Apu

Helena Petäistö: Itsestäänselvyydestä vahvuus


Helena Petäistö kirjoittaa Suomen alihyödynnetystä matkailuvaltista: valoisuudesta.
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Radio Francen toimittaja vilkuilee koko illan kelloaan puolen tunnin välein Helsingin Regatta-kahvilan terassilla, kun kirkas aurinko paistaa silmiin tunnista toiseen. Hän ei ole uskoa sitä todeksi.

Les nuits blanches de Saint Petersbourg, Pietarin valkeat yöt, tunnetaan Ranskassa käsitteenä. Meidänkin keskiyön auringostamme on kuultu – mutta ei sitä oikeasti uskota. Pariisissa pidän laukussa postikorttia kesäöisestä Helsingistä, jossa tuomiokirkon torni näyttää kello yhtä yöllä, vaikka on ihan valoisaa. Se yllättää aina. ”Eikö teillä oikeasti ole yötä? Féerique! Satumaista!” Jokaisen Suomen kaupungin, kunnan ja kylän, jossa on ajassa oleva ulkokello, kannattaa ottaa siitä kesäyönä iso kuva matkailuesitteeseen.

Pahin kilpailijamme ranskalaismatkailijoista on Québec, jossa on samanlainen luonto kuin meillä ja houkuttimena tuttu kieli. Mutta valoisia kesäöitä siellä ei ole.

Yöuinti auringossa, oh là là!

Kun ranskalaisreportteri jo Helsingissä pitkin iltaa ihmetteli, milloin yö tulee, pohjoisen Ii se vasta ihmemaa oli. Pikkukaupungista, josta on pikavauhtia tulossa hiilineutraali, kuultiin sitten mainioita radiojuttuja. Mutta päästöttömyydenkin hohto himmeni, kun reportteri pääsi kesäyönä saunaan ja jokeen. Tosin Regatan terassilla annetun preppauksen jälkeen, sillä sauna on ranskalaisille vaikea juttu.

Mutta yösauna auringonpaisteessa! Oh là là, ainutlaatuista! Ja yöuinti auringossa! Sieltä ei malttanut tulla pois, mitä nyt välillä lauteille lämmittelemään. Piti jatkaa keskiyöhön asti, että sai yöuintivalokuvan, jossa kameran kellonaika osoittaa selvästi kuvan ottoajan. Kuva jää taatusti kaikkien matkakuvien Top 10 -kokoelmaan, joka kaivetaan esille läpi loppuelämän.

Keskiyön aurinkoa muut eivät saa rahallakaan

Valoisat kesäyöt ja keskiyön aurinko ovat meillä itsestäänselvyys, mutta muualla mitä suurinta eksotiikkaa. Tätä ilmaiseksi saamaamme luonnonlahjaa kannattaisi todella hyödyntää ja brändätä se kunnolla matkailijoiden houkuttelemiseksi meille kesällä. Unohtakaa kaiken maailman härpäkkeet, jotka on jo muualla tehty suuremmalla rahalla. Keskiyön aurinkoa muut eivät saa rahallakaan. Tarumainen käsite les nuits blanches, valkeat kesäyöt, on valmiiksi olemassa. Riittää, kun todistaa, ettei se ole tarua, vaan se löytyy Suomesta.

Ranskisreportterin esimerkki osoittaa, ettei sen tarvitse olla monimutkaista. Yösauna ja keskiyönuinti. Entä herkullinen yöpiknik veden äärellä puutarhassa tai puistossa? Opastetut yökävelyt ja skoolaus kuohuviinillä, kun kirkonkello lyö 12? Kesäyön patikkaretket eväskorin kanssa? Keskiyön soutua, surffausta tai purjehdusta? Kaikki muuttuu ihmeelliseksi, kun siihen liittää valoisan kesäyön.

Mikä tekee musiikkijuhlistamme niin suosittuja, että ulkomaiset huippuartistit tulevat meille asti kesästä toiseen, vaikka maailma on pullollaan musiikkijuhlia hienommissa puitteissa? Kun on nähnyt maailman konserttilavoilla kilpailtujen huippuviulistien, -sellistien ja -huilistien soittavan vielä pitkään konserttien jälkeen Kuhmon kesäyössä järven rannalla keskenään ilakoiden, näkee, millainen elämys heille on valoisa kesäyö luonnon keskellä. Féerique! Satumaista!

Keskiyön golf on kai jo keksitty. Mutta entä keskiyön konsertit? Yöttömän yön lavatanssit?

Työvoima maksaa! Yöllä voi olla kylmä! Silloin voi sataa! Vastalauseryöppy on loputon. Onneksi on vielä perheyrityksiä, joilta kaikki onnistuu: painetaan töitä kelloon katsomatta lyhyen kesäsesongin ajan ja otetaan hankaluudet vastaan haasteina, jotka voitetaan.

Shakespeare nimesi yhden parhaista näytelmistään Kesäyön unelmaksi, Midsummer Night’s Dream. Suomessa siitä voi tehdä totta!

Juttua käsitelty 24.7.2019: Lisätty kaksi viimeistä kappaletta, jotka olivat epähuomiossa jääneet jutusta julkaisuvaiheessa pois.

Julkaistu: 23.7.2019