulla luotsannut Michael Käld vakinaistettiin vuodeksi Suomen emännöimien vuoden 2009 EM-kisojen alla, ja hänen jälkeensä tehtävässä on toiminut kaksi päätoimista valmentajaa, molemmat ruotsalaisia.

Osin toiminnan ammattimaistumisesta voikin kiittää myös Anna Signeulia. ”Kun tulin Suomeen [vuonna 2017], en neuvotellut vain omasta palkastani, vaan neuvottelin myös parempia resursseja maajoukkueelle”, Signeul kertoi minulle syksyllä 2021.

Suomen Elli Pikkujämsä otti yhteen Tanskan Sofie Bredgaardin kanssa. Kuva: Kevin Hodgson/Our Game Magazine/SPP/Shutterstock/All Over Press

Junamatkalla Milton Keynesiin sain seurakseni Anne Mäkisen, yhden kaikkien aikojen suurimmista suomalaisista jalkapallotähdistä, joka muistaa hyvin toisenlaisen ajan. Mäkinen oli superlahjakkuus, joka nostettiin teini-ikäisenä maajoukkueeseen ja joka pelasi muun muassa Yhdysvaltain ensimmäisessä ammattilaisliigassa 2000-luvun alussa, ja oli osaltaan hankkimassa Suomen ensimmäistä aikuisten arvokisapaikkaa vuonna 2005.

Niissä kisoissa nimenomaan voitto Tanskasta riitti viemään Suomen jatkopeleihin. Kahdeksan joukkueen turnauksessa pudotuspelit olivat samalla välierät, ja häviö Saksalle jatko-ottelussa tarkoitti, että Suomi sijoittui jaetulle kolmannelle sijalle Ruotsin kanssa. Anne Mäkinen valittiin kisojen parhaaksi pelaajaksi. Meriitti, jota tuntuu hassulta pudotella noin ohimennen.

Joukkueen kisamenestys tarkoitti paitsi kasvavia taloudellisia panostuksia naisten toimintaan, myös esimerkiksi sitä, että joukkueelle hankittiin naisten mitoituksen mukaan tehdyt peliasut. Vielä EM-kisoissa he pelasivat miesten mitoituksen vaatteissa ja sitä ennen miesten käytetyissä peliasuissa. ”Ne sukat seisoi itsestään pystyssä”, 1990-luvun taitteen maajoukkueveteraani Mira Lönnqvist nauraa.

Suomalaisfanit kannustivat Helmareita ahkerasti. Kuva: Kevin Hodgson/Our Game Magazine/SPP/Shutterstock/All Over Press

Vuoden 2005 kisoissa neljä kahdeksasta osallistuvasta joukkueesta oli Pohjoismaita, jotka – Saksan ohella – johtivat lajin kehitystä naisten virallisen jalkapallohistorian alkuvaiheissa. Ennen vuotta 1984 käynnistettyjä EM-kisoja Pohjoismaiset mestaruuskisat olivat maailman kovimpia futisturnauksia naisille.

Pohjoismaat olivat myös eturintamassa vaatimassa Uefalta naisten kansainvälisiä seurakilpailuja, jollainen käynnistettiin vuonna 2001 Uefa-cupin nimellä (vuodesta 2009 Mestareiden liiga). Vuodesta 2021 liigaa on voinut seurata myös median välityksellä, suorina YouTube-lähetyksinä. Kuulostaa ehkä vitsiltä, mutta ei ole, vasta viime kaudesta lähtien. (Teini-ikäisen tyttäreni mielestä sekin on ihan vitsi, että matsit tulevat nimenomaan YouTubesta, mutta kelpaa minulle.)

