Apu

Helena Petäistö: Joka kuuseen kurkottaa...


Helena Petäistö varoittaa tornirakentamisen vaaroista. Ranskassa on nähty, että pilvenpiirtäjät tuovat ongelmia, eivät onnea.
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Pariisin siluetin ainoaa torahammasta, Montparnassen tornia, yritetään jälleen kerran epätoivoisesti kaunistaa ties kuinka monennella ehostusprojektilla. Kaupunki maksaa yhä 1970-luvun erehdyksestään. Silloinen tasavallan presidentti Georges Pompidou halusi näyttää maailmalle, että Ranska on moderni maa, ei vain viinien ja muodin mekka.

Onneksi 60-kerroksinen pilvenpiirtäjä säikäytti kaupunkilaiset lopullisesti. Pompidou kuoli kesken presidenttikauden, ja Pariisissa tehtiin periaatepäätös siitä, että kaupungista ei tehdä New Yorkia, vaan Pariisi on Pariisi.

Pariisin keskustaan ei ole sen jälkeen saanut käytännössä rakentaa yli kymmentä kerrosta ylittäviä rakennuksia. Kaupunkikuva on pysynyt harmonisena, ja lopputulos on, että tänä päivänä Pariisi on maailman matkailutilastojen kaupunkikohde numero ykkönen. Jopa englanninkielinen Lontoo on jäänyt kakkoseksi vanhojen rakennusten sekaan rakennettuine torneineen ja betonikolosseineen.

Pariisin pilvenpiirtäjäkaupunginosa La Défense on parinkymmenen minuutin metromatkan päässä keskustasta. Sen rakentaminen aloitettiin jo 1950-luvulla. Alue on täynnä toimistoja ja suuryritysten pääkonttoreita. Omassa lajissaan se on erittäin onnistunut ja näkemisen arvoinen, mutta kaupunkikeskustaa se ei ole saanut pilata. Siellä ei ole kukaan koskaan halunnut asua, vaikka alussa osa torneista suunniteltiin myös asumiskäyttöön.

Matkailijoita eivät Suomen tornit kiinnosta

Maailman metropoleissa on kymmeniä miljoonia asukkaita ja vähän maata, jonka hinta on tähtitieteellisen korkea. Alkujaan intiaaneilta ostettu maapläntti New York, josta tuli New Amsterdam, joutui pakosta rakentamaan ylöspäin, ja siitä tuli sikäläinen perinne. Sama tilanne on Hongkongissa.

Euroopassa ei samaa perinnettä ole. Saksan kaupungit pommitettiin; siksi raunioille syntyi täysin uusia kaupunkeja torneineen. Mutta yhtäkään sodasta säilynyttä kaupunkia ei lähdetty purkamaan eikä tilalle rakennettu torneja, päinvastoin. Frankfurtissakin vähäiset jäljelle jääneet vanhat osat, kuten Römer, on entisöity keskustan helmiksi.

Suomessa ei ole metropoleja eikä puutetta maasta – eikä siis yhtään pätevää syytä rakentaa torneja. Näyttää enemmänkin siltä, että tässä menevät isot edellä ja pieni perässä kuin sokea kana. Meillä väitetty tornitrendi ei ole trendi missään muualla Euroopassa, mutta kylläkin vähemmän kehittyneissä maissa kuten Turkissa ja Marokossa.

Uusrikkaiden Dubaissa halutaan pullistella öljyrahoilla, kun omaa rakennusperinnettä ei juuri ole. Tuloksena on maailman ökyimmät tornit. Erämaassahan asuttiin beduiiniteltoissa. Tornit ovat siis äkkirikastuneiden trendi.

Siihen sakkiinko Suomi haluaa kuulua? Ainakaan yhtään matkailijaa eivät Suomen tornit kiinnosta.

Pariisissa elämä kuoli tornien juurelta

Tornirakentamisen varjopuolet opittiin Pariisissa nopeasti. Ne nimenomaan eivät tuoneet keskustaan kaivattua elämää, jota meillä nyt haikaillaan, kun kaupunkien keskustat ensin näivetettiin peltomarketeilla. Päinvastoin, tornien juurelta elämä kuoli.

Montparnassen tornin ostoskeskus ei ole koskaan toiminut, vaan elämä kuhisee tiiviiden ja matalien lähikorttelien kaduilla. Aivan sama ilmiö on toistunut Eiffel-tornin viereen samaan aikaan nousseiden matalampien tornien alueella. Koko tornialueen arvo on laskenut, eikä kukaan halua siellä asua. Normaali elämä ei siellä kukoista, mutta jengit sitäkin enemmän.

Tornirakentaminen on muuta rakentamista kalliimpaa, joten myös asunnot niissä ovat muita kalliimpia. Ranskassa halutuimmat asunnot ovat laadukkaissa, inhimillisen matalissa rakennuksissa paitsi viihtyvyyden, myös taloudellisen riskin takia. Tornitalojen asuntojen hinnat ovat aina laskeneet alkuperäisestä.

Julkaistu: 17.9.2019