Apu

Helena Petäistö: Vähäisten hyveiden neito


Havis Amanda on ansainnut paikkansa Helsingin symbolina, Helena Petäistö kirjoittaa.
Kuvat All Over Press, A-lehdet kuva-arkisto

Kun Leijonat saivat MM-kultaa, minne ryntäsivät helsinkiläiset heti samana yönä intoaan purkamaan ja tuulettamaan? Kyllä, aivan samalle patsaalle, mistä alkaa ylioppilaidenkin vappurieha, on alkanut jo aina 1920-luvulta asti.

Eikä toukokuisen viileänä yönä ollut Havis Amandan altaan vesikään liian kylmää  – sinne vaan, polskis! Lätkäfanit osaavat pärskiä siinä missä madridilaiset futisfanitkin Cibelesin altaassaan joka kerta, kun Real Madrid on voittanut Barcan.

Onneksi Havis Amanda selvisi juhlinnasta ehjin nahoin. Varakaupunginjohtajan piti kyllä muistuttaa seuraavana aamuna, että patsaalle kiipeäminen on kiellettyä. Kun neidolla on ikää yli 100 vuotta, on osteoporoosi voinut haurastuttaa hänen siroja luitaan.

Teekkarithan sen aikoinaan keksivät: totta kai noin hurmaava tyttö täytyy pestä ja lakittaa vappuyönä. Nyt joutuvat ylioppilaat tekemään pesutoimituksen nosturinnokasta ja alkuillasta. Mutta silmää heillä on aina ollut Mantan sulokkuudelle niin kuin lätkäfaneillakin.

Havis Amandan kauneudesta on lumoutunut moni ohikulkijakin

Amandan kauneudesta lumoutui myös joitakin vuosia sitten Radio France Internationalen RFI:n EU-ohjelman vetäjä Daniel Desesquelle, joka halusi nauhoittaa kanssani kävelykierroksen läntisen Euroopan suurimmassa uusklassisessa kaupunginosassa.

Mutta  – oh là là!  –  kauniin Amandan takia emme olleet päästä Senaatintorille asti. Kun vielä kerroin, millaisen kohun ja kiistan tämä Pariisissa veistetty kaunotar maassamme aiheutti vuonna 1908, oli mies täysin myyty. Kuultuaan, että patsasta suihkulähteineen haviteltiin jopa maailman kuuluisimmalle avenuelle, Pariisin Champs-Élysées’lle sen Concorden aukion puoleiseen puisto-osuuteen, alkoi häntä harmittaa. Havis Amandasta tuli reportaasin päähenkilö; uusklassismi sai jäädä taka-alalle.

Kaunotar, jota Pariisikin havitteli paraatipaikalleen, olikin saanut Suomessa osakseen arvosteluryöpyn siveettömyydestään ja riettaasta keimailustaan. 

– Mutta juuri tuo viehättävyyshän siinä lumoaa! tuumi Desesquelle ja ylisti taiturimaista kuvanveistäjää, joka oli saanut harvinaista herkkyyttä noin monumentaaliseen veistokseen. Samalla hän ihmetteli, miksi upea patsas suihkulähteineen on syrjässä aukion laidalla.

Sitä ihmettelen minäkin: kyllä ne Euroopassa yleensä kuuluvat komeasti keskelle piazzaa. Sen jätin Desesquellelle kertomatta, kuinka kovan työn takana oli ollut, että patsas ylipäätään saatiin tuolle paikalle. Ilman itsensä Albert Edelfeltin arvovaltaa se tuskin olisi onnistunut. En kertonut sitäkään, että patsas paljastettiin aamuvarhain syyskuussa 1908 huomaamatta ilman juhlallisuuksia. Veistos, jota oli ihailu Pariisin kaupungin vuoden 1907 suuressa vuotuisessa taidenäyttelyssä.

Veistoksessa mallina olivat vähäisesti pukeutuneet mallitytöt Pariisissa

Suomessa jupistiin, kun huhujen mukaan muodokkaat mallitytöt Léonie ja Marcelle olisivat saattaneet olla vaikka ”des filles de petites vertus”, vähäisten hyveiden neitoja, kuten ilotytöistä kauniisti sanottiin. Sellaista ei Pariisissa kukaan kysellyt. Kauniit tytöt oli Ville Vallgren, Pariisissa arvostettu kuvanveistäjä, veistokseensa löytänyt. Se oli taiteessa tärkeintä jopa katolisessa maassa.

Havis Amanda, Itämerestä nouseva merenneito, tilattiin Helsingin symboliksi. Juuri sitä se on mitä parhaimmassa määrin. Suomalaiset ovat ottaneet sen omakseen, sillä on uskomaton tarina ja historia. Mitä Helsinki odottaa antaakseen Amandalle sille kuuluvan paikan kaupungin symbolina? Vähintä, mitä kaunotar ansaitsisi, on siistiä sen ympäristö ja valaista sekä suihkulähde että patsas pimeän tullen.

Kööpenhaminan Pieni merenneito kalpenisi, jos Amanda vain saisi tilaisuuden loistaa.

Juttua muokattu 24.6.2019 kello 9:48: Korjattu, että kyse oli lätkäfaneista.

Julkaistu: 20.6.2019