Ennen kuin Uefa ja Fifa käynnistivät toimintaa naisille, naisten kansainvälisen pelaamisen historia oli ymmärrettävästi katkonaista. Mutta vilkkaampaa kuin kenties moni tietää. Esimerkiksi 1970-luvun alkupuolella italialaislähtöinen FIEFF (Federation of Independent European Female Football) järjesti ”maailmanmestaruuskilpailuja” ja Taiwanissa 1980-luvun taitteessa järjestetyissä kutsuturnauksissa pelasi maajoukkueita ja seurajoukkueita iloisesti sekaisin – HJK jakoi ensimmäisen mestaruuden ranskalaisen Stade Reimsin kanssa vuonna 1978.

Tähän ”epäviralliseen” historiaan suhtaudutaan usein vähätellen, mikä on hyvä suhteuttaa siihen, että historiaan kelpaavat tapahtumat saa määritellä se, joka on asettanut myös ulossulkemisen rajat.

Suomen maalivahti Tinja-Riikka Korpela suojeli maalia Tanskan hyökkäykseltä. Kuva: Kevin Hodgson/Our Game Magazine/SPP/Shutterstock/All Over Press

Kun keväällä 2022 juhlittiin kaikkien aikojen suurinta yleisöä naisten matsissa, 91 553 katsojaa Barcelonan emännöimässä Mestareiden liigassa, minä (juhlin myös, mutta samalla) muistelin vuoden 1971 ”maailmanmestaruuskilpailuja”, joiden finaali Tanskan ja Meksikon välillä keräsi 110 000 katsojaa Méxicon Azteca-stadionille. Tanskan 15-vuotias Susanne Augustesen iski finaalin kaikki maalit, ja hän pelasi myöhemmin pitkän uran Italiassa.

Virallista maajoukkuetta Tanskalla ei tietenkään ollut, mutta erityisesti aikakausilehti Feminan sponsoroima BK Femina pelasi maailman huipulla. Edelleenkin maan seurajalkapallo on Uefan tilastoissa Euroopan kärkikymmenikössä, mutta on huomionarvoista, että eteläisemmän Euroopan suuret jalkapallomaat ovat uusilla panostuksilla nousseet ohi Pohjoismaiden – muiden paitsi Ruotsin.

Tanskan liigassa 2010-luvun loppupuolella pelanneet Helmarit Tuija Hyyrynen ja Sanni Franssi ovat kuvanneet liigaa hyvin epätasaiseksi. Sarjassa on muutama paremmin resursoitu joukkue – jotka pystyvät palkkaamaan myös ulkomaalaisvahvistuksia – ja muiden näille antama vastus on pieni. Molemmat kertovatkin siksi viihtyvänsä kilpailullisemmissa ympäristöissä Italiassa ja Espanjassa.

Tanskan fanit olivat runsaslukuisina paikalla. Kuva: Natalie Mincher / SPP / All Over Press

Tanskan liigan nykytasosta kertoo myös se, että maajoukkueen kokoonpanosta vain hyvin pieni osa pelaa kotimaassaan. Tilanne on siis vastaava kuin Suomella. Tanskan maajoukkuepelaajien peliseurat ovat kuitenkin pykälää kovemmat kuin suomalaisilla: Englannissa pelaa kuusi, joista suurimpana nimenä Chelseassa tähtistatusta kantava Pernille Harder – joka myös iski sen karvaan maalin Suomea vastaan.

Jos ja kun kotimaan liiga ei tarjoa riittävän kovaa pelillistä ympäristöä – ammattilaisuudesta puhumattakaan – parhaat pelaajat joutuvat hakemaan ympäristön muualta, aivan kuten Anne Mäkisen aikaan. Ja kilpajuoksu huipulle on kova.

Vuonna 2022 EM-turnaukseen osallistuu 16 joukkuetta. Maat piirtyvät Euroopan kartalle lähes pystysuoralla jakolinjalla: Länsi-Eurooppa on kisoissa, Itä-Eurooppa ulkona. Suomi on osoittanut kuuluvansa kisoihin, on ollut Helmareiden toistama viesti hävityn Tanska-pelin jälkeen. Jotta kisoissa ollaan myös ensi kerralla, pitää siis pysyä kiinni länsinaapureiden kehityksessä.

Kommentoi »